Ensilumi ja -pakkaset olivat saapuneet myös Laitilaan, missä Pentti Perttuli viettää vanhuudenpäiviään. Hoitokodin nimi on Onnela. Se on nimensä mukaisesti kodikas paikka sotiemme veteraaneille. Kohtelu on arvokasta, hoitajan kosketus, kesken kiireidenkin viipyy veteraanin harteilla tuoden lämpöä. Ihmisillä on silmiinpistävän läheiset välit.

Yhdistyksemme perustajajäsentä haluttiin informoida henkilökohtaisesti yhdistyksen suunnitteilla olevista tapahtumista. Pentti Perttulille kerrottiin tervehdyskäynnin yhteydessä, että tuleva vuosi on Itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlavuosi, minkä johdosta halutaan juuri tuona vuonna järjestää monia tapahtumia. Kaikki tulevan juhlavuoden tilaisuudet kertovat tapahtumista, mitkä ovat merkinneet paljon Perttulille sotavuosina ja myös sotien jälkeen.
Vierailun aikana käytiin läpi Pentti Perttulin kanssa läpi myös Rukajärven suunnan historiikkitoimikunnan asioita, joista merkittävin on ääninauha-aineiston digitointi. Perttulille kerrottiin, että Rukajärven suunnan historiayhdistyksen jäsen Juhani Alakangas on halukas digitoimaan ääninauhat, jotka Rukajärven suunnan historiikkitoimikunta vuosina 1987 – 1993 kokosi.
Tapaamisessa Pentti Perttulille luovutettiin yhdistyksemme toimesta digitoidut Raappanan ritari – teos ja Pentti Perttulin 24 aseveljen muistelmat. Tätä ääniteaineistoa tässä yhteydessä kertyi peräti 36,5 Gt:a. Raappanan ritari-digiaineisto on kokonaisuudessaan 13,7 Gt:a ja se on tallennettu 20:lle levykkeelle. Pelkästään Pentti Perttulin äänitteitä on yli 17 tunnin verran.
Rappanan ritari-äänitteet (ISBN 978-952-67950-4-1) on luovutettu Pentti Perttulin lisäksi myös Kansallliskirjaston audiovisuaaliseen arkistoon sekä myös SKS:lle, jossa lähes koko muu historiikkitoimikunnan vuosina 1987-1993 keräämä aineisto on.
Pentti Perttulille kerrottiin tämän Pyhäinpäivänä suoritetun tervehdyskäynnin yhteydessä, että Rukajärven suunnan historiayhdistys tulee järjestämään vuonna 2017 ainakin seuraavat tilaisuudet:
”Isäni sotakirjeenvaihtaja Muurmannin radalla 1942”, Raine Narva. Iisalmen Rukajärvi-keskus, 14.1.2017 klo 18.00-20.00.
Perttuli Pentti – Perttulin Jotos seminaari. Iisalmen Rukajärvi-keskus, 12.3.2017 klo 12.00 – 14.00,
Lieksan Rukajärvi-keskus 1.6.2017 klo 11.00-14.00. – Lieksan Rukajärvi-keskuksen uudistettujen näyttelyitten avaaminen. – Sodanaikaisen toimivan radioaseman avaaminen, esittely ja VP 30 joukko-osaston historiateoksen esittely ja julkistaminen. – Rukajärven suunnan Jatkosodan tappiot ja kaatuneet, Hannu Kauppinen ja Ossi Laine
Tilaisuuden jälkeen opastettu tutustuminen Rukajärven tielle vuoden 1962 mallisella linja-autolla.
Kenraalimajuri E.J. Raappanan muistoseminaari 2.6.2017. – Seppeleen lasku E.J. Raappanan haudalla Joensuussa klo 9.00. – Seminaariesitelmät Lieksan Rukajärvi-keskuksessa klo 12.00 – 14.00
Tilaisuuden jälkeen opastettu tutustuminen Rukajärven tielle vuoden 1962 mallisella linja-autolla.
”Isäni sotakirjeenvaihtaja Muurmannin radalla 1942”, Raine Narva. – Lieksan Rukajärvi-keskus 22.7.2017 klo 12.00-14.00.
Kenraaliluutnantti Ermei Kannisen muistoseminaari. Helsingin Suomalainen Klubi, 21.10.2017 alkaen klo 15.00.