VETERAANIT KIITTÄÄ – Varusmiesten esimerkillinen toiminta veteraanikeräyksessä

Kiuruveden Rukajärvi-keskuksessa koettiin 25.3.2026 tilanne, joka kuvastaa parhaalla tavalla nuoren sukupolven vastuuntuntoa ja palveluhenkeä.

Kainuun prikaatin varusmies, jääkäri Valtteri Vesapuisto, otti oma-aloitteisesti yhteyttä Rukajärvi-keskukseen veteraanikeräyksen aikana. Hän ja hänen toverinsa olivat ehtineet jo noin viiden kilometrin päähän keräyspaikalta, mutta havaittuaan lisätarpeen keräysrasialle, hän ryhtyi viivytyksettä toimiin asian ratkaisemiseksi.

Tilanteessa korostuivat varusmiesten neuvokkuus, vastuullisuus ja halu hoitaa annettu tehtävä loppuun asti huolellisesti.

Rukajärven suunnan historiayhdistys ry pitää tekoa esimerkillisenä ja on saattanut asian Kainuun prikaatin komentajan tietoon.

Tällainen toiminta heijastaa niitä arvoja, joita sotiemme veteraanit ovat omalla esimerkillään meille jättäneet.

Veteraanikeräyksen Kiuruvedellä toteutti Kiuruveden Rotaryt ry, keräystä johti puheenjohtaja Juha Saastamoinen.

Kiitoksena veteraanikeräykseen osallistumisesta Kiuruveden Rukajärvi-keskus luovutti muistoksi tästä erinomaisesta teosta Raappanan ritari teoksen omistuskirjoituksin. Teos on samalla maamme sodan jälkeisen veteraanityön arvostetuimman veteraanin Pentti Perttulin 100-vuotispäivän julkaisu. Perttulin juhlatilaisuudesta julkaistuun artikkeliin voi tutustua TÄÄLTÄ:

Veteraanikeräykseen osallistui kaikkiaan 20 varusmiestä, kuvassa Rukajärven suunnan historiayhdistyksen vpj Seppo Räihä, luovutti ”Raappanan ritari-teoksen” varusmiehille. Teoksen vastaanottivat jääkäri Valtteri Vesapuisto ja kokelas Matias Keski-Sikkilä. Kuva Juha Saastamoinen.

VETERAANIT KIITTÄÄ!