”Ja tämä kansa ei ansaitse elää, jos se nyt unohtaa nämä miehet.”

Rukajärven suunnan miehistä ja perinnetyöstä kansallisen veteraanipäivän aattona

Ryhmä Pieningän suorittamat perinnehiihdot ovat sitä perinnetyötä, joka nostaa maamme kunniakansalaisten kertomukset esille arvokkaalla tavalla. Se on kokemus vailla vertaa ryhmän jäsenille, mutta se antaa meille kaikille uutta tietoa siitä mitä armoton erämaasodankäynti on ollut oikeissa mitoissaan. Se antaa oikean tiedon kummallekin osapuolelle. Näitä veteraanikertomuksia lukiessa yhä uudelleen nousevat mieleen lapinlahtelaisen, herkän taidemaalarin rintamalla lausumat sanat, jotka hän oli kirjannut rintamakirjeessään veljelleen Emilille, siitä tarkemmin tuonnempana.

Ryhmä Pieningän perinnehiihtoretken jäsenet 28.3.2014 Uimosenjärven kannaksella. Kari Junnikkala, Risto Kiiskinen, Ari Komulainen ja Isto Turpeinen.
Ryhmä Pieningän perinnehiihtoretken jäsenet 28.3.2014 Uimosenjärven kannaksella. Kari Junnikkala, Risto Kiiskinen, Ari Komulainen ja Isto Turpeinen. ”Retki on kokemus vailla vertaa ryhmän jäsenille, mutta se antaa meille kaikille uutta tietoa siitä mitä armoton erämaasodankäynti on ollut oikeissa mitoissaan.”

Seuraavassa muutama viittaus teksteihin ja dokumentteihin, joihin kannattaa tutustua. Lisätietoa on saatavissa Rukajärvikeskuksista.

Tietokirjailija lapinlahtelainen ”Väärnin Pappilan emäntä” Minna Kettunen saapui Iisalmen Rukajärvikeskuksen avajaisiin 13.3.2014. Hän onnitteli yhdistystämme Rukajärven veteraani, taidemaalari Kalle Halosen (6.12.1899-13.2.1947) sanoin: ”Ja tämä kansa ei ansaitse elää, jos se nyt unohtaa nämä miehet.” Minna pyysi jatkamaan perinnetyötä samaan tapaan.  Edellä lainattu teksti on julkaistu Minna Kettusen kirjassa, (Kalle Halosen 14.10.1941 kirjeestä veljelleen Emil Haloselle. Kalle Halonen toimi Rukajärven rintamalla Lapinlahdella kootun II/JR 52:n lääkintämiehenä), jota seuraavassa lainaan, jotta yhteys lukijalle paremmin selviää:

”Täällä olen taas löytänyt oman heimoni sen parhaassa muodossa, johon tunnen kuuluvani verisitein. Monen kymmenen synnyinpitäjäni pojan veri on käteni kastellut, ja jokainen pisara on ollut ja on minulle pyhä. Sillä verellä on lunastettu Suomen kansan tulevaisuus ja vapaus. Koko elämäni ajan ovat minulle pyhät ja kalliit ne vainajat, jotka taisteluissa kaatuivat, samoin rakkaat ne monet, jotka taisteluissa menettivät terveen elinvoimansa. Nämä asiat ovat lähtemättömästi syöpyneet olemukseni ytimeen. Ja tämä kansa ei ansaitse elää, jos se nyt unohtaa nämä miehet. Tiedän, ettei muu voi tätä asiaa tuntea samalla tavalla kuin se, joka on rinnan taistellut heidän kanssaan. Me jokainen tunnemme toisemme siinä suhteessa.”

Kalle Halonen halusi maalata vain kauniita asioita. Hänen sotaisin Rukajärven teoksensa kuvaa "Soppatykkiä". Kuva Minna Kettusen arkistosta.
Kalle Halonen halusi maalata vain kauniita asioita. Hänen sotaisin Rukajärven teoksensa kuvaa ”Soppatykkiä”. Kuva Minna Kettusen arkistosta.

Minna Kettusen teoksiin, Halosen taiteilijasuku, Otava v. 2002 ja Tuhansia kukkia ja monta sotaa, Kalle Halosen taiteilijantie, Väärnin Pappilan julkaisuja 11, v. 2007, jossa kerrotaan Rukajärven veteraaneista kannattaa tutustua (http://www.vaarninpappila.fi/?Julkaisut_ja_myyntituotteet).

Veteraanit muistelevat

Iisalmen Rukajärvikeskuksen avajaisissa turvauduin, kuten niin monesti aiemmin isäni Taunon (98 v) aseveljen Olavi Tiittasen (92 v) apuun. Olavi avasi Iisalmen Rukajärvikeskuksen hienolla tavalla. Laitan hänen avauspuheenvuoronsa yhdistyksemme julkiselle nettisivulle, kunhan ehdin. Olavi kertoi avauspuheessaan, että hän heti sodan jälkeen torjui sotamuistelut, mutta vähitellen eläkevuosinaan hän joutui eräänlaisen Hurtti-Ukon rooliin, jossa häneltä kysellään usein samoja asioita. Yleisin kysymys, pelottiko ja oliko koti-ikävä. Näihin kysymyksiin hän ilmoitti vastanneensa lyhyesti, pelotti ja oli kova koti-ikävä.

Nyt kun vuodet ovat vierineet ja kun Tsirkka-Kemissäkin on vettä virrannut ja kun aseveljet, isäni ja Olavi tapaavat eivät heiltä sotamuistot ja siihen kuuluvat puheenaiheet tunnu ehtyvän. Yleensä puheissa tulevat esille hauskat humoristiset jutut, ”Rosvo Immosen” tekemiset, miten neuvokkaasti tämä liikanimen saanut korpisoturi hankki aseveljilleen lisäsärvintä. Jutunjuurta riitti tälläkin kertaa, kun Olavi halusi tavata isäni Kiuruvedellä, meidän kodissamme Iisalmen keskuksen avajaisten jälkeen. Illalla ennen nukkumaanmenoa kesken jääneet jutut jatkuivat solkenaan heti aamulla, Olavin sanoja lainaten, kunhan ensin riisun  päältä ”Uniformun”.

Veteraaniveljet ovat enemmän kuin veljeksiä ja juttua riittää loputtomiin. Olavi Tiittanen (92 v)Juuka ja Tauno Tikkanen (98 v)Kiuruvesi.
Veteraaniveljet ovat enemmän kuin veljeksiä ja juttua riittää loputtomiin. Olavi Tiittanen (92 v)Juuka ja Tauno Tikkanen (98 v)Kiuruvesi.

Rukajärven suunnan historiayhdistyksen arkistosta löytyy useiden veteraanien videohaastattelut, myös edellä mainittujen, Olavilta useiden tekijöiden ja useita tunteja. Haastateltuja veteraaneja ja lottia on 140, lukuisa määrä ääninauhoja ja haastattelutekstejä. Näihin voi tutustua Rukajärvikeskuksissa.

Liitän tähän kohtaan linkin Olavi Tiittasen puheeseen, jonka hän piti Lieksan Rukajärvikeskuksen avajaisissa 1.7.2013. Siinä on sanomaa meille jokaiselle: https://www.youtube.com/watch?v=xZ3BVSEHJEo

Mainio Rukajärven suunnan kuvaus kirjallisuudesta

Olavi Paavolaisen kirja, Synkkä yksinpuhelu, kappaleesta Tsirkkakemin lumous, kirje Sven Grönvallille tarkastusmatkasta  Rukajärven rintamalle, Otava, julkaistu 1961: ” Rossin poppoosta lähtee illan suussa pari miestä lomalle yökolonnan mukana. Vaitelias, suomalaisen hiljainen ja juhlallinen näky on monien kymmenien autojen ja satojen miesten hidas kerääntyminen tielle lokakuun pimeydessä. Kolonnan panssaroitujen kärkiautojen kömpelöt ja korkeat tähystystornit piirtyvät vasten taivasta, jolla muutama tähti yrittää leimahdella. Tupakat hehkuvat pimeydessä kiivaasti. Niiden epätasainen hehku tuntuu tulkitsevan miesten ajtukset: sujuuko ensi yön matka rauhallisesti ja ilman yllätyksiä…?

… Selvemmin kuin missään muussa TK-komppaniassa näen täällä poikien tavattoman informaationälän.

…Tsirkkakemin maisemat ylittävät kaikki odotukset. Huikaisevan keltaisen aamutaivaan alla leviävät joen suuret selänteet peilimäisen kirkkaina ja tyyninä. Kaukaiset rannat ovat kuin Lapin sinisiä tuntureita… Päämäärämme on viimeaikaisista hurjista taisteluistaan maineensa melkein ”Pallon” kanssa kilpaileva yksinäinen ”Joen” tukikohta. ’Sen viimeisenä urotyönä on 28:n miehen voimalla torjuttu kranaatinheittimin tukeman venäläisen prikaatin yöllinen hyökkäys.”

Olavi Paavolaisen viidentoista sivun mittainen kuvaus matkastaan Rukajärvelle (8.-19.10.1943) em. kirjassa menneestä ajasta, ”Rukajärven suunnan” miesten toiminnasta, antaa jokaiselle ajattelemisen aihetta. Siihenkin kannattaa tutustua yhdessä Ryhmä Pieningän perinnehiihtojen kertomusten kanssa.

Muistiin merkitsi Tenho Tikkanen