Vieremällälainen metsäkoneyhtiö Ponsse Oyj. lahjoitti Rukajärven suunnan historiayhdistykselle kuivia koivukuitupuita, jotka hakataan Kiuruveden ”Viljo” messutapahtuman yhteydessä ja toimitetaan Kiuruveden asemamakasiiniin. Halkoja kertyy liki 20 kuutiota. Lahjoituksella Vidgren toivoo vauhditettavan yhdistyksen järjestämän Kansalaisjuhlan 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä järjestelyjä ja onnistumista uudentyyppisen ”mottitalkoiden avulla. Puut käytetään Juhlajunan tarpeisiin. Juna lähtee Kiuruvedeltä 4.9. ja se kulkee Iisalmesta Kontiomäen kautta Lieksaan.



Puut luovutti Ponsse Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgren pääkonttorilla 12.6.2014 järjestetyssä lämminhenkisessä tilaisuudessa. Luovutuspuheessaan Juha Vidgren kertoi yhtiön aina sen perustamisesta alkaen tukeneen veteraanijärjestöjen työtä. Juha Vidgrenin isä Einari tunsi veteraaneja laajalti. Einari Vidgrenin isän veli Einari Vidgren (5./JR 10) haavoittui vaikeasti 4.10.1942 Rukajärvellä ja kuoli haavoittuneena 5.10.1942. Näin teollisuusneuvos Einari Vidgren sai kaatuneen setänsä nimen.
Juha Vidgren kertoi yhtiön tukeneen paikallista veteraanityötä pitkään ja hän toivoi, että Rukajärven suunnan historiayhdistyksen keräämä laaja veteraaniaineisto saataisiin lähitulevaisuudessa uuden tekniikan avulla paremmin hyötykäyttöön, jota kehitystyötä hän on jo avustanut huomattavalla summalla.
Veteraanien puolesta kiitospuheen piti vierämäläinen Tauno Remes. Yhdistyksen puolesta lahjoituksen ottivat vastaan hallituksen jäsenet Antero Huttunen, Antti Haapalainen ja puheenjohtaja Tenho Tikkanen, joka kiitti lahjoituksesta. Kiitospuheen julkaisemme tässä kokonaisuudessaan.
Teollisuusneuvos Einari Vidgrenille (7.2.1943 – 26.10.2010) myönnettiin vuonna 2009 Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan kunniatohtorin arvo.
Aiemmin hanketta on tukenut Osuuspankki Poppia, jonka konttoreissa on käynnissä kansalaiskeräys.

Tenho Tikkasen kiitospuhe:
Arvoisat veteraanit, arvoisa yhtiön johto hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgren. Esitämme parhaat kiitoksemme lahjoitustenne johdosta puolestamme.
Toivomme, että nämä lahjoitukset omalta osaltaan olisivat vauhdittamassa ”Kansalaisjuhlan 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä” onnistumista ja muitakin järjestelyjä.
Tarkalleen 70 vuotta sitten maamme kohtalo oli vaakalaudalla. Koko kansa ponnisteli olemassaolostaan. Suomi säilytti itsenäisyytensä. Vihdoin maamme kunniakansalaiset ovat saavuttaneet aseman, josta ei kiistellä.
Tämä tilaisuus on juuri sellainen, jossa on mieluisaa olla mukana ottamassa vastaan lahjoitusta, joka on käytännön tasolla osoitus suuresta kunnioituksesta rintamaveteraaneille, jotka olivat osallisina koko kansakuntaa ja koko ihmiskuntaa kohdanneessa murhenäytelmässä vuosien ajan.
Yrittäkäämme siirtyä 70 vuoden takaiseen aikaan, miltä veteraaneista tuntui etulinjan juoksuhaudassa konetuliaseiden pauhatessa ympärillä. Normandian maihinnousu oli juuri tapahtunut ja Kannas oli murtunut, joista tapahtumista tieto oli kantautunut myös Rukajärvelle yli 230 kilometrin päähän maamme rajasta. Suomalaisten joukkojen vastuualue Rukajärvellä oli jo tuossa vaiheessa liki 290 kilometriä, yksi divisioona yhden ainoan huoltotien varassa, jossa pohjoinen sivusta oli lähes avoinna. Mitä rintamamiehet miettivät tuolloin, 70 vuoden takaisessa tilanteessa. Voimme vain kuvitella, silloin maamme vaaranhetkinä mitattiin arvoja inhimillisen toiminnan äärirajoilla. Tärkein tavoite saavutettiin, Suomen puolustusvoimat kestivät paineen ja maamme säilytti itsenäisyytensä. Hinta oli kova, 95.000 menetti henkensä. Suruviestejä saapui koteihin, sankarihaudat täyttyivät. Sadat tuhannet haavoittuivat.
Sota on kallis kokemus, eikä sitä ei mitata yksin rahassa. Inhimilliset menetykset ovat pysyviä, siksi sodan välttämiseksi on syytä tehdä kaikki voitava ja sen vuoksi mekin työskentelemme muistojen keräämiseksi, ettei kenenkään tarvitsisi kokea vastaavaa mikä tuli veteraanisukupolven osaksi. Toivokaamme viisautta kansakuntien valtiojohdolle, että ristiriidat ratkaistaisiin aina neuvotteluin.
Parhaat kiitoksemme Ponsse Oyj:lle, jossa työskentelee monella tasolla, voi sanoa ”rintamalla” kansakunnan sekä taloudellisen että henkisen hyvinvoinnin parantamiseksi, ymmärtäväinen johto. Olemme panneet merkille, että olette onnistuneet sekä liiketoiminnassa että olleet osallisina tekemässä myös kultamitalisteja ja lisäksi toimitte kotimaakuntanne perinnetyössä.
Esitämme parhaat kiitoksemme ja toivomme Teille jatkuvaa menestystä.
Tässä yhteydessä käytän lyhyesti tilaisuutta hyväkseni ja kerron Kansalaisjuhlan tilaisuuksista ja juhlajunaan liittyvistä järjestelyistä lyhyesti:
Juhlallisuudet alkavat Kiuruvedellä 4.9. klo 8.00
Kiuruveden koulun oppilaat lähettävät rauhankyyhkytunnuksin 70 ilmapalloa, joihin on painettu ”rauhankyyhkyn” kuvan lisäksi teksti ”Kansalaisjuhla 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä”. Ilmapalloon ripustetaan kirje, jossa kortti pyydetään palauttamaan yhdistyksellemme.
Juna pysähtyy Iisalmella, Kajaanissa, Kontiomäellä, Vuokatissa ja Valtimolla, Nurmeksessa yövymme. Kaikilla näillä paikkakunnilla lähetetään seitsemän (7) vastaavanlaista ilmapalloa. Nurmeksesta lähdemme Lieksan juhlaan ja Lieksan asemalla 5.9.2014 klo 9.00 Lieksan koulun lapset lähettävät 70 rauhanviesti-ilmapalloa.
Juhlaseminaari alkaa klo 11.00 ja varsinainen kansalaisjuhla klo14.00, johon on tulossa sodan osapuolten edustus.
Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma pitää juhlapuheen ja veteraani ja kenraali Ermei Kanninen käyttää järjestäjien puheenvuoron. Juhlaan ja juhlaseminaariin saapuu myös Rukajärven veljeskunnan puheenjohtaja Vladimir Kozin.
Lieksassa on tuon päivän aikana monta tapahtumaa, josta kerromme nettisivuillamme.
Kansalaisjuhla 70 vuotta Jatkosodasta on ikuisen rauhanviesti koko maailmalle.

