Tenho Tikkanen,  Itsenäisyyspäivän juhla Lapinlahti-salissa lukiolla 6.12.2018 klo 12.30

Arvoisat veteraanit, hyvät juhlavieraat.

Tuon terveiset pian 103-vuotiaalta Rukajärven veteraani isältäni. Hänen julkilausuttu elämänohjeensa on:” Minä oon sitä mieltä, että tuumoomalla asiat hoituu eikä tappelemalla”. Vaikka kaikkien ihmisten ja kansojen välisten ristiriitojen selvittämisen tavoitteena tulee olla rauhan tilan säilyttäminen, joskus asiat kärjistyvät. Siitä meitä muistuttavat sankarivainajamme, joita Lapinlahden sankarihaudassa lepää peräti 275. Heistä pelkästään Jatkosodassa Rukajärvellä kaatui 96. Lapinlahden Talvisodan kaatuneitten määrä oli 95. Ilman sankarivainajiemme ja kansamme puolustustahtoa maamme ei olisi säilyttänyt itsemääräämisoikeuttaan.

Lapinlahti on maamme rajojen ulkopuolellakin tunnettu kulttuuripitäjä. Kun puhutaan Lapinlahdesta, silloin nousevat esille kirjailija Juhani Aho eturintamassa. Luonnollisesti myös Halosen taiteilijasuku kokonaisuutena. Kun puhutaan Suomen itsenäisyydestä nousevat esille suomalaisuusaatteen esitaistelija Ahon lisäksi myös viime sotien rintamamiehet ja lotat, joille isänmaan etu oli tärkeintä. Nämä ihmiset toimivat asevelihengessä, veljeä ja sisarta ei jätetä.

Lapinlahden miehet ja naiset taistelivat Jatkosodassa pääosin Rukajärven suunnalla. Jalkaväkirykmentti 52:n toinen pataljoona oli koottu pääosin Lapinlahdelta. Näin ollen meille Rukajärven suunnan sotahistoriatyötä tekeville ovat mm. Halosen taiteilijasuvun jäsenistä tulleet tutuiksi JR 10:n III:n pataljoonan komentaja Erkki Halonen ja lääkintämies taiteilija Kalle Halonen  ja tietenkin hänen rintamataiteensa, minkä myyntituloista osa käytettiin kaatuneitten aseveljien omaisten elinolosuhteitten kohentamiseen. Kalle Halosen (6.12.1899-13.2.1947) elämäntyötä on kuvattu erinomaisella tavalla tietokirjailija Minna Kettusen teoksissa. Ikuisesti soivat korvissani  Minna Kettusen kirjan Kalle Halosen veljelleen Eemilille 14.10.1941 lähettämän kirjeen sanat: ”Ja tämä kansa ei ansaitse elää, jos se nyt unohtaa nämä miehet.”

Hiukan lainaan todellisen kulttuurivaikuttajan Minna Kettusen Väärnin pappilan emännän kirjaa, ja sieltä Kalle Halosen rintamakirjettä: ”Kyllä täällä on saanut kokea jumalallisen rakkauden ja viisauden läsnäolon lukemattomat kerrat. On monesti muistunut Huttusen ajatus mieleen, että Helvetin portin läpi on viisaus haettava. Ja kyllä sota on jonkunlainen Helvetti, ainakin pienoiskoossa. Mutta tässä helvetissä olen nähnyt miesten tekevän jumalten tekoja. Tämä ei ole minulle koreita sanoja, mutta käytännössä tapahtuneita tosiasioita. Täällä olen taas löytänyt oman heimoni sen parhaassa muodossa, johon tunnen kuuluvani verisitein. Monen kymmenen synnyinpitäjäni pojan veri on käteni kastellut, ja jokainen pisara on ollut ja on minulle pyhä. Sillä verellä on lunastettu Suomen kansan tulevaisuus ja vapaus. Koko elämäni ajan ovat minulle pyhät ja kalliit ne vainajat, jotka taisteluissa kaatuivat, samoin rakkaat ne monet, jotka taisteluissa menettivät terveen elinvoimansa. Nämä asiat ovat lähtemättömästi syöpyneet olemukseni ytimeen. Ja tämä kansa ei ansaitse elää, jos se nyt unohtaa nämä miehet. Tiedän, ettei kukaan muu voi tätä asiaa tuntea samalla tavalla kuin se, joka on rinnan taistellut heidän kanssaan. Me jokainen tunnemme toisemme siinä suhteessa.”

Nämä Kalle Halosen edellä kuullut sanat ovat Teille kaikille tässä juhlassa mukana oleville tutut. Sen sijaan vähemmän tunnettua on, että lapinlahtelainen korpraali Veikko Martikainen toimi ansiokkaasti Suomen puolustusvoimien Jatkosodan miesvahvuudeltaan suurimmalla partioretkellä tammikuussa 1942. Retki suuntautui kauas vihollisen selustaan Muurmannin radalle, Veikko Martikainen oli suuntapartion johtaja luutnantti Pentti Perttulin lähetti yhdessä täältä Lapinlahdelta kotoisin olevan Toivo Väisäsen kanssa. Olen kovin kiitollinen, että ehdin tavata Veikko Martikaisen (2.11.1917 – 7.1.2011) vähää ennen hänen kuolemaansa. Yhtälailla tunnen kiitollisuutta myös siitä, että vuoden 2010 lopulla valmistui Antti Tuurin Rata kirja, jonka Veikko kertoi lukeneensa yhden päivän aikana. Kirjassa Pentti Perttulin tarkkojen muistiinpanojen kertojana toimii Perttulin lähetti, vaatimaton Lapinlahden mies Veikko Martikainen. Rata-kirja on kuvaus em. partioretkestä.

Tuollaisen uhkarohkean partioretken riskit olivat suuret. Tietenkin mukana oli todella hyvää onnea paljon. Tappiot muodostuivat vähäisiksi, 4 kaatunutta. Kova, jopa 50 asteen pakkanen teki suurta vahinkoa n. 80 miehen jalat paleltuivat. Tälle partioretkelle osallistui 1924 miestä ja 268 hevosta. Tietysti hyvän onnen lisäksi tarvittiin myös taitoa. Suuntapartio, jonka jäsen Veikko Martikainen oli huolehti turvallisesta reitin valinnasta. Perttuli – kokenut sotilas antoi Ylä-Savon miehille jälkikäteen tunnustusta. Perttulin mukaan nämä hiljaiset vaatimattomiin oloihin tottuneet miehet olivat jo kodeissaan oppineet tulemaan toimeen vähällä ja liikkumaan erämaassa. He olivat oma-aloitteisia ja tekivät kaiken sen mitä esimies vähänkin osasi pyytää, enemmänkin. Nurinaa eikä poikkitelaista käytöstä kuulunut.

Aivan kuin suurena kunnianosoituksena näille kaikille sotilaille ovat Perttulin kunniamerkit esillä vuoden ajan Suomen kansallisarkistossa 3.12.2018 avatussa Suomen Ritarikuntien kunniamerkkinäyttelyssä, ainoana Rukajärven sotilaista.

Asevelihenki tulee parhaiten esille rintamaoloissa mm. asevelitalojen rakentamisena. Tarkkaan ottaen asevelitalolla tarkoitetaan asuinrakennusta, jonka aseveljet ovat rakentaneet rintamalla tyyppipiirustusten mukaan useimmiten vapaa-aikanaan ja puhde- ja talkootyönä. Aloitekin tuli usein aseveljiltä ja tietenkin rakennus luovutettiin korvauksetta kaatuneen aseveljen omaisille. Rukajärven sotilaat tekivät näitä asevelitaloja Jatkosodan aikana suhteellisesti laskien eniten, noin kolminkertaisen määrän muihin rintamalohkoihin verrattuna.

Rintamamiesten työ jatkui keskeytyksettä heti sotien jälkeen. Meitä edeltävät sukupolvet ovat monin tavoin vuosikymmenet uutteroineet, tehneet työtä kansamme hyvinvoinnin eteen. Viime sodat ja sotakorvausten maksu ovat muistissamme. He kestivät nämäkin koettelemukset. Voitaneen sanoa, että nämä seikat olivat myös suuri kansakuntamme yhtenäisyyttä ja itsenäisyyttä lujittava tekijä.

Itsenäisyytemme perusta luotiin jo 1800-luvun puolella. Suomen markan käyttöönotto 1860, (markan isä J.V. Snellman 12.5.1806 – 4.7.1881), samoin kuin suomenkielisen sanomalehdistön, koululaitoksen ja nuorisoliikkeen perustaminen vahvistivat voimakkaasti kansan itsenäistymispyrkimyksiä. Talonpoikainen sivistyneistö oli alullepanemassa työtä maamme itsenäisyyden saavuttamiseksi ja huomattakoon, että kaikki tämä työ tehtiin sivistyneesti rauhanomaisin keinoin. Muistaa sopii, että itsenäisyytemme alkumetreillä erityisesti täällä Ylä-Savossa ristiriidat yhteiskunnassa olivat maassamme vähäisimmät. Kun sitten itsenäisyytemme oli vaarassa viime sodissa kotiseutumme miehet, olivat puolustusvoimiemme vahvinta kärkeä. He taistelivat Rukajärven suunnan joukoissa, jotka ainoana yksikkönä säilyttivät hyökkäysvaiheessa saavuttamansa asemat sodan loppuun saakka koko Mustalta mereltä Jäämerelle ulottuvalla rintamaosuudella.

Itsenäisyyteen liittyy keskeisesti sananvapaus, oma lainsäädäntövalta ja mm. omat puolustusvoimat, joita meidän tulee edelleen yhdessä vaalia. Sananvapauteen liittyy myös vastuu. Meidän tulee aina huolehtia siitä, että valitsemme kansan johtoon esimerkillisiä kansalaisia. Tulevaisuus on siten omissa käsissämme.

Sanotaan, että Suomella on ollut hyvä herraonni, heidät on yleensä valittu yleisillä vaaleilla. Viime sotien aikana johtoon valikoitui Mannerheim, jonka taitoa tarvittiin niin sotien kuin vielä aselevon jälkeisenä aikana. Aselevon solmimisen yhteydessä Mannerheim lausui: ”Aina tulee uusi aika, uusine velvollisuuksineen. Vieras apu ei auta, ellei jokainen itse tiedä, että juuri hän seisoo maansa vartijana. Se opetus, minkä ennen kaikkea tahtoisin painaa tulevien sukupolvien tietoisuuteen, on tämä: Eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka, ja sisäiset riidat aukaisevat oven ulkoa tulevalle tungettelijalle.”

Viisasta puhetta ylipäälliköltä. Minä lisään, en usko, että meitä uhkaa sotilaallinen yhteenotto. Vaara piilee taloudessa. Vapaa rajat auki oleva markkinatalous luo uhan, minkä vuoksi päätösvalta ei ole enää omissa käsissämme. Jos olemme sisäisesti ristiriitaisessa tilassa, kansainväliset markkinavoimat kaatavat vahvankin talouden. Siksi meidän kannattaa tehdä työtä kansallisen eheyden hyväksi, myös puolustuksemme järjestämisessä. Vieraan valtion sotakoneet omalla maaperällä ovat aina riski.

.Yli 74 vuotta sitten aseet vaikenivat ja pitkä sota Suomen ja Neuvostoliiton välillä päättyi. Aselevon ja myöhemmän välirauhan ehdot olivat tavattoman raskaat, ja vaikka me emme hävinneet taistellen, meidän oli ne rauhanehdot silloisessa tilanteessa hyväksyttävä. Kuitenkin tärkein, Suomen itsenäisyys ja vapaus säilyivät.

Kiitän lapinlahtelaisia yhteistyökumppaneitamme ja erityisesti Minna Kettusta, Seppo Ryhästä ja Juha-Pekka Rusasta, että he ovat oma-aloitteisesti tallentaneet veteraanien työtä ja että olen heidän kanssaan onnistunut tavoittamaan ja yhdessä tallentamaan tuleville sukupolville useiden lapinlahden veteraanien viime sotien aikaisia muistoja, joista yhteenvetona voi lausua: Kaikkien veteraanien mielistä on poispyyhitty yksimielisesti katkeruus. Haastatteluista tulee esille usko tulevaisuuteen. Suomen kansa on aina huolehtinut vastuistaan. Se on itse onnistunut luomaan hyvinvointinsa, elänyt vaikeiden aikojen yli ja keskittynyt tarmolla tulevaisuuden sekä hyvinvointinsa rakentamiseen.

Näillä sanoilla toivotan Teille Hyvää Itsenäisyyspäivää ja Joulun odotusta sekä menestystä. Pidetään hyvää huolta läheisistä, yhteisestä kotiseudustamme ja Isänmaastamme.

Tenho Tikkanen

Rukajärven suunnan historiayhdistys ry:n puheenjohtaja