Raappanan tiedustelijat

40.00 

Raappanan tiedustelijat -kirja on perusteellisen tutkimuksen keinoin toteutettu dokumenttiteos 14.Divisioonan tiedustelutoiminnasta jatkosodan vuosilta. Se kertoo Rukajärven suunnan sotilastiedustelusta ja selvittää 14.Divisioonan tiedustelun kokonaiskuvan.

Kirjassa on 608 sivua ja 60 karttapiirrosta sekä noin 170 valokuvaa, joista suurin osa aiemmin kirjoissa julkaisemattomia.

Kirjan hinta on 40 € ja lähetyskulut 10 €. Lasku tulee kirjan mukana.

Osasto:

Kuvaus

Raappanan tiedustelijat -kirja on perusteellisen tutkimuksen keinoin toteutettu dokumenttiteos 14.Divisioonan tiedustelutoiminnasta jatkosodan vuosilta. Se kertoo Rukajärven suunnan sotilastiedustelusta ja selvittää 14.Divisioonan tiedustelun kokonaiskuvan, antaen samalla vastauksia esimerkiksi seuraaviin sotahistoriallisesti merkittäviin ja heikosti tunnettuihin kysymyksiin:

Miten tiedustelu ja kaukopartiointi kehittyivät LKP:sta alkaen hyökkäysvaiheen loppuun 1941? Mitä todella tapahtui talvella 1942 ns. Sorokka-operaation yhteydessä? Mitä tiedettiin vihollisesta ja sen joukoista ja tavoitteista asemasotavaiheessa 1941–1944? Miten divisioona selviytyi elokuun alkupuoliskolla 1944 vihollisen 27.Divisioonan suorittamasta saarrostushyökkäyksestä, jonka tarkoituksena oli 14.Divisioonan päävoimien tuhoaminen? Miten kenraalimajuri Raappana uskalsi suunnata kaksi omaa pataljoonaansa uhkaavasta tilanteesta huolimatta heinäkuun lopulla 1944 Ilomantsin mottitaisteluihin? Miten divisioona selviytyi neuvostojoukkojen viimeisestä suuresta operaatiosta pohjoisella saumalla juuri ennen aselepoa ja sitä seuranneesta ns. Kontokin selkkauksesta? Miksi 14.Divisioona syksyllä 1944 pysyi ainoana yhtymänä hyökkäysvaiheen lopussa saavuttamallaan tasalla aselevon voimaantuloon saakka – sata kilometriä muiden joukkojen itäpuolella?

Teoksen päämääränä on selvittää alkuperäisten asiakirjojen ja dokumenttien avulla erämaadivisioonan tiedustelun kehittyminen ja suoritus sodan vuosina sekä tiedustelun merkitys sotatoimiin. Teoksen pääpaino on kaukopartiotiedustelussa, joka esitellään partiokäskyjen, partiokertomuksien ja tätä teosta varten puhtaaksi piirrettyjen peitepiirrosten ja karttojen avulla. Sotavankien kuulustelupöytäkirjat, kaukopartiojohtajien ja -miesten haastattelut, muistelmat sekä sodan ajan kuvamateriaali täydentävät esittelyä. Kirja ei ole fiktiivinen sankarikertomus, kuten yleensä on ollut kirjallisuudessa, kun on kerrottu kaukopartioista ja kaukopartiomiehistä.

Partioiden ja myös muiden tiedustelulajien saamat havainnot ja tiedot koottiin divisioonan esikunnan tiedustelutoimistossa vihollistilannekatsauksiin. Tiedustelun kokonaiskuva muodostetaan teoksessa näiden yhteenvetoina ja samoin esitetään tärkeimmät taistelutapahtumat Rukajärven suunnalla ja tiedustelun vaikutus niihin. Teoksessa on myös paljon tiedusteluaineistoa, jota ei ole aikaisemmin julkaistu. Esimerkkinä voidaan mainita vihollisen 27.Divisioonan komentajan, eversti Korshunovin suunnitelma ja käskyt 14.Divisioonan pääosien tuhoamiseksi elokuun alussa 1944.

14.Divisioonan tiedustelu onnistui tehtävässään. Divisioonaa ei yllätetty jatkosodan missään vaiheessa, vaikka tilanteet sodan lopussa heinäkuusta 1944 aselevon voimaantuloon saakka olivat Rukajärven suunnalla hyvinkin ”veitsen terällä.” Tiedustelun onnistuminen antoi 14.Divisioonan komentajalle, kenraalimajuri Erkki Raappanalle varmuuden pitää divisioonansa hyökkäysvaiheen lopussa saavuttamallaan tasalla aselevon voimaantuloon saakka, vaikka kaikki muut joukot etelämpänä vetäytyivät ja divisioonan pääjoukot Rukajärven suunnalla jäivät noin sata kilometriä muita idemmäksi. Luotettavat tiedustelutiedot mahdollistivat myös sen, että hän uskalsi tiukasta tilanteesta huolimatta heinäkuun lopulla 1944 keskittää joukoistaan kaksi pataljoonaa hänen johdollaan käytyihin voitokkaisiin Ilomantsin mottitaisteluihin.

Raappana luotti tiedustelun hankkimaan kokonaiskuvaan, jonka mukaan vihollisen 27.Divisioona ei ollut saanut ennakkotiedustelutiedoista poiketen kesä-heinäkuussa 1944 riittäviä vahvennuksia oman 14.Divisioonansa lyömiseen. Vihollinen tosin yllätti aktiivisuudellaan kaksi kertaa heinä-elokuussa, mutta tiedustelu pysyi tilanteen tasalla ja sen johdosta pystyttiin tekemään ajoissa riittävät vastatoimet, vaikka jouduttiinkin rajusti riskeeraamaan.

Raappanan suoraan Päämajan alaisena toimineella divisioonalla oli poikkeuksellisen vahva ja monipuolinen tiedusteluvoima koko jatkosodan ajan. Divisioonalla oli sodan alusta lähtien käytössään oma Kaukopartio-osasto kaukotiedustelua varten. Sen toimintaa kehitettiin pätevien johtajien toimesta lähes Päämajan kaukopartio-osastojen partioiden toiminnan kaltaiseksi. Tänä vaihe käydään kirjassa tarkasti läpi.

Toinen merkittävä vahvennus partiotiedusteluun oli yhteistoiminta Päämajan Osasto Marttinan (1.7.1943 alkaen 3./Er.P 4) kanssa, joka toimi koko sodan ajan vahvasti myös Rukajärven suunnalla. Osasto Marttinan ja talvella 1944 Rukajärven suunnalle keskitetyn Osasto Vehniäisien (1./Er.P 4) partioita esitellään partiomatkoista laadittujen alkuperäisten partiokertomusten kertomana.

Kaukopartioiden päätehtävänä oli sotavankien sieppaaminen. Tämä oli myös muiden partioiden tehtävänä, joita tekivät etenkin pataljoonien Jääkärijoukkueet ja näistä 1942 ja 1943 JR 52:een ja JR 10:een perustetut Jääkärikomppaniat. Jääkärikomppaniat suorittivat sotavankien sieppaamisen ohella myös iskuosastomaista tiedustelua – näitäkin esitellään kirjassa.

Rukajärven suunnalla saatiin sodan kuluessa kuulusteluasiakirjojen mukaan noin 1400 vihollista sotavangeiksi. Osa oli myös ns. loikkareita. Systemaattinen vankien sieppaaminen tietyiltä alueilta varmisti sen, että yllätyksiä vihollisjoukkojen suhteen ei tapahtunut ja divisioona tiesi koko sodan ajan erittäin tarkasti vihollisen joukot, niiden laadun, määrän, sijoittumisen ja jopa johtajat, aina joukkueiden johtajien nimiä myöten. Sotavangeilta saatiin hyvin monenlaista, hyvinkin erikoista ja tarkkaa tietoa. Näistä tiedoista on kirjassa useita esimerkkejä.

Kolmas erinomainen tiedusteluvahvennus oli Lentolaivue 14 (14.2.1944 lähtien tiedustelulentolaivue 14). Valtavalla erämaa-alueella sen uutterat lentäjät pystyivät tarkistamaan nopeasti tiedustelun kannalta tärkeät alueet ja kohteet. Varsinkin kesällä ja syksyllä 1944 laivueen merkitys tiedustelukuvan ajanmukaisena ylläpitäjänä oli erittäin tärkeä.

Teoksessa esitetään myös kuuntelutiedustelu, eli vihollisen puhelin- ja radioliikenteen kuuntelu ja suuntiminen yhteistoiminnassa Päämajan radiopataljoonan liikkuvan radiotiedusteluyksikön (MO) kanssa. Divisioonan Viestipataljoona 30 suoritti myös itsenäisesti radiokuuntelua. Rukajärven suunnalla kehitettiin ensimmäisenä ns. maakuuntelutekniikka eli vihollisen puhelinliikenteen kuuntelu maavuotoa hyväksi käyttäen, heti hyökkäysvaiheen lopulla. Tiedustelun kannalta tärkeitä olivat myös tykistön yhteistoiminta lentolaivueen kanssa ja tykistön suorittamat valo- ja äänimittaukset.

Teoksen lopussa esitellään keskikesän 1944 Kaukopartio-osaston kohtalokas partio, joka joutui erityisen vaikeaan tilanteeseen ja kärsi huomattavat tappiot. Partioon liittyy lisäksi erikoinen selviytymistarina, jossa liikuntakyvyttömänä vihollisen selustaan jätetty ja kätketty sissialikersantti pelastuu kuin ihmeen kaupalla varmasta kuolemasta. Se kertoo omalta osaltaan suomalaisen sotilaan ja kaukopartiomiehen erinomaisesta kyvystä liikkua erittäin vaikeassa tilanteessa erämaassa huomaamattomasti luontoa havainnoiden ja sitä hyväksi käyttäen. Erämaa lähtöpaikan ja oman kenttävartiolinjan välissä vilisee vihollisen joukkoja, sulkuosastoja ja partioita. Vihollinen oli käynnistänyt samaan aikaan 14.Divisioonan päävoimien saarrostamiseen tähtäävän ns. Matalajärven hyökkäystien rakentamisen.