Puheenjohtaja Tenho Tikkanen Savon ammatti- ja aikuisopisto ja Ylä-Savon ammattiopiston itsenäisyyspäivän juhlassa 5.12.2018 Iisalmen Sankarniemellä

Arvoisat nuoret, hyvät opettajat.

Puhuttaessa kansakunnan itsenäisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta puhe kääntyy usein sivummalle kuin mistä tässä asiassa on sananmukaisesti kysymys. Siitäkin huolimatta, että yleisesti tiedetään, mitkä ovat itsenäisen valtion tunnusmerkit. Itsenäisellä valtiolla tarkoitetaan nimenomaan itsenäisiä eli suvereeneja valtioita, jolla on oma lainsäädäntövalta, oma kieli ja oma raha. Sellaisia valtioita sanotaan maailmassa löytyvän nykyisin noin 200. Ollaksemme rehellisiä, Suomi ei ole enää täysin itsenäinen valtio, minkä vuoksi joudumme kansakuntana ponnistelemaan entistä enemmän sen eteen, että kansan ääni tulisi otetuksi huomioon meitä kaikkia koskevassa lainsäädäntötyössä.

Isänmaamme historia osoittaa, että maamme itsemääräämisoikeus on ollut useita kertoja veitsen terällä. Olemme selviytyneet näistä vaaran paikoista yhteistuumin.

Toinen maailmansota, johon kansakuntamme joutui ja jossa siltä vaadittiin mitä raskaimpia uhrauksia päättyi 19.p:na syyskuuta 1944 solmittuun välirauhaan.

Heti välirauhansopimuksen jälkeen antamassaan päiväkäskyssä (22.9.1944 Päiväkäsky n:ro 132:) ylipäällikkö valoi uskoa tulevaan. Mannerheimin sanoin: ”Rauhan työsaroilla oli toimittava samalla tarmolla, antaumuksella ja itsekurilla kuin sotapoluilla.” Mannerheim jatkoi: ”Vakaa pyrkimyksemme olkoon rauhan toimin kohottaa maamme uuteen koko kansaamme kohdistuvaan kukoistukseen vilpittömissä ja ystävällisissä suhteissa naapurimaihimme.” Ylipäällikkö jakoi kiitosta niin sotilaille, lotille kuin myös kotirintamalle. Hänen sanansa ulottuivat myös kentälle jääneisiin: ”Liikuttunein ja kiitollisin mielin ajattelen haavoittuneita ja varsinkin invaliidejamme, joista monet koko elämänsä ajan joutuvat kantamaan raskasta kuormaa. Hartain mielin muistelen sankarivainajiamme, joiden valkeat ristit kirkkojemme kummuilla kertovat niistä, jotka antoivat suurimman uhrin. Isänmaan nöyrä kiitos keventäköön leskien ja orpojen taakkaa.”

Valtiojohdon toivomuksen mukaisesti kansakunta keskittyi työn tekemiseen pyyteettömästi ja yhteisenä tavoitteena oli yhteinen hyvä, toimittiin aivan kuin asevelihengessä. Siitä oli kaukana kateus, ahneus ja voitontavoittelu. Vain näin maamme sai maksettua raskaat sotakorvaukset ennätysajassa.

Olisiko tuosta sodan jälkeisen ajan asevelihengestä mitään opiksi otettavaa tähän päivään. Voitaisiinko sitä hyödyntää vielä nykyisinkin arkielämässä, kouluissa ja työpaikoilla. Muistellessani koulukavereitani, näen niiden menestyneen hyvin, jotka auttoivat mm. koulutehtävien tekemisessä meitä heikompia oppilaita.

****

Kansan yhteisenä tavoitteena tulee olla määrätietoinen ponnistelu kansan koulutus- ja sivistystaosta huolehtimisesta.

Nyt on rakentamisen ja yhteisvastuun aika. Meidän on hyvä muistaa marsalkka Mannerheimin muistelmien loppusanoista: ”Se opetus, minkä ennen kaikkea tahtoisin painaa tulevan sukupolven tietoisuuteen, on tämä: Eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka ja sisäiset riidat aukaisevat ovet ulkoa tulevalle tungettelijalle.”

Tiedustelenkin onko mikään olennainen muuttunut noista edellä kuvatuista sotiemme jälkeisistä ajoista. Minä en usko, että meitä uhkaa sotilaallinen yhteenotto. Vaara piilee taloudessa. Vapaa rajat auki oleva markkinatalous luo uhan, minkä vuoksi päätösvalta ei ole enää omissa käsissämme. Me emme onnistu tulevaisuudessa puuttumaan asioitten kulkuun riittävin toimenpitein. Jos olemme sisäisesti ristiriitaisessa tilassa, kansainväliset markkinavoimat kaatavat vahvankin talouden.

Aina tulee uusi aika uusine velvollisuuksineen. Suojellakseen vapauttamme meidän täytyy muistaa, vieras apu ei auta, ellei jokainen meistä itse tiedä, että juuri hän seisoo maansa vartijana ja on valmis uhraamaan työpanoksensa oman maan kansalaisten hyväksi.

Muistakaamme, että ilman yksimielisyyttä ei luoda vahvaa kansantaloutta, ja ainoastaan voimakas kansa voi turvallisena käydä kohti tulevaisuuttaan.

Muistutan vielä kahdesta asiasta. Sotien aikana ja jälkeen kansalla oli yhteinen tahto, puhuttiin asevelihengestä. Mitä tuo sana tarkoittaa?

Asevelihengellä tarkoitettiin tietenkin sitä, että olimme suuressa mitassa valmiita auttamaan lähimmäisiämme, ”kaveria ei jätetä” ei sodassa eikä sodan jälkeen. Oman perheeni piirissä tuo asevelihinta muodostui varsin toisenlaiseksi, kovinkin raskaaksi. Vaimoni isä kävi hakemassa haavoittuneen naapurinsa linjojen välistä. Hän saikin itse osuman tarkka-ampujan luodista, menettäen 4.6.1943 henkensä. Kuukautta ennen kuin hänen esikoisensa, eli vaimoni syntyi. Asevelihintaa voidaan siis mitata niin rahassa kuin myös muilla arvoilla.

Aseveljien toistensa ja samalla oman kansansa jäsenten auttamisen periaate tulee esille rintamalla liikuttavalla tavalla. Nuoret miehet rakensivat kaatuneitten aseveljiensä omaisille asevelitaloja. Usein tämä talo rakennettiin aseveljen aloitteesta, puhde- ja talkootyönä, jopa ulkopuolella sotapalveluksen ja tietenkin talo luovutettiin ja pystytettiin aseveljen omaisille korvauksetta. Tämä on oikeaa aseveljeyttä, veljeä ei jätetä -henki tulisi yhteiskuntaan palauttaa. Se kansa, joka pitää huolta jokaisesta jäsenestään haluaa puolustaa maataan ja säilyttää aina itsenäisyytensä.

Aseveli tunnistaa toisen aseveljen äänestä, pimeässä, useimmiten tuntee jopa omien aseveljiensä lapsetkin. Aseveljet ovat hyviä samanhenkisiä ihmisiä, joilla ei ole keskinäisiä salaisuuksia, salamyhkäisyyttä, kyräilyä, kilvoittelua eikä toisen tahallista sortamista.

Näillä sanoilla toivotan Teille Hyvää Itsenäisyyspäivää ja Joulun odotusta sekä menestystä koulutyössänne. Pitäkää hyvää huolta toinen toisistanne.

Tenho Tikkanen, puheenjohtaja