Museot avaavat oviaan korona-aikanakin

Asiantuntijoiden mukaan kotimaanmatkailukausi tulee saamaan koronasta piristystä. Esimerkiksi Lieksassa aluksi koronan vuoksi oli peruttu suurin osa mökkivuokrauksista, mutta heti rajoitusten purkauduttua lyhyessä ajassa kaikki varaukset koko kesäksi olivat täynnä. Museoitten puolella on taasen nähtävissä, että ne osin jopa laajentavat toimintaansa. Matkailijamäärän odotetaan kasvavan, vaikka koronan vuoksi peruuntuivatkin suuret kesätapahtumat, kuten Lieksan perinteiset Vaskiviikot ja Sibelius-musiikin Monola Gaala-tapahtuma siirtyi vuodella. Samoin kävi myös Kuhmon Kamarimusiikki viikolle, joka soi seuraavan kerran vasta 11.−24.7.2021. 

Koronan vuoksi suojaudumme, Lieksan Rukajärvi-keskuksessa käsihuuhteita ja hengityssuojaimia tarjolla asiakkaille.
Iisalmi Rukajärvi-keskus, on avoinna varauksesta ryhmille
Ilomantsi Taistelijan talo, jokaisena päivänä 10-18.
Imatra Rajamuseo, aukioloajat ilmoitetaan myöhemmin
Joensuu museot, 10 – 16, ma suljettu
Joroisten maanpuolusturmuseo, avoinna tilauksesta
Kajaani Kainuun museo, su-ti, to-pe klo 12-16, la suljettu
Kiuruveden museon, avoinna 18.7.. 19.7., 1.8., 2.8.2020 klo 12-16
Koljonvirran museot, avoinna 10-18, ma suljettu
Kuhmon Talvisota museo, 6.7.2020 alkaen ma-la 9-16
Kuopion museo, 10-17 ke 10-19 ja ma suljettu
Lieksa Monolan aitta, Sibeliuksen häämatkatalo, avoinna tilaukesta
Lieksassa Pielisen museo, 10-18 jokaisena päivänä
Lieksa Rukajärvi-keskus, kesäkauden 10-15, ma suljettu
Lieksa Rajaperinnetalo, avoinna 28.6.-98.2020 välillä sunnuntaisin 
Nurmes Ikolan ulkomuseo, 6.6. – 8.8.2020 ti-pe 10-16 ja la 10-15
Mikkeli Päämajamuseo, avoinna pe-su, 10-17
Raatteentien museot, kesäaikana 10 – 18
Sotahistoriaa vahvasti esillä ainakin näissä museoissa. yhteystiedot avautuvat nimeä klikkaamalla.

Messutapahtumat on peruttu, mutta museot sen sijaan avaavat oviaan lähes normaaliin tapaan, jopa laajentavat toimintaansa. Näin mm. Lieksan Rukajärvi-keskus laajentaa palveluitaan. Lieksan Rukajärvi-keskus ohjaa matkailijoita Rukajärven tielle, mihin voi tutustua tulevana kesänä myös vuokraamalla polkupyörän.Pyörillä voi huristella Rukajärven tien sotahistoriakohteisiin ja voi poiketa erämaahan mm. 130 km pituiselle Karhunpolulle, välillä voi laskea Ruunaan kosket. Voi ajaa myös maamme kauneinta sisävesireittiä Lieksasta Kolille. Ja lisäksi harvempi tuntee, että Lieksassa on maan laajimmat erämaamelontareitit, aivan Ylä-Savon ja Kainuun äärellä alle 200 km päässä. Lieksassa on Suomen arvostetuin ulkomuseo Pielisen museo, puheenjohtaja Seppo Räihä luettelee kotimaan ja erityisesti Pielisen-Karjalan matkailupalvelujen laajaa tarjontaa.

Lieksa Raappana puisto 2.6.2020. Seppeleen lasku, Seppo Ryhänen, Jarkko Määttänen ja Seppo Räihä. Kuva Jouni Peräalho.

Puheenjohtaja Seppo Räihä odottaa Rukajärvi-keskusten kävijämäärään huomattavaa lisäystä mihin on varauduttu palvelua laajentamalla. Räihä korostaa, että näin tuetaan koko Itä-Suomen alueen yritystoimintaa.

Rukajärven suunnan historiayhdistyksen edustajat Kiuruvedeltä kotoisin oleva puheenjohtaja Seppo Räihä ja lapinlahtelainen varapuheenjohtaja Seppo Ryhänen kävivät Lieksassa avaamassa Rukajärvi-keskuksen. Avaustilaisuuteen kuului myös seppeleen laskeminen Raappana puiston muistomerkille. Seppeleen laskemiseen osallistui myös kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen.

***

Vihdoinkin suuntana Kotimaa – Pielisen-Karjala – Rajaseudun luonto ja kulttuuri

Päätös matkustaa Pielisen-Karjalaan on todellinen ilmastoteko.

Nyt, jos koskaan on Lieksan matkailupaikoille kysyntää. Tutustuminen kansallismaisemaan ei maksa paljon. Yhteinen tavoitteemme, kansanterveys kuntoon ja sen teeman alla kotimaan kulttuuripaikat tutuksi. Puhutaan aluksi Pielisen-Karjalasta ja esim. Lieksasta. Mitä meidän pitäisi yhdessä tehdä? Voisimmeko tehostaa markkinointia, edistää kotimaanmatkailua, parantaa työllisyyttä, esitellä mm. Lieksan luontokohteita, kansallispuistoja, Kolia ja Patvinsuota sekä Ruunaan ja Änäkäisen retkeilyalueita. Tarjolla on elämyksiä, koskenlaskua ja vaikka mitä. Mitään suuria investointeja ei ole tarpeen tehdä. Lieksaan pääsee junalla, sieltä voi vuokrata polkupyöriä, joilla pääsee Rukajärven tielle ja muuanne Metsähallituksen kohteisiin mm. Änäkäiselle, keskelle maamme kauneinta luontoa. Samalla matkailija voi vuokrata kanootteja ja tutustua Suomen laajimpiin jokimelontareitteihin erämaassa terveessä ympäristössä.

Nämä kaikki sijoittuvat juuri Lieksaan. Luonnollisesti emme unohda Lieksan laajaa kulttuuritarjontaa, Lieksassa on maan korkeatasoisin ulkomuseo Pielisenmuseo sekä tietysti Lieksan sotahistoriakohteet Rukajärvi-keskus ja Rukajärven tie sekä Rajaperinnetalo näyttelyihin.

Ja näistä kuullaan pian

Lieksa, Pankakoski-sävellys, Sibeliuksen kaveri säveltäjä Heino Kaski (21.6.1885-19.9.1957). Pian kuullaan Kaskesta, Jussi Makkosesta sekä Nazig Azezianista. Nautimme hienosta musiikista, vaikka Monola juhlaviikot siirtyivätkin koronan vuoksi tältä vuodelta. Lisätietoa TÄÄLTÄ.

Pianisti Nazig Azezian ja sellisti Jussi Makkonen. Kuva Jussi Makkosen arkisto.
Pianisti Nazig Azezian ja sellisti Jussi Makkonen. Kuva Jussi Makkosen arkisto. Ja TÄÄLLÄ soi Kasken Pankakoski.

Lieksan matka kannattaa suunnitella etukäteen

Tässä lyhyt tutustumiskierros ja muutama linkki alan palveluihin:

Rukajärvi-keskus, Asema-Aukio 2, 81700 Lieksa, tiedustelut Lieksan Tukipiste puh. 013-521 929

Polkupyörien vuokraus kohtuuhinnoin myös perhekunnille. Lieksan koneasema, Asema-Aukio 1, 81700 Lieksa, puh. 044-561 4156, nettisivut

Kanoottiretket ja sotilaspyörien vuokraus, järjestää myös opastettuja retkiä Rukajärven tien kohteisiin ja vaikka kanoottiretkiä kaikkialle Pielisen altaan alueella, puh. 0400271581, sp: info@erastely.fi, nettisivut

Erämaamelontareitit ovat laajat. Kuva Lieksan Matkailuoppaat.

Annukan kahvila, Rukajärven tiellä. Tarjolla aina tuoreita leivonnaisia ja vaikka mukaan, Nurmijärventie 154, 81970 Jongunjoki, puh. 040-9641083

Rukajärven tien kierrokseen kuuluu perinteen mukaan Annukan tuore kahvi ja leivonnaiset. Kuva Annukan Kahvilan julkaisusta.

Majoitusta Rukajärven tien varrella on tarjolla mm. Jongunjoen Matkailu Oy, Kivivaarantie 21, 81970 Jongunjoki, puh. 0400-949215, sp: info@jongunjoenmatkailu.com. Lisätietoa TÄÄLTÄ:

Kuva Jonfunjoen Matkailu Oy:n julkaisusta.

Koskenlaskua, Lieksan Matkakaverit/Rauni Hietanen 040-7085726, sp: rauni@ruunaa.eu, nettisivut

Kirkkoveneellä Ruunaan koskille tai Pieliselle ja tarvittaessa opastuksen kera. Kuva Tenho Tikkanen.

Kirkkoveneellä Pieliselle: Lieksan Matkakaverit Rauni Hietanen, puh. 040-7085726. Tilauskset TÄÄLTÄ:

Suomen kaunein sisäverireitti: Suvi Express Kolille, Vuonislahteen ja takaisin 16.6.-9.8.2020, aikataulut TÄÄLTÄ:, puh. 0400-788 106

Suomen kaunein sisäverireitti, Kolilta Lieksaan ja taikaisin. Kuva Suvi Express.

Opastus: Lieksan Matkailuoppaat ry:ltä, pj. Arto Turpeinen, puh. 040 104 4245, Ritva Kilpeläinen, puh. 040 576 5767, Ritva Malinen, puh. 044 2592 553, Airi Okkonen, puh. 045 894 7557, Sähköposti: lieksan.oppaat(at) gmail.com

Vaellusreittiopas TÄÄLTÄ:  *Karhunpolku, 133 km, *Neitikosken esteetön reitti, 600 m/suunta, *Neitijärven kierros, 22 km rengasreitti, *Koskikierros, 31 km rengasreitti.

Lisätietoa Lieksan matkailusivut:  avautuvat linkistä.

Seppo Räihä ja Seppo Ryhänen avasivat Lieksan Rukajärvi-keskuksen kesäkauden. Laskivat yhdessä kaupunginjohtaja Jarkko Määttäsen kanssa Rappana puiston muistomerkille seppeleen komentaja Rajakenraali E.J. Raappanan (2.6.1892-16.9.1962) syntymäpäivästä on kulunut 128 vuotta. Kuva Lieksan Lehti, Harri Ronkainen.


Rukajärven suunnan historiayhdistys ry
ja
Rukajärvi-keskukset, Lieksassa ja Iisalmessa.

Tervetuloa viihtymään!