Kansanedustaja Ilkka Kanervan kiinnostava ja asiantunteva maratonesitelmä

Kansanedustaja Ilkka Kanervaa oli saapunut Iisalmen Rukajärvi-keskukseen kuulemaan satakunta kuulijaa. Hänen yli tunnin esitelmänsä kosketteli Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa kiinnostavalla tavalla. Yksikään kuulijoista ei kiirehtinyt kesken esitelmän pois, vaan jokainen keskittyi kuulemaan esitystä loppuun saakka. Kuulijoitten joukossa oli suuri määrä lukioikäistä nuorisoa, mikä oli myös kovin ilahduttavaa.

Liki sata kuulijaa oli saapunut kuulemaan kansanedustaja Ilkka Kanervaa, joka toimii parhaillaan kansainvälisestikin arvostelulla paikalla ETYJ:n puheenjohtajana.
Liki sata kuulijaa oli saapunut kuulemaan kansanedustaja Ilkka Kanervaa, joka toimii parhaillaan kansainvälisestikin arvostelulla paikalla ETYJ:n puheenjohtajana. Puheen jälkeen käytiin vilkas keskustelu. Kysymystä esittämässä Immo Kuutsa. Kuva Sanna-Riikka Nissinen.

Kanervan esitelmän jälkeen käytiin vilkas keskustelu. Häneltä tiedusteltiin kantaa mm. NATO-jäsenyyteen: ”Eipäs hötkyillä, nyt on liian paljon palikoita pöydällä. Siihen kysymykseen ehtii palata myöhemminkin.”

Kansanesutaja Ilkka Kanerva osaa ottaa yleisönsä. Hän kertoi yleisölle, että heidän kannattaa pitää kiinni kansanedustajista, joita olette Arkadianmäelle täältä lähettäneet. Lausui pari nimeäkin, joiden joukossa ei ollut pelkästään hänen oman puolueensa edustajien nimiä.
Kansanedustaja Ilkka Kanerva osaa ottaa yleisönsä. Hän kertoi yleisölle, että heidän kannattaa pitää kiinni kansanedustajista, joita olette Arkadianmäelle täältä lähettäneet. Lausui pari nimeäkin, joiden joukossa ei ollut pelkästään hänen oman puolueensa edustajien nimiä. Kuva Sanna-Riikka Nissinen.

Yhteenvetona voi todeta, että ne jotka eivät olleet tilaisuudessa paikalla, ja jos olisivat tietoisia Kanervan puheen sisällöstä, olisivat todella pahoilla mielin siitä, että miksi eivät sittenkin vaivautuneet tulemaan tilaisuuteen paikalle.

Eturivissä Niilo-Kustaa Malmivaara, Pohjoi-Savon Aluetoimiston päällikkö ev.ltn. Esa Palosaari, kansanedustaja Ilkka Kanerva ja Iisalmen Seudun Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Kimmo Varis
Eturivissä Niilo-Kustaa Malmivaara, Pohjois-Savon Aluetoimiston päällikkö ev.ltn. Esa Palosaari, kansanedustaja Ilkka Kanerva ja Iisalmen Seudun Reserviupseerikerhon puheenjohtaja Kimmo Varis. Kuva Helena Karhu.

Tilaisuuden aluksi yhdistyksen puheenjohtaja esitteli Rukajärvi-keskuksen toimintaa ja toivotti yleisön tervetulleeksi Jukolan Motin tilaisuuteen, joka pidetään Lieksassa Rukajärven tiellä 30.11.2014. Tuolloin tulee kuluneeksi 75 vuotta Talvisodan syttymisestä. Asiasta tarkemmin RSHY:n nettisivulla. Tilaisuuden oli järjestänyt Iisalmen Reserviläiset.