Klaus Kärkkäinen on poissa

Sota on päättynyt  –  Klaus Kärkkäinen on poissa

Tänään 27.4.2015 Kansallisena veteraanipäivänä julkaisemme Klaus Kärkkäisen muistokirjoituksen. Hän kuoli 9.4.2015 98-vuotiaana lyhyen sairastelun jälkeen.

Tapasin hänet Iisalmen sotaveteraanien Vetreä terveys -nimisessä hoitokodissa 10.11.2012. Klaus (s. 11.3.1917) ja isäni  Tauno (s. 10.3.1916) kertasivat 70 vuoden takaisia Rukajärven rintaman tapahtumia. Kuulin ensikerran veteraanilta omakohtaisen kertomuksen Rukajärven kylän valtauksesta. Todella liikuttava kertomus ja syvästi nämä muistot koskettivat myös veteraaneja itseään.

Klaes Kärkkäinen 10.11.2012, jolloin hän vielä asui kotonaan.
Klaes Kärkkäinen 10.11.2012, jolloin hän vielä asui kotonaan.

Isäni on Kev.Os. 2:n veteraani ja osallistui Rukajärven valtaukseen vain osittain ja yksikkö jatkoi vihollisjoukkojen perässä Päätien suunnassa Ontajoelle asti, eikä osallistunut mm. jo 13.9.1941 pidettyyn paraatiin.

Klaes Kärkkäisen passikuva
Klaes Kärkkäisen passikuva

Klaus Kärkkäinen puolestaan oli Raks.Psto 29:n sotilas ja eteni Rukajärven kylän tiehaarasta kylään ja näki omin silmin peräytyvän vihollisen joukot. Taistelujen tauottua hän saattoi tutustua kylän rakennuksiin. Muistikuvat ovat terävät. Kylän keskellä sijainneen koulun sisältä löytyi suuri määrä suomenkielistä kirjallisuutta, joita Klaus oli keräillyt haltuunsa ja joihin olen päässyt tutustumaan. Kirjojen joukossa oli mm.:

Klaes Kärkkäinen kirjat

Rukajärven kylän keskellä oleva koulu, jonka lattialta puheena olevat kirjat löytyivät syyskuun 11.1941.
Rukajärven kylän keskellä oleva koulu, jonka lattialta puheena olevat kirjat löytyivät syyskuun 11.1941.

Klaus Kärkkäisen kokoelmat sisälsivät huomattavan määrän myös venäjänkielistä sotapropagandaa. Päästäkseen tarkoin perille, mitä vihollisuuksien osapuolet toisilleen kirjoittivat, Klaus opiskeli kansalaisopistossa Varpaisjärvellä ja Iisalmessa venäjän kieltä, joka taito hänellä oli edelleen tallella ja hän suomensi tekstejä haastattelussamme.

Klaus Kärkkäinen toimi sodassa ja myös sodan jälkeen tykistössä. Tuo aselaji vaatii tarkkuutta, mikä ilmeni hänen toiminnassaan vielä 95-vuotiaana vanhuksena. Kaikilla asiakirjoilla oli tietty paikkansa, muisti tarkka ja ilmaisu täsmällistä.

Jatkosodan alussa hän toimi Rukajärven rintamalla ja sodan lopulla Karhumäen suunnalla.

Klaus Kärkkäisen videohaastatteluun voi tutustua Iisalmen ja Lieksan Rukajärvi-keskuksissa, jonka haastattelun ote on nähtävissä yhdistyksemme Rukajärvi-keskus YouTube-kanavalla. Ks. TÄÄLTÄ.

Hänen harrastuksiinsa kieliopintojen lisäksi kuului myös kirjoittaminen aivan viimeiseen asti, joista otan esimerkin, runon ”Unetar”. Siinä tulee esille ikääntymisen kivut ja vaivat sekä vuosikymmenten takainen sodan julmuus, mikä näkyy vahvasti myös hänen videohaastattelussaan. ”Ihminen ei opi mistään – mitään.”

”Unetar”

Klaes Kärkkäinen runo parmas

Klaus Kärkkäinen harrasti myös muita taiteenaloja. Hän piirsi ja maalasi taideteoksia sekä teki puuveistoksia.

Jäämme kaipaamaan rehtiä suomalaista miestä, joka huolehti velvollisuuksistaan. Esitämme Klaus Kärkkäisen omaisille surunvalittelumme.

Siunaus on toimitettu 25.4.2015 Varpaisjärven kirkossa läheisten läsnä ollessa.

Tenho Tikkanen  puheenjohtaja

J.K. Klaus Kärkkäisen runossa tulee esille sana ”Parmas”, mikä vaatii selityksen ja lyhyen kertomuksen, miksi se esiintyy sotaveteraanin vuosikymmenten jälkeen kirjoittamassa runossa.

Parmas on vanha suomalainen halkojen, heinien ja olkien kooltaan vaihteleva tilavuuden mittayksikkö. Halkopinon koon mittayksikkönä parmas vastasi 4 kyynärää (2,38 metriä) pitkää ja 3 kyynärää (1,78 m) korkeata pinoa. Heinämittana parmaan koko vaihteli, mutta esimerkiksi vuoden 1688 maanmittausasetuksen mukaan yksi kruununparmas oli yhtä kuin yksi kuutiosyli, joka oli 5,65 kuutiometriä.  Itä-Suomessa laskettiin olkikauppoja tehtäessä 16–18 kuvosta tulevan parmas.

Viipurin läänin tilikirjassa vuodelta 1556 määritellään parmaan kooksi se määrä heiniä, joka mahtuu ristiin sidottuun 4 sylen (7,13 m) pituiseen nuoraan, ja joka tässä nuorassa kannetaan Viipurin linnaan. Sääksmäen vuoden 1568 verokirjan mukaan parmas oli se heinämäärä, joka mahtui 8 kyynärän (4,75 m) nuoraan. Sitä ei mainita oliko nuora vedetty ristiin vai ei. Savossa katsottiin 1500-luvulla parmaaseen menevän heiniä 4 rukoa.

Sota-aikana myös rintamasotilaat osallistuivat mottitalkoisiin. Jokaisen teltan ja korsun ovansuussa oli ”Parmas”. Isäni kertoo tarinan Parmaksesta: Ensimmäiselle lomalle hän pääsi loka- marraskuun vaihteessa 1941. Palattuaan rintamalle yksikkö (Kev.Os. 2) oli hajotettu, hänen uusi yksikkönsä oli III/JR 10:n  7. komppania, jonka komentopaikka ei ollut enää Rukajärven kylän liepeillä Vansjärven rannalla, vaan Rukajärveltä 45 kilometrin päässä etelään sijaitsevan Ontajärven Halosen niemessä. Niinpä hän joutui jalan kotirintaman tuliaisten kanssa matkaamaan uuteen paikkaan. Vansjärven jäälle päästyään vihollisen hävittäjä jahtasi jäällä yksin ”viholaissäkki” selässä etenevää sotilasta. Siitä selvittiin ihmeen kaupalla hengissä. Jo pimeän tultua hän saapui Ontajärvelle, työntyi täynnä olevaan telttaan. Unessa olevia aseveljiä ei voinut herätellä, joten hän sijasi teltan ovensuussa olevan halkopinon ”parmaksen” nukkumakuntoon, laittoi manttelin sen päälle ja nukahti, kunnes tuli kaminassa hiipui ja kylmyys herätti lisäämään puita. Parmas oli siten jokaisen rintamamiehen tuttu, useimmiten kovin kylmä ovensuussa vuoteena käytetty halkopino, kuten Klaus Kärkkäinen sen osuvasti runossaan kuvailee.