Lieksan Rukajärvi-keskuksessa järjestettiin viikonlopun aikana opaskurssi, jolle osallistui yhteensä 26 henkilöä.

Vastaava kurssi järjestettiin Iisalmen Rukajärvi-keskuksessa ja Lieksan opaskurssin ohjelma on koottu soveltuvin osin aiemmin pidetystä Iisalmen kurssista ja myös luennoitsijat olivat samat.
Opaskurssi on kaksiosainen. Aluksi keskityttiin oppaan toimintaan Rukajärvi-keskuksessa ja Rukajärven tiellä (7.-8.6.20124) ja syksyllä opaskurssin jatko-osassa (5.-7.9.2014) tutustutaan Rukajärven suunnan taistelujen yksityiskohtiin. Syksyllä opaskurssin luennot kuuluvat osana Kansalaisjuhlan 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä ohjelmaan.
Kurssin johtaja on Tauno Oksanen. Luennon pitäjä luovutti opaskurssille ilmoittautuneille kurssilaisille lyhyen kirjallisen (digi)esityksensä, josta ilmenee tiivistetyssä muodossa olennainen oppaan työssään tarvitsema tieto. Syksyn opaskurssin ohjelmaan saattaa tulla muutoksia, niistä ilmoitetaan myöhemmin.
Syksyn ohjelman luonnos
Pe. 5.9.2014 tutustuminen Rukajärven tielle, ja juhla oppaitten johdolla
– Lähtö Lieksan asemalta Lieksan kulttuuritalon näytöksen jälkeen n. klo 20.00
– Jukolan motin laavun vihkiminen, sotahistorioitsija rajakapteeni Tauno Oksanen
– Rukajärven tie Lieksassa, Salpa-etuasemat ja niiden toiminta, Paluu Rukajärven tieltä klo 22.00
La. 6.9.2014 klo 9.00 – 13.00
* Kev. Os. 2:n taistelutie, Raappan Nyrkki Tauno Oksanen (1 t)
* Merkittävimmät motti- ja muut taistelut, (1 t):
– Omelia, Sukellusvene, Pallo, Kv Joki, Kv Arina ja Tahkokosken taistelut;
Tauno Oksanen ja Pentti Kärkkäinen, Leevi Kuokkanen
* Merkittävimmät kaukopartioretket Ari Komulainen (1 t):
-Muurmannin rata, Ontajärven ja Puuttoisten sissiprikaati 1942,
Jeljärvi 1943, Suopassalmi 1944,
* RSHY:n käyttöön ottamien tietojärjestelmien esittely, Isto Turpeinen, Leevi Kuokkanen:
– RSHY:n nettisivusto (Yhdistys, Rukajärvikeskukset ja Rukajärven tie)
– Esitellään Rukajärven suunnan historiayhdistyksen digiarkistojärjestelmä
– esitellään Itä-Suomen yliopiston kehittämä Rukajärven tie HeiJoe-ohjelma, lehtori Kimmo Kotro
– Esitellään Rukajärven suunnan historiayhdistyksen käyttöön ottama Epooq-järjest. Ilkka Tiainen
– Iisalmen Rukajärvikeskuksen kehittämät tietojärjestelmät, Keijo Nissinen
Su. 7.9.2014 klo 12.00 – 17.00,
* Rukajärven taistelutie v 1941-1944 tiivistettynä, ja Pielisjärvi Talvisodassa, Tauno Oksanen 4 t
Päätöskahvit ja kurssitodistusten jako.
Opaskurssin luennot ovat samalla Kansalaisjuhlan 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä yleisötapahtumia, joihin on vapaapääsy.
Kurssiohjelma voi vielä muuttua. Luentoaiheet on valittu aiemmin tammi- helmikuussa Iisalmen Rukajärvikeskuksessa pidetyn opaskurssin ohjelmasta. Kurssin järjestäminen sisältyy yhdistyksemme kuluvan toimintakauden toimintasuunnitelmaan.
Kurssi on maksuton (kahvitarjoilu maksullinen), luentomateriaali jaetaan kurssilaisille maksutta vain sähköpostin välityksellä. Kurssille voivat osallistua vapaasti RSHY:n, Lieksan Matkailuoppaat ry:n, Lieksan Rajakillan, Lieksan reserviläisjärjestöjen, sotaveteraanijärjestöjen jäsenet ja matkailuyrittäjät sekä muutenkin asiasta kiinnostuneet henkilöt, Lieksan lisäksi myös Nurmeksesta, Ilomantsista, Kainuusta (Kajaani, Sotkamo, Kuhmo) ja Ilomantsin alueilta.
LUENNOITSIJAT
* Tauno Oksanen rajakapt. evp sotahistorioitsija , RSHY ry:n hallitus
* Kyllikki Vänskä, Lieksan Matkailijaoppaat ry:n pj.
* Terttu Heiskanen-Timonen, Lieksan Matkailijaoppaat ry.
* Tenho Tikkanen Rukajärven suunnan historiayhdistys pj, RSHY ry:n pj.
* Asko Saarelainen, Kulttuuritoimenjohtaja, Lieksa
* Liisa Eskelinen, Pielisen museon johtaja Lieksa
* Arto Turpeinen, Merilän koulun rehtori, Lieksa
* Heikki Räsänen, suunnittelija Metsähallitus – Lieksa
* Franz Betcke, Dionysian/Timitran Linnan toimitusjohtaja, Lieksan Rukajärvikeskus
* Reijo Lappalainen Haapaniemen Matkailu hallituksen pj., Iisalmen Rukajärvikeskus
* Reijo Kortelainen RSHY:n vpj, Lieksan Rajakillan pj.
* Leevi Kuokkanen, RSHY:n sihteeri
* Antti Haapalainen, RSHY ry:n hallitus
* Hannu Kauppinen, rehtori, RSHY ry:n jäsen
* Ari Komulainen, evp. rajavartija, RSHY ry:n jäsen
* Pentti Kärkkäinen, opettaja, RSHY ry:n hallitus
* Ossi Laine, RSHY ry:n hallitus
* Kimmo Kotro, historian lehtori, RSHY:n jäsen
* Ilkka Tiainen, toimitusjohtaja, Epooq-järjestelmän kehittäjä.
* Keijo Nissinen, Senior IT-Specialist