Yksi kenraalikuntamme vanhimmista ja arvostetuimmista jäsenistä, pitkän uran puolustusvoimissa tehnyt kenraaliluutnantti Ermei Kanninen kuoli 12.11.2015 yllättäen 93 vuoden ikäisenä. Kaaduttuaan kotonaan lempituolinsa ääreen, sitä seurasi nopea kunnon heikkeneminen ja menehtyminen.

Ermei Kanninen oli kahden sodan veteraani. Talvisodan alussa hän osallistui  Helsingin paikallispuolustukseen ja Talvisodan lopulla hänet komennettiin varusmiehenä rannikkotykistöön Ahvenanmaalle.

Jatkosodassa Ermei Kanninen palveli rintamalla, ensin Karjalan Kannaksella vänrikkinä ja myöhemmin luutnanttina Rukajärven rintamalla.

Kanninen oli aktiivinen toimija myös monissa erilaisissa järjestöissä ja yhteisöissä ja hän oli suosittu esitelmien ja puheiden pitäjä aivan viimevuosiin saakka.

Kenraaliluutnantti Ermei Kanninen oli Rukajärven suunnan historiayhdistyksen perustajajäsen. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 19.9.2009 Marskin Majalla.

Ermei Kanninen kävi Kadettikoulun Jatkosodan aikana 1942–1943 ja Sotakorkeakoulun 1953–1954. Hän myös opetti Kadettikoulussa 1946–1952 ja Taistelukoulussa 1955–1956. Apulaissotilasasiamiehenä Ranskassa Kanninen toimi 1956–1957. Siirryttyään Porin prikaatiin hän toimi siellä komppanianpäällikkönä ja pataljoonankomentajana 1957–1958. Toimistoesiupseerina hän työskenteli 1958–1963 pääesikunnassa. Hämeen ratsujääkäripataljoonaan hän oli sijoitettuna 1963–1965. Sotilasasiamiehenä hän oli sijoitettuna Pariisiin ja Brysseliin 1965–1967. Pääesikunnan operatiivisen osaston päällikkönä hän toimi 1967–1971 ja Päämajamestarina 1971–1974. Yleisesikunnan päällikkönä hän oli 1974–1978 ja toimi Pääesikunnan päällikkönä 1978–1982, josta tehtävästä hän siirtyi eläkkeelle.

Kenraaliluutnantti Ermei Kanninen oli merkittävästi vaikuttamassa mm. alueellisen puolustusjärjestelmän rakentamiseen ja kalustohankintojen kehittämiseen.

Kanninen ylennettiin vänrikiksi 1941, luutnantiksi 1943, kapteeniksi 1948, majuriksi 1958, everstiluutnantiksi 1965, everstiksi 1968, kenraalimajuriksi 1971 ja kenraaliluutnantiksi 1974.

Sotilasuransa ohella Ermei Kanninen toimi vuosien ajan autoilu- ja autourheilujärjestöjen johtotehtävissä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, muun muassa Autourheilun Kansallisen Kilpailulautakunnan (AKK) jäsenenä 1958–1965 ja varapuheenjohtajana 1961–1965, Autoliiton hallituksen puheenjohtajana 1972–1978 ja valtuuskunnan puheenjohtajana 1978–1980, Kansainvälisen autoliiton (FIA)  hallituksen jäsenenä 1964–1981 sekä FIA:n kansainvälisen vetoomustuomioistuimen jäsenenä 1970–1987. Hänet kutsuttiin Autoliiton kunniapuheenjohtajaksi vuonna 1980 ja FIA:n kunniajäseneksi vuonna 1987.

Kenraali Kanninen toimi myös Suomen Sotahistorian Komission puheenjohtaja vuodesta 1981 alkaen. Hän on kyseisen seuran kunniapuheenjohtaja.

Esitelmiä

Kenraali oli kysytty esitelmän pitäjä. 90-vuotispäiväänsä mennessä, oltuaan 30 vuotta eläkkeellä, hän oli pitänyt 230 kirjallista esitelmää 20 eri maassa, kaikissa maanosissa. Esitelmät koskivat pääosin maamme turvallisuuspolitiikkaa. Tuon lisäksi hän osallistui tilaisuuksiin kutsuttuna juhlapuhujana ja silloin ei puhuttu paperista.

Perustajajäsen ja perinnetyö

Kaikki alkoi Kajaanista 5.9.2008, jossa veteraanit Ermei Kanninen ja Pentti Perttuli käyttivät tunnetuksi tulleet puheenvuoronsa. Tuon jälkeen käynnistyivät neuvottelut Rukajärven perinnetyön jatkamisesta siten kuin veteraanit itse sitä olivat jo vuosia tehneet. Yhdistyksemme perustamista koskeviin neuvotteluihin kenraali Kanninen osallistui tiiviisti. Hänen käsialaansa ovat sääntöjen toinen ja kolmas pykälä, jotka luovat pohjan perinnetyölle. Näin hän järjesti vankan kivijalan toiminnallemme ja näin halusi seurata toimintaamme viimepäiviin asti.

Kenraaliluutnantti Ermei Kannisen Rukajärven suunnan historiayhdistyksen tilaisuuksissa pitämät esitelmät on taltioitu ja ne ovat nähtävissä kokonaisuudessaan Rukajärvi-keskuksissa Iisalmessa ja Lieksassa ja otteita niistä on julkaistu myös yhdistyksemme nettisivuilla.

Yhdistyksemme lyhyen historian aikana kenraali osallistui Iisalmen kulttuurikeskuksessa ja Lappajärven Kivitipun kylpylässä pidettyihin seminaareihimme puhuen täydelle salille ”ilman paperia”. Näiden lisäksi hän piti esitelmät Suomen puolustuksesta niin yhdistyksemme perustavassa kokouksessa kuin Marskin Majan kaikissa järjestämissämme neljässä tilaisuudessa. Hän vihki Lieksassa Rukajärven tien 2.7.2011, avasi Rukajärvi-keskuksen 1.7.2013 ja seurasi kaikkea yhdistyksemme toimintaa viikoittain. Hän antoi pyydettäessä ohjeita, onneksi joskus pyytämättäkin. Hän edellytti, että kysyttäessä neuvoa, asia oli valmisteltu ja vaihtoehtoja oli useampia, vasta sitten oli mahdollista saada onnistunut ratkaisu.

Kenraalin liikkuminen vaikeutui viimevuosina ja siksi kuljimme paljon yhdessä autolla. Hän luki paljon, hän oli edelleen hyvin informoitu.

Hänen kirjoittamissaan kirjoissa olisi paljon opiksi otettavaa suomalaisilla työpaikoilla tänäkin päivänä. Sieltä löytyy vastaus kysymykseen, miten työyhteisö motivoidaan. Kannisen Rukajärven luutnantti teos on oivallinen oppikirja monille esimiehille, jotta suomalainen yhteiskunta kehittyisi ja tuottavuus kohenisi. Se on esimiehille oppikirja, jossa kerrotaan mikä on esimiehen tärkein tehtävä sodanoloissa ja mitä se on rauhanaikana.

Kenraali Ermei Kannisen valtava tietomäärä tuli monesti esille hänen hyvin asiapitoisissa, mielenkiintoisissa ja värikkäissä vapaasti pidetyissä suullisissa esityksissään. Priimus on priimus kouluajoista poismenoon asti.

Jatkosodan päätös

Sodan lopulla jo aselevon kynnyksellä hän joutui erikoisiin tilanteisiin. Ollessaan tiedustelusta vastaavana ErP 7:n luutnanttina ja esikuntaupseerina hänen esimiehensä sairastui. Näin Kanninen joutui joukkojensa sotatoimien johtajaksi Rukajärven suunnan eteläisellä rintamalohkolla.

Suomen asema oli tuossa vaiheessa erittäin tukala. Joukot perääntyivät muualla, vain Rukajärvellä asemat pidettiin. Vihollisen asteittain etenevä suunnitelma murtautua läpi ensin Kannaksella siirtyi vaiheittain pohjoisemmaksi, lopulta Rukajärvelle.

Elokuun alussa 1944 Rukajärven rintama oli vaarassa joutua kokonaan saarrostetuksi, ainut huoltotie Rukajärven tie oli poikki. Vihollisen joukot etenivät Porajärven tien suunnassa Ermei Kannisen ErP 7:n vastuualueen editse Ilomantsiin. Ilomantsissa taistelut päättyivät 13.8.1944, mutta Rukajärven suunnalla taistelut jatkuivat. Kanninen toimi nuorena luutnanttina ErP 7:n tiedustelusta vastaavana esikuntapäällikkönä. Sodan loppunäytöksessä esimiehensä sairastumisen vuoksi sotatoimien johto käytännössä siirtyi Kanniselle.

Tuossa hermoja kysyvässä tilanteessa Kannisen esimies kimpaantui ja oli ampua rintamalta luvatta poistuvan oman sotilaansa. Kanninen tarttui esimiehen pistoolia pitelevään käteen todeten ”eihän täällä nyt sentään omia ammuta.” Kovin moni ei rohkenisi tehdä vastaavaa liikettä.

Jatkosota päättyi Ermei Kannisen osalta rajaneuvotteluihin. Nuhruisiksi kuukausia yhtämittaisesti kestäneissä sotatoimissa likaantuneissa vaatteissa nuori ”Rukajärven luutnantti” komennettiin rajaneuvotteluihin. Kunniakas tehtävä, johon vastapuolen korkea-arvoiset komentajat tulivat kiiltävissä juhla-asuissa ja kiiltävällä ameriikan Jeepillä, Kanninen jalan. Liikuttavaa oli kuulla hänen puhettaan 5.9.2014 Lieksassa pidetyssä Kansalaisjuhlassa 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä, jossa hän kertoi keskusteluistaan vihollisen edustajien kanssa perääntymisen jälkeen rajalla. Kättä puristaen, Kanninen kuuli vihollisen suusta: ”Olkoon tämä raja ikuisen rauhan raja.”

Kokemus, tieto ja rohkeus paistaa hänen kaikissa toimissaan, niin sodan jälkeisessä sotilasurassa kuin eläkevuosina. Tuo rohkeus ja suorapuheisuutensa esti hänen nimittämisensä puolustusvoimain komentajan tehtävään. Nimitetyksi tulleille Kanninen oli lojaali ja välit kunnossa.

Rukajärven suunnan historiayhdistys ry kunnioittaa perustajajäsenensä muistoa ja ottaa osaa omaisten suruun.

Tenho Tikkanen

puheenjohtaja