Rajakapteeni Tauno Oksanen:  TERVEHDYS KANSALLISENA VETERAANIPÄIVÄNÄ 2018

Eräs tunnettu ja suosittu muusikko kertoi pontevasti televisiossa tutustuessaan monumenttiin, johon on tallennettu kaikkien tunnettujen sodissamme menehtyneiden ihmisten nimet, että hänen mielestään neljäs sukupolvi veteraanien jälkeläisistä voi jo elää ilman häpeää käydyistä sodistamme! Ja julkkiksen kuulijat varmasti uskovat hänen lausuntonsa ja hyväksyvät sen oikeana mielipiteenä.

Tämäkö on nuorempien sukupolvien käsitys? Tämä tervehdys keskittyy ottamaan kantaa vahingollisia ja sotiemme veteraaneja sekä heidän saavutuksiaan halventavia tekijöitä kohtaan.

Kaiken perustana täytyy olla tieto sotiemme merkityksestä ja veteraanisukupolvien saavutuksista. Se ei ole ”sotahulluutta” tai kiihkoilua vaan kunnioitusta ja arvostusta. Tämän ymmärryksen jälkeen voi ryhtyä selvittämään yksityiskohtia.

Eräs ”sotahistorian kirjailija” kirjoitti upeasti sanomalehti Karjalaisessa: ”Meidän tulee aina muistaa, että ilman sotiemme veteraanien panostusta ja uhrauksia emme voisi tänään elää itsenäisessä ja vapaassa Suomessa. Lisäksi veteraanipolven tehtäväksi tuli sotien jälkeen vastata Suomen jälleenrakennuksesta ja luoda se perusta, jolle tämän päivän hyvinvointi – Suomi rakentuu. Heidän ansiostaan olemme säilyttäneet myös Suomen kansan sivistyksen. Veteraanisukupolven tarinat ja muistelmat välittävät meille tunnelman, joka syntyy aidosta kunnioituksesta ja kiitoksesta isänmaamme puolesta taistelleiden sotiemme veteraanien, lottatehtävissä palvelleiden naisten sekä kotirintamalla työtä tehneiden hyväksi. – Kertokaa lapsen lapsille lauluin, himmetä ei muistot koskaan saa”.

Mikä on se totuus sodistamme ja veteraaniemme suurtyöstä joka on siirrettävä nykyisille ja tuleville sukupolville?

Käsityksen sodasta ja sen tapahtumista muodostaa jokainen, joka ei ole kokenut sotaa, omassa mielessään. Siksi varsinkin vähemmän asiaan paneutunut tai nuori on helposti alttiina väärille vaikutteille. Tästä on syytä huolestua, koska suuri suomalainen sankaritarina täytyy säilyä oikeana myös tuleville sukupolville. Kysymys kuuluukin: Kenelle kuuluu oikeellisuuden valvonta ja vastuu? Mikä järjestelmä vastaa oikean sotahistorian säilymisestä ja esilläpidosta myös tuleville sukupolville?

Tähän liittyy tietenkin myös nykyisten kansalaisten ja tulevien sukupolvien maanpuolustushengen ja – halun ylläpito sekä mieluummin kehittäminen. Nykyisessä maailmassa on jälleen unohdettava ”rauhan utopia”, joka syntyi edellisen kylmän sodan jälkeen. Jopa korkeiden päättäjien mielissä ikuinen rauha oli palannut maanosaamme ja tässä idealismin imussa lähes ajettiin alas asevoimat ja Suomessakin esimerkiksi jalkaväkimiinat monen muun supistuksen mukana.

Tieteellinen tutkimus vastaa sotahistoriasta varmasti omalta osaltaan, mutta se ei puutu muiden ”markkinajuttuihin” tai poliittisiin näkemyksiin eivätkä sen tutkimukset ole kaikkien kansalaisten käytettävissä. Kuka valvoo esimerkiksi koulujen oppikirjojen sisältöä oikeasti ja kuka opettajien käsityksiä? Nykyisten markkinavoimien jyllätessä tuskin kukaan vastaa keskitetysti. Poliittiset päättäjät eivät ota kantaa, koska he elävät vain neljän vuoden periodeja ankarassa puoluekurissa ja kannan ottaminen saattaa vaikuttaa uraan ja äänestäjien suosioon. Tämä on paha heikkous, koska politikkojen käsissä on lopulta esimerkiksi se, ettei nuorisomme joskus joutuisi mahdollisesti puolustamaan maatamme puutteellisesti varustettuina ja puutteellisin välinein talvisodan tapaan. Onko niin, että asia tulee jäämään pääasiassa alan harrastajajärjestöjen ja muiden isänmaallisten kansalaisjärjestöjen vastuulle ja tehtäväksi?

Sotahistoriassa ei saa, eikä voi spekuloida. Ratkaisut on tehty ja tapahtumat ovat menneet silloisen tilanteen mukaan ja piste. Poliittisten näkemyksien sekoittaminen erityisesti sotahistoriaan on myös tuomittavaa. Myöhemmin tehdyt arvostelut ja spekuloinnit ovat joko ”jeesustelua” tai niillä pyritään muuttamaan mielipiteitä yleensä hyötytarkoituksessa.

Viime vuosina on ilmestynyt useita julkaisuja ja jopa tutkimuksia sotien eri vaiheissa tehdyistä ratkaisuista johtaja-arvosteluineen. Näihin ovat lähteneet mukaan jopa korkeat eläkkeelle jääneet upseeritkin. Tällaiset asiat kuuluvat hyvin suppealle joukolle erityisalana, ei julkisuuteen. Samaan sarjaan kuuluvat myös ns. dokumentit sotilaiden massamaisesta hermojen pettämisestä, valtavasta alkoholin käytöstä jne. Kaikilla näillä erikoisuuksilla pyritään vaikuttamaan mielipiteisiin mutta varsinkin myyntilukuihin. Suuret, todelliset tapahtumat ja saavutukset jäävät helposti ”hopealle” näiden ”populistitutkimuksien” rinnalla.

Hyvänä esimerkkinä erityisen paljon vääriä käsityksiä tuottaneista teoksista ovat Paavo Rintalan romaani ”Sissiluutnantti” ja siitä tehty elokuva ”Sissit”. Toinen ja suurin vaikuttaja on ”Tuntematon sotilas” romaanina ja tietenkin monena elokuvaversiona. Kolmannen version ohjaaja Aku Louhimies kertoi haastattelussa syyksi tämän version tekemiselle sen, että nuoriso ei tunne sotahistoriaa. Hän piti ilmeisesti käsikirjoitusta ja elokuvaa dokumentteina.

Nämä eivät ole dokumentteja vaan kirjoittajiensa omia, kantaaottavia näkemyksiä. Rintala ei tuntenut sotatapahtumia ja hän vääristi pahasti todellisuutta sekä kaiken lisäksi tahrasi ymmärtämättömyyttään lottien mainetta.

”Kansalliseepos” Tuntematon sotilas on hyvä tarina ja se sisältää monia legendaarisia sanontoja sekä esimerkiksi erinomaisia kuvauksia soturityypeistä ja persoonista. Mutta se on romaani.

Kuinka moni on asiaa ajatellut tai tehnyt romaania tai elokuvaa kyseenalaiseksi dokumenttina?

Seuraavana on muutama ote Päämajan Osasto Marttinan päällikön majuri Paul Marttinan arvioinnista ”Tuntemattomasta sotilaasta” pian sen ilmestymisen jälkeen.

Marttina kirjoittaa: ”Puhtaana mielikuvituksen tuotteena kirjaa voisi pitää hyvin huomattavana realistisena sotaromaanina. Edellytyksenä kuitenkin olisi että se kuvaisi jotakin olemattoman maan olematonta armeijaa. Koska näin ei kuitenkaan ole asian laita, kaatuu koko kirjailijan rakennelma, sillä se nojaa pettävään perustaan, nimittäin valheeseen. Valheen voisimme puhtaassa mielikuvituksen luomassa teoksessa tietenkin kuvitella kirjailijan myötä totuudeksi, mutta kun tekijä on rohjennut soluttaa viekkaasti valheensa Suomen kansan niin kipeässä muistissa olevien, koko olemassaoloamme vieläkin järkyttävien tapahtumien puitteisiin, on hänet paljastettava ja tuomittava. Teoksesta saatava kokonaiskuva on yhtä valheellinen kuin olisi se kuva, jonka saisi tästä kansasta lukemalla vain sen rikosrekisteriä tai oikeuden pöytäkirjoja.

Linnan sotakirjan henkilögalleriasta puuttuvat kokonaan normaalit, kurinalaiset ja vastuuntuntoiset sotamiehet, aliupseerit, upseerit, lotat ja papit. Toisin sanoen siitä puuttuu Suomen armeija.

Näiden tunnettujen sotilaiden sijaan on Linna esitellyt meille tuntemattoman sotilaan.

Aika velikulta. Meinaan tuo tekijä”.

Kansallisen veteraanipäivän päähenkilöitä ovat sotiemme veteraanit. Heitä ja heidän kokemuksiaan sekä saavutuksiaan me kunnioitamme tänä päivänä. Yrittäkäämme päästä veteraanien sielunmaisemaan Arvo Ylitalon sanoin. Ne ovat kirjoituksesta Mielensisäinen muistoristi:

”Me sotiemme veteraanit olemme muistojemme sotajoukko, keskellämme myös he, jotka kerran kentälle jäivät ja he, jotka ennen meitä iltaansa ehtivät.

Mielemme salassa olemme edelleen yhtä. Yhä marssimme Uhtualla ja Aunuksessa, yhä odotamme aamua Äänisen rannoilla ja Inkerinmaalla, katsomme kohti etelää Karjalan kannaksella. Jo vanhuksina elämme mielessämme viimeisen taistelun muisto: palavien panssarivaunujen musta savu Siiranmäellä, tykkien tuli-iskut Äyräpäässä ja Ihantalassa, hiekkaan hukkuvien mykkä huuto Munakukkulalla – suomalaisen olemassa olon uhanalaisella rajalla, metsissä, merillä, maan päällä ja maan alla majaa pitäen, yhdessä omaamme ja yhteiseen uskoen vartiopaikallamme seisoimme. Sitä ei voi unohtaa, Se on alati uudistuva toinen minuutemme, se on mielensisäinen muistoristi, sodan kunniamerkeistä kantajalleen kallein.

Näemme silmissämme oman sotatiemme mystisen maiseman ja sen kohtalokkaat tapahtumat elävät väkevinä mielemme kuvissa. Syvästi kokien palaamme muistoihimme ja tunnemme kerran olleen totisen läsnäolon.

Sodan äänet sisällämme soittavat sielunmessua sankareille. Kunnia heidän muistolleen!”

Hyvää kansallista veteraanipäivää!