Kainuun prikaati esittäytyy Viljo messuilla. Esittelypaikka on urheilukentän viereisellä nurmikolla näyttelypaikoilla 12-13. Halukkaat saavat kokeilla ns. eko-aseita ja lisäksi prikaatin edustajat esittelevät puolustusvoimien toimintaa.
Esittelypiste on avoinna yleisölle 25.7.2015 klo 10:00-16:00 välisenä aikana.

KaiPr jakaa tilaisuudessa yleistietoa Kainuun Prikaatista. Tarjolla on halukkalle ja kiinnostuneille myös joukko-osaston Hurtti-Ukko- sekä Ruotuväki-lehteä.
Yleisöllä on mahdollisuuden kokeilla ampumataitoa eko-aseella. Järjestelmä on sähköinen, eikä vaadi mitään erityisiä ”turvallisuusjärjestelyitä”. Rynnäkkökiväärin aihioon rakennettua Eko-Aims-simulaattori, joka on tarkoitettu varusmiesten ampumataidon harjoittamiseen ja kehittämiseen. Simulaattori on ollut käytössä kaikissa perusyksiköissä.
Kainuun prikaatin viereiselle osastolle sijoittuu Rukajärven suunnan historiayhdistys, joka esittelee toimintaansa. Esittelytilasta voivat halukkaat ostaa myös yhdistyksen julkaisemia kirjoja. Esittelyteltta on avoinna kaikkina päivinä 23.-25.7.2015 klo 10-16 välisen ajan.
Kainuun prikaatin sodanaikainen perinnejoukko-osasto on 14. divisioona, jonka perinteitä myös Rukajärven suunnan historiayhdistys vaalii.
Radio-ohjattavan helikopterin lentonäytös – Viljo messuilla
Multihelikoptereista on tullut suosittuja kuvausvälineitä, joita käytetään uutistuotannossa, mainoskuvauksissa, matkailunedistämiseen ja myös perhejuhlien kuvauksessa.

Järjestämme päivittäin messualueen urheilukentällä yhteistyökumppanimme kanssa multihelikoptereitten lento- ja kuvausnäytöksen, johon voi osallistua Viljo-messujen pääsylipulla.
Näytös järjestetään jokaisena päivänä urheilukentällä, jonne kuvausaikana on pääsy kielletty turvallisuussyistä. Helikopterin lennätys- ja kuvausesittelyn järjestää Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. Lentonäytöksen käytännön järjestelyt hoitaa Kiuruvedeltä kotoisin oleva Jani Niskanen, jolla on vastaavasta toiminnasta kokemusta jo neljän vuoden ajalta.
Näytöksiä on kaksi ja yksi näytös kestää kerrallaan vain 15 minuuttia. Näytöksen jälkeen laite on nähtävissä Rukajärven suunnan historiayhdistyksen näyttelyosastolla nro 11.
RSHY:n osastolla vierailee päivittäin myös Mannerheim, jota esittää näyttelijä Mikko Remes.