Parhaat onnentoivotuksemme
Rukajärvellä toimi Jatkosodan aikana Pioneeripataljoona 24. Sen täydennysjoukot tulivat Etelä-Pohjanmaan suojeluskuntapiirin itäiseltä toimialueelta, joka käsitti Järviseudun ja nykyisen Kauhavan pitäjät. Näistä kunnista lähti nuoria v. 1924 syntyneitä pioneerikoulutukseen Korialle kaikkiaan 151 alokasta lokakuussa 1942. Seuraavan vuoden alussa heidät siirrettiin rintamajoukkoihin Rukajärvelle. Koulutus oli kestänyt neljä kuukautta. Rintamapalvelus päättyi vasta aselepoon 4.9.1944. Tosin aselevon jälkeen pioneereista noin 100 sotilasta komennettiin takaisin Rukajärvelle purkamaan kaikki suomalaisten rakentamat miinakentät.

Rukajärven veteraanitoiminta käynnistyi vasta komentaja Raappanan kuoleman jälkeen. He pystyttivät Lieksan keskustaan vuonna 1966 Rukajärven taistelujen Jotos muistomerkin. Tämän jälkeen veteraanit kokoontuivat eri paikkakunnille joka toinen vuosi. Pioneerit päättivät kuitenkin vuodesta 1973 lähtien kokoontua keskenään jokainen vuosi, eli tähän päivään mennessä yhteisiä tilaisuuksia on kertynyt neljäkymmentä. He ovat kokoontuneet vuoroin Härmän kuntokeskuksessa ja Lappajärven Kylpylä Kivitipussa, mikä on tänä keväänä vuorossa. Siellä vietetään veteraanien yhteistä 90-vuotispäivää ja samalla tulee kuluneeksi 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä. Voidaan sanoa, että heistä on näin tullut myös veteraanitoiminnan ”pioneereja” ja kokoontumiset jatkuvat edelleen.
Sodan jälkeisestä täydennysjoukosta, 151 sotilaasta, on enää elossa yhdeksän, jotka täyttävät tänä vuonna 90 vuotta. Heistä vuonna 1924 syntyneitä on, Heikki Mäki-Kojola 1.2.1924, Toivo Pekkala s. 2.2.1924, Jussi Pitkänen 12.2.1924, Esko Ekola 22.3.1924, Aarre Öörni 12.5.1924, Tauno Sironen 5.6.1924 ja Pauli Uusimäki 8.6.1924 ja v. 1923 syntyneitä ovat Osmo Korkea-aho 19.7.1923 sekä Yrjö Savola s. 14.2.1923.
Korkea-aho ja Savola, astuivat palvelukseen muita aiemmin eli jo 15.1.1942, heidät määrättiin aliupseerikouluun. Tästä ikäluokasta muut aliupseerit lähtivät rintamalle, mutta Savola ja Korkea-aho määrättiin kouluttamaan nuorempaa, alkuvuodesta v. 1924 syntynyttä ikäluokkaa, ja sitten koulutuksen jälkeen yhdessä näiden nuorempien kanssa hekin siirtyivät rintamajoukkoihin.
Heikki Mäki-Kojolaa onniteltiin Alahärmässä 1.2.2014
Veteraanit kävivät onnittelemassa aseveljeään, paikalla oli Yrjö Savola ja hänen puolisonsa Eila sekä Aarre Öörni ja puolisonsa Kerttu sekä Rukajärven suunnan historiayhdistyksen edustajana puheenjohtaja Tenho Tikkanen.

Seurakunnan diakoni Eija Hautajoki esitti Kauhavan Alahärmän kappeliseurakunnan tervehdyksen ja onnen toivotukset ja piti samalla hartaustilaisuuden.


Veteraanien puolesta Yrjö Savola onnitteli aseveljeään ja samalla hän muisteli mennyttä aikaa, koulutuskeskuksessa sekä selvitti pioneerien tehtäviä Rukajärven rintamalla. Lisäksi hän käsitteli puheessaan tunnelmia aselevon yllättävästä ilmoituksesta. Rintamajoukoille kerrottiin, että radiosta tulee tärkeä tiedotus, jota vain Yrjö Savola poikkesi kuulemaan. – Kukaan ei tahtonut uskoa, että tämä radiosta kuultu ilmoitus pitäisi paikkaansa. – Pilaksi laittoivat, ja syyttivät, ettei näin vakavalla asialla saa leikkiä laskea.
– Yrjö Savolankin usko horjui, ankarasti kiellettiin ampumasta missään tapauksessa. Patruunatkin määrättiin poistettavaksi aseista. Vihollinen jatkoi tykistökeskitystä ensimmäisen aselepopäivän eli 4.9.1944 ajan ja vasta 5.9.1944 klo 7.00 tuli täysi hiljaisuus.
Puheenjohtaja Tenho Tikkanen onnitteli historiayhdistyksen puolesta päivänsankaria. Hän kertoi Heikki Mäki-Kojolan osallistuneen 16.8.1944 Tahkokoskella Suomen ja neuvostoarmeijan viimeiseksi jääneeseen taisteluun yhdessä 7./JR 10:n sotilaiden kanssa. Joukot olivat edenneet keskipäivällä avorivistönä, vain alle sadan metrin etäisyydelle vihollisen tukikohdasta, jota yritettiin vallata. Musta savu kohosi vihollisen konetuliaseista. Tuossa taistelussa kaatui komppanianpäällikkö Seppo Hänninen ja useita muitakin. Tämän jälkeen joukot määrättiin perääntymään. Siihen päättyivät taistelut.
Kutsu Lieksan kansalaisjuhlaan.
Tikkanen kutsui juhlaväen 5.9.2014 Lieksassa pidettävään kansalaisjuhlaan, jonne juhlaväki kuljetetaan höyryjunalla. Juuri sellaisella kalustolla, jota veteraanit käyttivät lomamatkoihinsa Jatkosodan aikana. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta jatkosodan päättymisestä.
Toivo Pekkala juhlii Vimpelissä 90-vuotispäiviään 2.2.2014
Alahärmästä veteraanit siirtyivät Kivitipun kylpylään Lappajärvelle, jossa yöpyivät ja sieltä jatkavat matkaa aseveljensä Toivo Pekkalan 90-vuotispäiville. Pekkalan syntymäpäiviä vietetään Vimpelin kotiseututalolla, Jäykän tuvalla. Pekkala on entinen Vimpelin kotiseutuyhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja.

Pioneeripatalojoona 24:n veteraaneista löydät lisää tietoa Rukajärvikeskuksesta ja Rukajärven suunnan historiayhdistyksen arkistoista. Kaikkien tässä lyhyessä tiedotteessa mainittujen veteraanien videohaastattelut on tallennettu.