**Rukajärven veteraani Väinö Sammalkangas, 102 vuotta**
”Elämässä on aina valoisa puoli”
Joulupäivänä saimme kunnian kohdata yhden Rukajärven suunnan veteraanisukupolven hiljaisista voimahahmoista. 102-vuotias Väinö Sammalkangas otti vieraansa vastaan rauhallisesti, kirkassilmäisenä ja kohteliaana – sellaisena miehenä, jonka olemuksessa näkyy pitkä elämä ja sen tuoma viisaus.
Heti keskustelun alussa puhe kääntyi arvoihin. Veteraani muisteli kotipitäjänsä suurta poikaa, presidentti Kyösti Kalliota, ja kertoi tarinan, jossa Kallio kohteli huonompiosaisena pidettyä naapuriaan lämpimästi, saunotti hänet ja antoi ihmisarvon näkyä teoissa. ”Siinä oli mies, joka ymmärsi ihmistä”, Väinö totesi.
Tämä ajatus on kulkenut mukana myös hänen omassa elämässään.
”Asioista kannattaa aina etsiä valoisa puoli. Sillä tavoin ristiriidatkin ratkeavat parhaiten.”
Ripaus huumoria auttaa, hän lisää hymyillen.
Väinö Sammalkangas (s. 27.9.1923 Toholampi) 102 vuotta. Haastattelun aluksi veteraani kiitti yhdistykseltämme saamastaan joulukortista ja tiedusteli lisäksi: Mahtaako teillä olla Rukajärven suunnan historiateosta? Haluaisin siihen perehtyä. Kuva otettu Kannus – Hoivakunnas hoitokoti 25.12.2025. TJT.
Rintamalle nuorena – pitkälle elämään
Nelivuotiaana orvoksi jäänyt Väinö oppi jo varhain pärjäämään omin voimin.
Yli kouluiän hän kulki työn ja vastuun kautta ja 19-vuotiaana tie vei rintamalle.
Lyhyt varusmieskoulutus Kuopiossa, matka höyryjunalla Lieksaan ja edelleen kuorma-auton lavalla paukkupakkasessa ”Rukajärven tietä” Jukolan Motin seudulle. Siitä alkoi palvelus Rukajärven suunnalla Täydennyspataljoona 12:ssa – rajapartiointia Kalliojärven, Ruunaan ja Inarin maisemissa, myöhemmin ne ulottuivat Repolan kautta Tiiksaan ja Rukajärvelle saakka.
Partiot kulkivat öisin, jalan ja suksilla, lähtö iltayhdeltätoista.
Tänä jouluna ensimmäisestä joulusta rintamalla palautuu mielen ennen kaikkea ruuan tuoksu: vaatimattoman jouluruoan, jonka lämpö jäi mieleen koko elämän ajaksi.
Sodan tie vei myöhemmin Petsamon rintamalle saksalaisten kanssa yhteisiin partioihin – kunnes syksyllä 1944 aseveljestä tuli vihollinen. Tornion suunnalla, Tervolan Koivukylässä, 10. lokakuuta 1944, tykistökeskitys haavoitti hänet vakavasti. Selkään jäi sirpale, jota ei voitu poistaa, siellä se on vieläkin.
Haavoittumisen10.10.1944 jälkeen hoitoon Porin yleiseen sairaalaan.
Työ, sanat ja valoisa mieli
Vamma ei katkaissut elämänhalua. Väinö laittoi asiat tärkeysjärjestykseen:
tehdään se työ, mikä voidaan.
Niin hänestä tuli työnjohtaja – metsänhoitoyhdistyksen neuvontatehtäviin.
Metsänhoito, hän sanoo, on ollut koko kansakunnan talouden perusta.
Sanojen kautta hän jatkoi myös toisin: runoina ja tarinoina, joita hän kirjoitti jo 1930-luvulta lähtien ja julkaisi myöhemmin omakustanteina.
Joulupäivänä hän lausui ulkomuistista yhden omista runoistaan – hoivakodin vihkiäisiin vuonna 1991 kirjoitetun: ”Näen ikkunasta aamuvalon”
Ikuinen muisto
Haastattelun päätteeksi luovutimme Väinölle Rukajärven suunnan historiayhdistyksen standaarin.
Veteraani kohottautui rauhallisesti ja sanoi ääni väristen:
”Tämä on ikuinen, arvokas muisto.
Se laitetaan kotini parhaalle paikalle.”
Haastattelussa olivat mukana hänen lapsensa Jorma ja Aira sekä heidän puolisonsa Ulla-Maija Välikangas ja Matti Vatjus-Anttila. Kuva Tenho Tikkanen.
Ja lopuksi veteraani tervehti haastattelijaa lämpimästi kädestä pitäen toivottaen Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta myös perheelle.
***
Kiitin veteraania: ”Tämä on yksi elämäni kohokohdista. Jo 20. yli 100-vuotiaan sivistyneen veteraanin haastattelu – nyt se tapahtui pyynnöstänne Joulupäivänä 2025. Kiitos.”
Haastattelu on taltioitu ja tallennettu RSHYry:n digiarkistoon: Tenho Tikkanen
***
Tilaisuudesta otti valokuvan myös sairaanhoitaja Sirkka Juusela-Pekkarinen, jolle veteraani esitti kiitoksensa hyvästä huolenpidosta Joulu-tervehdyksen kera.