Yhdistyksemme perustajajäsen Paavo Salmensuu täyttää 22.11.2016 90 vuotta. Hän toimi yhdistyksen hallituksen jäsenenä yhdistyksen perustamisesta alkaen ja hallituksen varapuheenjohtajana vuodet 2012-2014. Paavo viettää syntymäpäiviään läheistensä kanssa, joten yhdistyksen edustajat kävivät tervehtimässä häntä ennakkoon 12.11.2016. Joensuun Vetreä Terveys kuntoutuslaitoksessa järjestettiin kahvitilaisuus, jossa hänelle luovutettiin yhdistyksen viimeksi julkaiseman teoksen ”Raappanan ritari” numeroitu kappale.
Tilaisuuteen olivat saapuneet Joensuun alueelta jäsenet Aimo Kettunen, Hannu Kauppinen sekä hallituksen jäsenistä veteraani, yhdistyksen nykyinen varapuheenjohtaja Olavi Tiittanen sekä Seppo Räihä ja Tenho Tikkanen.


Tilaisuuteen oli saapunut myös Pohjois-Karjalan Sotaveteraanit ry:n entinen pitkäaikainen puheenjohtaja Olavi Lösönen, joka avasi tilaisuuden ja lausui runon.
Puheenjohtaja Tenho Tikkanen 12.11.2016 Paavo Salmensuun 90-vuotispäiväonnittelut
Arvoisat Paavo Salmensuu ja puoliso, arvoisat veteraanit, hyvät läsnäolijat.
Olemme kovin iloisia siitä, että voimme Rukajärven suunnan veteraanihengessä ja läheisten ihmisten seurassa – perhepiirissä – onnitella Teitä merkkipäivänne johdosta. Täytätte pian 90 vuotta. Veteraaniveljenne – isäni Tauno Tikkanen pyysi myös onnittelemaan Teitä merkkipäivänne johdosta.
Tulitte ensimmäisenä veteraanina yhdistyksemme hallituksen jäseneksi. Olemme kovin kiitollisia työstänne yhdistyksemme hyväksi.
Kaikkina niinä vuosina, joina toimitte yhdistyksemme hallituksessa, teimme kauaskantoisia päätöksiä ja tekoja Rukajärven perinnetyön saralla. Näistä mainittakoon Rukajärven tien vihkiminen 2.7.2011, Rukajärvi-keskusten perustaminen ja myös näitä edeltävä laaja julkaisutoiminta. Toimitte eturivissä varojen keräämiseksi toimintaamme varten. Kun apua tarvittiin, olitte aina valmis työntekoon. Tästä kaikesta esitämme parhaat kiitoksemme.
Tietenkin heti alkuun on todettava, että Te arvoisat veteraanit loitte perustan tälle veteraaniperinteen keruutyöllemme toimittuanne erämaassa kaukana kotoa pitkinä ja raskaina sotavuosina sekä sotien jälkeen yhteisissä veteraanitilaisuuksissa.
Rukajärven suunnan taistelut ovat järjestelmällisen perinnetyön ansiosta tulleet tunnetuiksi yhdessä muiden maineikkaiden taistelujen kanssa. Ermei Kanninen lausui Rukajärven tien vihkiäispuheessaan Lieksan Jukolan motissa 2.7.2011 mm. seuraavaa: ”Rukajärven suunta ei ollut mikä tahansa rintama. Se oli ainut yhtymä, joka oli suoraan ylipäällikkö marsalkka Mannerheimin alainen. Lisäksi se oli ainut rintama Jäämeren ja Mustan meren välillä, joka säilytti jo hyökkäysvaiheessa saavuttamansa asemat. Rukajärven suunnan joukot ylittivät valtakunnan rajan ensimmäisinä joukkoina jo heinäkuun 2. ja 3. päivän välisenä yönä vuonna 1941 Miinoan kiven kohdalla. Rukajärveltä myös vetäydyttiin viimeisenä ja voittamattomana joukkona, kuten komentajanne E.J. Raappana lausui jäähyväispuheessaan Repolassa järjestetyssä paraatissa. Te olitte ylipäällikön luottomiehiä.
Te arvoisat veteraanit käynnistitte suunnan perinnetyön Lieksassa vuonna 1965. Tästä meitä muistuttaa teidän toimestanne Lieksan kaupungin keskustaan 6.6.1966 pystytetty ”Jotos” muistomerkki. Lieksan tapahtuman jälkeen kokoonnuitte parin vuoden välein Lieksan lisäksi Kajaanissa, Iisalmessa, Kuhmossa, Sotkamossa sekä Nurmeksessa, jossa 15.6.1986 pitämässänne juhlassa käynnistitte Rukajärven suunnan historiankirjoitustyön. Se tuotti huikeat 10.000 sivua veteraanien kerrontaa. Haastattelitte kaikkiaan 640 veteraania. Näiden haastattelujen tuloksena Antti Tuuri, Onni Palaste, Urpo Korhonen sekä Esa Siren ovat kirjoittaneet tunnetut teoksensa. Olli Saarelan ohjaama Rukajärven tie-elokuva oli julkitultuaan vuonna 1999 katsotuin elokuva. Myös tuo elokuva sai alkunsa teidän suorittamanne keräystyön tuloksena.
Te arvoisat veteraanit teitte Nurmeksessa v. 1986 päätökset Rukajärven veteraanimuistelmien kokoamisesta ja suunnan historiatyön käynnistämisestä. Te täällä paikalla olevat veteraanit olette itse toimineet hyvänä esimerkkinä ja olette huolehtineet siitä, että tieto säilyy ja jalostuu tulevien sukupolvien käyttöön myös henkilökohtaisten muistelmien osalta. Olemme etuoikeutettu sukupolvi, joka vielä voi henkilökohtaisesti tavata teitä, keskustella kanssanne ja täyttää toiveenne veteraanityön jatkamisesta toivomustenne mukaisesti.
Esimerkin voima kantaa kauas. Rintamakokemuksenne on ollut teidän tulevan elämänne kannalta varmaankin se voimavara, joka on tehnyt teistä esimerkillisiä ihmisiä, perheenisiä ja esimiehiä.
Vanhan mietelauseen mukaan: ”kansakunnalla, joka ei tunne historiaansa, ei ole tulevaisuutta”. Meidän, veteraanien lasten erityinen velvollisuus on huolehtia siitä, että veteraanien muistelmat tallentuvat jälkipolville. Perinnetiedon kokoamisella haluamme osoittaa kunnioituksemme Teitä Paavo Salmensuu sekä kaikkia muita sotiemme veteraaneja ja koko sitä sukupolvea kohtaan, jotka velvollisuudentuntoisesti hoitivat tehtävänsä vaikeissa oloissa satojen kilometrien päässä kotoa, sekä kotirintamalla huolehtien perheistä ja arkisista askareista.
Näillä sanoilla haluamme lausua yhdistyksemme puolesta parhaat kiitoksemme ja onnentoivotuksemme merkkipäivänänne.
****
Armas Tuonoselle kirja Raappanan ritari -teos
Armas Tuononen oli estynyt saapumasta aseveljensä ja hyvän ystävänsä Paavo Salmensuun syntymäpäivän kunniaksi järjestettyyn kahvitilaisuuteen. Armas Tuononen ja Paavo Salmensuu ovat olleet vakiovieraita yhdistyksemme tilaisuuksissa aivan näihin päiviin saakka. Armas on musiikkimiehiä. Rukajärven bussimatkat ovat sujuneet joutuisammin Armaksen toimiessa bussimatkoilla esilaulajana.
Netistä voitte katsoa lisää Paavosta: Netistä voitte katsoa lisää Paavosta: Kirjoitus netistä mm. (Täältä), RSHY:n sivulta mm. (Täältä), (YLE Areena (Täältä) ja (Täältä) sekä (Täältä).