Suomen suurimman veteraanijärjestön Sotaveteraaniliiton pitkäaikainen toiminnanjohtaja Markku Seppä jää eläkkeelle vuoden 2018 lopussa. Seppä omistautui merkittävään tehtäväänsä kirjaimellisesti ”kaveria ei jätetä” asevelihengessä.
Seppä teki työtään tunnollisesti, kelloon katsomatta, viikonloput mukaan lukien. Hän ei voinut asettua työpäivän päätteeksi levolle, ennen kuin vasta sen jälkeen, kun kaikki päivän työt olivat tulleet tehdyksi, mikä näkyy sähköposteihin kirjautuneista kellonajoista.



Eläkkeelle Markku Seppä siirtyy mitä hienoimmalla tavalla. Hän saatteli Tasavallan Presidentin linnankutsuille 6.12.2018 kunniakansalaisemme, eli juuri ne joiden puolesta hän on työtään vuosikymmenet tehnyt. Markku Seppä seurasi kutsuvierasjonossa veteraaneja ja lottia. Saatteli heidät aivan kuin viimeisenä palveluksenaan, hienotunteisesti kädestä pitäen heti heidän jälkeensä ja mikä parasta puolisonsa Mirjan kanssa. Puoliso varmasti tietää miten täysin sitoutunut Markku on ollut ”kunniavelkaa” suorittaessaan sotiemme veteraanien asialle.
Kunniakkaat ovat myös Sotaveteraaniliiton saavutukset. Seppä osallistui neuvotteluihin, joiden päätteeksi saatiin Rintamaveteraanien kuntoutusta koskevaan lakiin muutos, minkä nojalla sotiemme veteraanien avustuksiin käytetään valtion varoja lisää aikaisempaan nähden vuosina 2019 – 2022 vähintään 180 milj.€.

Rukajärven suunnan sotaveteraanit ja lotat sekä Rukajärven suunnan sotahistoriayhdistys ry. kiittää Markku Seppää ja tietysti myös järjestöä suurenmoisesta avusta, minkä hän on näinä vuosina tehnyt Rukajärven suunnan sotahistoria-aineiston keräyksen hyväksi. Erikseen muistamme ikuisesti mm. yhteistyössä Lieksassa 4.- 9.9.2014 järjestämämme ”Kansalaisjuhlan 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä.” Lieksaan veteraanit ja lotat saapuivat höyryjunalla. Juhlaa esittelevään juttuun, ”Onnistunut kansanjuhla – sääkin suosi” voi tutustua RSHYry:n nettisivulta TÄÄLTÄ:
Kiitos Markku ja parhaat onnittelumme eläkevuosille
Tenho Tikkanen, puheenjohtaja
Rukajärven suunnan sotahistoriayhdistys ry.