Rajakapteeni Tauno Oksanen kansallisena veteraanipäivänä Lieksassa

Teksti on tiivistelmä rajakapteeni Tauno Oksasen pitämästä juhlapuheesta kansallisena veteraanipäivänä 2001 Lieksan kirkossa.

VETERAANIPÄIVÄN TERVEHDYS

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, kansallisen veteraanipäivän juhlaväki!

Huhtikuun 28. päivänä 1945 ilmoitti kenraaliluutnantti Siilasvuo tasavallan presidentti-ylipäällikkö Mannerheimille: ”Ilmoitan täyttäneeni ylipäälliköltä syyskuussa 1944 saamani tehtävän. Saksalaiset sotavoimat on karkotettu Pohjois-Suomesta 27.4. kello 13.30 mennessä”.

Tauno Oksanen kenraaliluutnantti E. J. Raappanan muistotilaisuudessa 14.9.2012.
Tauno Oksanen kenraaliluutnantti E. J. Raappanan muistotilaisuudessa 14.9.2012.

Karkottaminen oli mahtava ilmaisu, koska elleivät saksalaiset joukot vetäytyneet omasta tahdostaan, suomalaisjoukot eivät olisi pystyneet niitä mitenkään käskyn mukaisesti internoimaan tai taistellen pakottamaan pois Suomen alueelta – karkottamisesta puhumattakaan. Kuitenkin kyseisenä päivänä sota Suomessa viimein lopullisesti päättyi ja päästiin kolmen sodan jälkeen normaaliin elämään – vaikka se tiesikin valtavan jälleenrakentamisen, uudelleenjärjestelyjen ja suhteessa toisen maailmansodan suurimpien sotakorvauksien maksamisen aikoja. Tämä päivämäärä oli kuitenkin sopiva kansalliseksi veteraanipäiväksi, vaikka sota Neuvostoliiton kanssa päättyi jo syyskuussa 1944. Siinä yhteydessä solmituissa välirauhanehdoissa oli viimeisen, Lapin sodan, aiheuttanut vaatimus, johon suomalaisilla ei ollut sananvaltaa, mutta suomalainen sotilas taisteli vielä senkin, koska isänmaa ei olisi muuten pelastunut.

Rajakapteeni Tauno Oksanen Lieksan kirkossa 5.9.2014 Valtakunnallinen veteraanijuhla 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä.
Rajakapteeni Tauno Oksanen Lieksan kirkossa 5.9.2014 Valtakunnallinen veteraanijuhla 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä.

Kansallista veteraanipäivää on vietetty vasta vuodesta 1986 lähtien. Se kuvastaa veteraanien urotöiden tarkoituksellista unohtamista sotien jälkeisinä vuosikymmeninä ja heidän tekojensa myöhäistä tunnustamista sekä kaikkien kansallisten toimenpiteiden hitautta ja kankeutta. Hyvin helposti nykyisin unohdetaan, että sotiemme veteraanit ovat lisäksi Suomen jälleenrakentamisen veteraaneja. Harvat sukupolvet ovat joutuneet elinaikanaan näin mittavien tehtävien toteuttajiksi ja on myös muistettava, että sotilaiden ja lottien lisäksi vaadittiin koko kansan ponnistuksia yhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseksi. Siksi veteraanipäivänä on hyvä muistaa rintamalla taistelleiden ja veteraanitunnuksen omaavien lisäksi myös kotirintamaa. Sotiemme veteraanien työn merkitystä on kuvattu sattuvasti korkealla taholla mm. seuraavin lausein: ”Me sotaa kokemattomat sukupolvet olemme mittaamattomassa kiitollisuudenvelassa sankarivainajille, sotainvalideille, sotaveteraaneille, lotille ja kaikille sodankäyneille sukupolville, jotka taistelullaan lunastivat meille oikeuden elää vapaina suomalaisina itsenäisessä isänmaassamme. Emme saa unohtaa rintamilla taistelleiden lisäksi niitä naisia, vanhuksia ja nuoria, jotka rintamien takana arkisia töitään tehden rakensivat maatamme lujasti luottaen uudelleen nousevaan Suomeen antamatta elämänuskonsa sammua synkimpinäkään päivinä. Talvisodassa suomalaiset puolustivat kansallista ja siten myös henkilökohtaista vapauttaan kerrassaan itsepintaisesti. Talvisodan henki jätti jälkeensä tunteen suuresta kansallisesta yhteenkuuluvaisuudesta. Myöskään jatkosodan lopulliset torjuntataistelut eivät olisi onnistuneet ja sotien jälkeen tehty valtava rakennustyö olisi jäänyt suorittamatta, ellei olisi ollut yhteistä halua selviytyä. Sodat jättivät henkisen perinnön: Vapaus on oleva myös seuraavien sukupolvien suomalaisille yhtä tärkeä asia kuin se oli isille ja isoisille”. On myös tärkeä muistaa, että valtakunnan johto pystyi sotien aikana ja niiden jälkeen taitavasti torjumaan uhkaavan tuhon vain siksi, että sen takana oli yksimielinen ja taisteluvalmis kansa.

Adolf Ehrnrooth on kertonut väsymättömästi suomalaisille totuuden sotiemme merkityksestä: ”Sotiemme päämäärä oli itsenäisyyden ja vapauden turvaaminen. Saavutimme tämän taistellen. Maksoimme raskaat lunnaat mutta emme hävinneet. Puheet hävityistä sodista ovat vääriä. Päämäärän saavuttaja ei voi olla häviäjä – sotien lopputulos määräytyi lopputaisteluissa”.

Kenraali Adolf Ehnrooth
Kenraali Adolf Ehnrooth

Viimeistään entisen Neuvostoliiton arkistojen avauduttua selvisi lopullisesti, mikä olisi ollut Suomen ja suomalaisten kohtalo ilman peräänantamatonta puolustustaistelua. Samalla kun seuraavaksi tutustutaan näihin hyytäviin Stalinin Neuvostoliiton suunnitelmiin, selviää, miten suomalaisten taistelu vaikutti toisen maailmansodan tapahtumiin.

Suomi joutui talvisotaan tilanteessa, jossa suurvallat valmistautuivat toisen maailmansodan taisteluihin valtaamalla suoja-alueita ja lähtöasemia täysin häikäilemättömästi. Suomalaisten moraali ja oikeustaju eivät ymmärtäneet, että Neuvostoliitto voisi sotilaallisella hyökkäyksellä ottaa vaatimansa suoja-alueet ja tukikohdat haltuunsa – puhumattakaan koko maan miehittämistä ja Suomen kansan eliminointia. Pienet Euroopan maat miehitettiin toinen toisensa jälkeen voimalla ja kun Puolakin vallattiin muutamassa viikossa, syksyllä 1939 vallalla oli yleinen alistuminen suurten edessä.

Silloin mustan Euroopan pohjoiselle taivaalle syttyi kirkas tähti, jota koko maailma seurasi henkeään pidätellen 105 päivää. Pieni, noin 3,5 miljoonan asukkaan Suomi ryhtyi järkähtämättä taistellen puolustautumaan lähes 200-miljoonaisen Neuvostoliiton oikeudetonta hyökkäystä vastaan estäen suurvallan suunnitelman toteutumisen. Tänään tiedämme mikä se suunnitelma pääpiirtein oli. Koko Saksan varustautumisen ajan Neuvostoliitto valmistautui mahdolliseen sotaan sitä vastaan ja tähän kuului sotilasstrategisen tilanteen parantaminen valtaamalla tukikohtia, satamia ja alueita Itämeren ja mahdollisesti Pohjois-Atlannin rannikoilta. Yllättävä yhteistyösopimus Saksan kanssa helpotti asiaa ja samalla pienet maat jaettiin suurten etupiireihin. Tukikohtien ohella suunniteltiin samalla liittää uusia Neuvostovaltioita suureen kommunistiseen perheeseen. Baltian maat eivät vastustaneet suurta suunnitelmaa ja kun Suomi ei taipunut heti, päätettiin asia hoitaa aseilla ja nopeasti. Suomen valtaamisen laskettiin kestävän noin kaksi viikkoa. Suomen miehittämisen lisäksi suunnitelmiin kuului väestön hajauttaminen ja ainakin osittainen tuhoaminen. Neuvostoliiton alueella oli talvisotaa varten useita suomalaisille tarkoitettuja vankileirejä.

Suomen armeijan äärimmäisen sitkeä puolustautuminen esti Neuvostoliiton suunnitelmat ja pitkittynyt sota alkoi kääntyä maailmanpoliittisesti hyökkääjää vastaan ja operaatioaika loppui. Suomen menestyksellinen taistelu talvisodassamme aiheutti useita toisen maailmansodan kulkuun vaikuttaneita seurauksia. Suomi tuhosi Neuvostoliiton Puna-armeijan sotilasmaineen ja pakotti sen suuriin koulutuksellisiin, taktisiin ja aseteknologisiin uudistuksiin. Saksa päätti lopullisesti hyökkäyksestä Neuvostoliittoon, operaatio Barbarossan, koska se oletti suomalaisten taistelun perusteella vastassa olevan ”savijaloilla seisova jättiläinen”. Talvisodan opetuksista paranneltu Puna-armeija oli saksalaisille aivan muuta kuin savijalka- jättiläinen. Harvemmin ajatellaan, että Suomi esti sodan leviämisen Skandinavian alueelle keväällä 1940 kieltäytymällä Englannin ja Ranskan avusta. Näiden joukot olivat nimellisesti tulossa Suomen avuksi, mutta päätarkoitus oli vallata Kiirunan alue, josta Saksa sai sen asetuotannolle tärkeitä raaka-aineita. Jos Suomi olisi pyytänyt länsiapua virallisesti maaliskuun alussa 1940, Saksa olisi puuttunut välittömästi tilanteeseen ja maailmansodan painopiste olisi siirtynyt Pohjolaan. Saksa varmisti keväällä 1940 tilanteen valtaamalla Tanskan ja Norjan. Eräs tärkeä tekijä oli se, että Suomi osoitti taistelullaan puolustautumisen kannattavan. Tästä esimerkistä useat sotaan joutuneet valtiot ottivat oppia ja esimerkiksi Englanti rohkaistui jyrkkään puolustukseen Saksaa vastaan kesällä ja syksyllä 1940.

Suomi jäi talvisodassa maailman myötätunnosta huolimatta eristettynä käytännössä yksin ja Moskovan rauha tehtiin viime hetkellä romahduksen kynnyksellä. Tärkein – vapaus ja itsenäisyys säilyivät, mutta suurvallan yksipuolisen sanelurauhan pienentämällä ja ahdistamalla Suomella ei ollut talvisodan jälkeisessä tilanteessa mitään mahdollisuutta pysyä erillään seuraavasta sodasta – jatkosodasta. Asiasta on vuosikymmenien aikana esitetty monenlaisia ”ajopuuteorioita”, mutta totuus on se, että jos Suomen armeija ei olisi ryhtynyt taistelemaan Suomen alueella, sen olisivat tehneet Saksa ja Neuvostoliitto. Suomi ei olisi siihen aikaan myöskään selvinnyt eristettynä hengissä eikä miehittämättömänä ilman Saksan tukea.

Suomen selviytyminen jatko- ja Lapin sodista suursodan myllerryksessä säilyttäen itsenäisyytensä ja itsemääräämisoikeutensa oli vertaansa vailla oleva saavutus. Tämä onnistui taitavan poliittisen ja sotilaallisen johdon ansiosta – mutta sen mahdollisti koko kansan tuella uskollisesti ja urhoollisesti taistellut Suomen armeija. Eräs sotien jälkeinen rehellinen katsaus poliittisista ja sotilaallisista ratkaisuista kertoo tämän pelkistetysti: ”Tehtyjä ratkaisuja on jokaisessa vaiheessa ohjannut tahto säilyttää maamme vapaana ja itsenäisenä, pyrkimys johtaa se suursodan läpi niin, että se ei joutuisi miehitetyksi eikä myöskään suurvaltojen taistelutantereeksi. Suurvaltojen voimasuhteista riippuen ovat ratkaisut olleet erilaisia, mutta jälkeenpäin katsoen emme voi väittää, että ne kulloisenkin tilanteen huomioon ottaen olisivat olleet vääriä”.

Lopullisesti Neuvostoliitto arvioi kesällä 1944 talvisodan tapaan suomalaisten puolustuskyvyn väärin – onneksi. Se keskitti suurhyökkäykseensä niin valtavan voiman, että sillä varmasti piti lyödä Suomen armeija ja pakottaa ehdottomaan antautumiseen. Mutta suomalaiset taistelivat jälleen käyttäen tehokkaasti Saksan aseavun hyväkseen ja saavuttivat torjuntavoitot, jotka poistivat antautumisvaatimukset ja mahdollistivat aselevon sekä välirauhan itsenäisenä kansakuntana. Mutta vielä välirauhan jälkeen Suomi joutui kiirastuleen. Välirauhan ehdoissa määrättiin, että saksalaiset joukot on ajettava maasta kahdessa viikossa ja ellei se onnistu, joukot oli internoitava ja sotilasvoimin karkotettava. Suomen armeija oli tämän ohessa kotiutettava ja saatettava pääosin 1.1.1939 vastaavaan vahvuuteen kahden ja puolen kuukauden aikana. Jos Suomen armeija ei pysty toteuttamaan näitä ehtoja, sen tekee Puna-armeija. Jokainen tietää, mitä se olisi merkinnyt. Suomalainen sotilas joutui vielä väistämättä sotaan – nyt vanhaa aseveljeä vastaan. Mutta senkin hän teki samalla velvollisuudentunnolla ja päättäväisyydellä kuten aikaisemmissa sodissa.

Harvemmin on ajateltu, että Suomi saavutti taistellen ja valtioviisain päätöksin rauhan viime hetkellä. Myöhemmin samaan pyrkineillä ei ollut edes neuvottelumahdollisuuksia ja mm. Itävalta sai valtiolliset oikeutensa vasta vuonna 1955. Ankaraa tilannetta ennen aselepoa Neuvostoliiton kanssa kuvaavat hyvin presidentti-ylipääällikkö Mannerheimin Hitlerille 2.9.1944 lähettämän kirjeen sanat: ”Vaikka kohtalo ei soisikaan aseillenne menestystä, Saksa tulee kuitenkin yhä elämään. Samaa ei voida välttää Suomen kohdalta. Jos tämä tuskin nelimiljoonainen kansa sotilaallisesti voitettaisiin, lienee epäilemätöntä, että se karkotettaisiin maasta ja hävitettäisiin sukupuuttoon. Tällaisen uhan alaiseksi en voi kansaani päästää”.

Olen käsitellyt tässä puheessa melko laajasti sotiin liittyviä erityisiä asioita siksi, että jokainen ymmärtäisi, minkälaisilta kohtaloilta te kunnioitetut sotiemme veteraanit Suomen pelastitte ja minkälaista uhrivalmiutta se tehtävä vaati – ja mistä kaikesta nykyinen Suomi on teille kiitollisuuden velassa. Siksi sotiemme veteraanien teot ja sotiemme historia tulee säilyttää sukupolvesta sukupolveen. Vielä on veteraaneja kertomassa tapahtumista omakohtaisesti, mutta tulevaisuudessa se kuuluu nuoremmille. Sen takia on huolehdittava siitä, että oikeaa ja tarkkaa tietoa annetaan ja sitä on saatavilla. Tiedon tulee aina kuulua kouluopetukseen, oppilaitoksiin, kirjastoihin ja museoihin. Samoin sotahistoriaan ja maanpuolustukseen liittyvät merkkipäivät tulee säilyttää myös tulevaisuudessa ja eräänä tärkeimpänä tehtävänä on muutamien tärkeiden taisteluista ja sotahistoriasta kertovien rakenteiden säilyttäminen opiksi tuleville sukupolville.

On vielä kaksi suurta asiaa, jotka ovat rahallisen arvon yläpuolella ja ainutlaatuisia ja jotka te veteraanit olette tuoneet ja näyttäneet suomalaisille. Kaikki ikäpolvet ymmärtävät nyt sotiemme taisteluiden merkityksen ja niiden suorittajien tekojen suuruuden. Maanpuolustushenki on korkealla ja lähes kaikki kansalaiset ovat valmiina puolustamaan Suomen koskemattomuutta taistellen. Lähes sama määrä on sitä mieltä, että taisteluun olisi käytävä koko kansan voimin, eikä esimerkiksi palkka-armeijan voimin. Toinen asia on teidän elinikäinen aseveljeytenne, jollainen voi muodostua vain äärimmäisissä olosuhteissa kuoleman varjossa. Aseveljeys oli se voima, jolla muodostettiin kaikki sotiemme veteraanien järjestöt ja nimenomaan veteraanien aloitteesta ja toimesta. Talvisodan Taipaleen runoilija Yrjö Jylhä kirjoitti heti talvisodan jälkeen säkeet, jotka peilaavat sattuvasti suomalaista sotilasta ja asevelihengen syntyä: ”Sota, niin painostavana kuin sen loppujen lopuksi koki nääntynyt armeijamme, karsi tavanomaiset sankarikäsitteet, mutta viimeiseen asti säilyivät sydämen pettämättömät alkuvoimat; kiintymys kotiin, syvälle syöpynyt velvollisuudentunto ja soturijoukon kohtalonyhteys, jota ei pelkkä kuri pysty korvaamaan”. Samaa asiaa koskettavat myös kenraali Raappanan sanat sotilailleen: ”Te olette tulen tuttavina tulleet veljiksi, tuli on pessyt teidät puhtaiksi”.

Päätän puheeni Antti Juutilaisen vaikuttavin sanoin. Nämä säkeet sisältävät niin menneisyyden kuin tulevaisuudenkin ja sopivat täsmälleen kansallisen veteraanipäivän sanomaksi: ”Taisteluista ovat vielä kertomassa muutamat niihin osallistuneet sankarit, mutta kun he ovat poistuneet, jäävät heidän teoistaan kertomaan vain muistokivet ja kirjallisuus, luvut, jotka suomalainen sotilas kirjoitti sydänverellään Suomen ja Neuvostoliiton välisten sotien historiaan. Parhaiten suurista voitoista itärajan erämaissa tarinoivat taistelumaastot, sen järvet, vuosittain uuteen kukkaan puhkeavat suot ja ikipuut. Joka haluaa kuulla niiden kertomaa, kuulee vapauden laulun”.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit!  Toivotan teille muistorikasta juhlapäivää ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen sekä kaikille juhlavieraille mieleenpainuvaa kansallista veteraanipäivää!

Kansallisena veteraanipäivänä 27.4.2001 Lieksassa

Rajakapteeni Tauno Oksanen

Lieksan juhla 5.9.2014

Rukajärven suunnan historiayhdistys järjesti 4. – 5.9.2014 Lieksassa Kansallisen veteraanijuhlan 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä. Juhlallisuuksiin kuului höyryjunamatka Kiuruvedeltä Lieksaan. Matkalle osallistui 27 veteraania, kaikkiaan juhlallisuuksiin osallistui 3.500 henkilöä eri paikkakunnilla. Oheinen kuva on Iisalmen rautatieasemalta, jossa koululaiset lähettivät rauhankyyhky-ilmapalloja.

Rautatieasemalla järjestettiin erilaista ohjelmaa, mm. höyryjunassa mukana olleet Ylä-Savon veteraanimuusikot ja Kiuruveden mieskuoro esiintyivät. Järjestäjien puolesta höyryjunan päällikkö rajakapteeni Tauno Oksanen käytti lyhyen puheenvuoron Iisalmen lisäksi Kajaanin, Kontiomäen, Sotkamon, Nurmeksen ja Lieksan asemilla.

Lisää tietoa juhlasta löydätte nettisivuiltamme 9.9.2014 julkaistusta jutusta ”Onnistunut kansalaisjuhla – sääkin suosi”

Tauno Oksanen Iisalmen rautatieasemalla 4.9.2014.
Tauno Oksanen Iisalmen rautatieasemalla 4.9.2014.