Ryhmä Pieninkä palaa jälleen Rukajärven rintaman miesten jäljille. Tällä kertaa vuorossa on tutustuminen Kenttävartio Arinan taistelupaikkoihin ja Kaukopartio-osasto Kalevan Suopassalmen retken taistelupaikkoihin, 70 vuoden taakse. Päämajan kaukopartiojoukot käyttivät usein Rukajärven suunnan joukkojen vastuualueen rajakohtia edetessään vihollisen selustaan.
Ryhmä Pieningän perinnematka alkaa tänään, paluu 30.3.2014. Seuraamme tällä palstalla ryhmän etenemistä. Seuraavassa lyhyt kuvaus. Kirjoituksen olen koonnut Ari Komulaisen ja Isto Turpeisen artikkelista, jotka on julkaistu Suomen Sotaveteraanilehdessä 1/2014 s. 32-35. (http://www.sotaveteraaniliitto.fi/userfiles/file/SV%201_2014.pdf).
Ks. myös Os. Puustisen Jeljärven partioretken kuvaus SV 2/2013 n. 150 km:n hiihto, (http://www.sotaveteraaniliitto.fi/userfiles/file/SV%202_2013.pdf) sekä Os. Majewskin partioretken kuvaus SV 1/2012 n. 300 km:n hiihto (http://www.sotaveteraaniliitto.fi/userfiles/file/SV%201_2012.pdf).
Ryhmä Pieningän aikaisemmat hiihtoretket:
– Tammikuu 2012, Os. Majewskin jäljillä Ontajärveltä Maigubaan, hiihtomatka n. 250 km.
– Maaliskuu 2013, Os. Puustisen jäljillä Ontajärveltä Jeljärvelle, hiihtomatka n. 150 km.
– Maaliskuu 2014, Os. Kaleva – Suopassalmelle, hiihtomatka n. 200 km.
Ryhmä valmistaa tälläkin kertaa retkeä kuvaavan kirjan sekä dokumenttielokuvan. Retkestä on saatavissa lisätietoa sekä Iisalmen että Lieksan Rukajärvikeskuksista.
Kenttävartio Arinan taistelu 14.1.1944
Jalkaväkirykmentti 52 I pataljoona otti 10.11.1943 vastaan Kellovaaran alalohkon alkaen Tervajärvestä – Nuokkijärven Mustalahteen. Kenttävartio Arinan miehityksenä Nuokkijärven ja Uimosenjärven kannaksella oli 14.1.1944 luutnantti Leo Rimpisen komennossa, jossa oli yhteensä 38 miestä (1+3+34, joista ilmavalvontamiehiä 10).
Arinan vartiomies teki 14.1.1944 kello 5.50 hälytyksen kuultuaan hiihtämisen ääntä. Kenttävartion puolustajat miehittivät asemat. Tästä alkoi yli 12 tuntia kestänyt taistelu kaukana erämaassa ylivoimaista vihollista vastaan. Jälleen toistui aivan sama mistä Rukajärven miehillä oli tullut kokemusta niin monta kertaa aikaisemminkin mm. vähän etelämpänä Joen kenttävartion taisteluista 12.8. ja 13.9.1943.
Kenttävartio Arina 14.1.1944
Päällikkö Luutnantti Leo Rimpinen (1+3+24), KK miehiä 4, KRH miehiä 1, Viestimiehiä 1, Lääkintämiehiä 1, Ilmavalvontaelin 10, Vahvuus yhteensä 1+3+34 = 38. Aseistus: 1 kpl 50 mm kranaatinheitin, 1 kpl konekivääri, 5 kpl pikakivääreitä, 9 kpl konepistooleja, 20 kpl kivääreitä
Kaukopartio-osasto Kalevan Suopassalmen retki 27.3.-31.3.1944
Kaukopartio-osasto Kaleva koottiin Lieksan Nurmijärvelle, jossa sijaitsi 14. Divisioonan huolto- ja koulutuskeskus, “Jukolan Motti”. Sieltä osasto siirrettiin linja- ja kuorma-autokuljetuksina Lietmajärven tiehaaraan, josta oli hevoskuljetus Lietmajärvelle, missä majoituttiin Erillinen Patataljoona 7:n majoitustiloihin.
Kalevan miehet aloittivat hiihdon maanantaina 27. maaliskuuta 1944 kello 12 ja ensimmäinen tavoite oli kenttävartio Vihtori, entiseltä nimeltään kenttävartio Arina. Suopassalmen retki oli alkanut.
Kaukopartio-osasto Kalevan miehet koostuivat Päämajan alaisesta Erillisen Pataljoona 4:n kolmesta komppaniasta. Osaston vahvuus Suopassalmen retkellä oli yhteensä 189 kaukopartiomiestä (16+72+101). Osasto yöpyi 26.–27.3.1944 Erillinen pataljoona 7:n komentopaikan alueella Lietmajärvellä, josta aloitti aamupäivällä 27.3.1944 hiihdon kohden Suopassalmen huoltotukikohtaa ja Suopasvaaran ilmavalvonta-asemaa.
Osaston reitti vei kenttävartio Vihtorin – aiemmalta nimeltään Arina – kautta Nuokkijärven Rastaslahteen, minne taisteluosastoa saattoi hevoskolonna ja sen suojaosasto kuljettaen reppuja ja ahkioita. Vaiherikkaan retken jälkeen taisteluosasto palasi kenttävartio Vihtorin kautta Lietmajärvelle 31.3.1944.
Kaukopartio-osasto Kaleva, Erillinen Pataljoona 4: Osaston päällikkö Majuri Into Kuismanen. Adjutantti luutnantti Valdi Marmo.
Komentoryhmä: Ryhmänjohtaja vääpeli R. Uusitalo. Vahvuus 0+7+2=9.
I Joukkue: Joukkueenjohtaja luutnantti L. Solehmainen. Joukkueen varajohtaja vänrikki K.J. Norrgård. Vahvuus 2+8+14=24.
II Joukkue: Joukkueenjohtaja luutnantti K. Mustonen. Joukkueen varajohtaja vänrikki O. Solja. Vahvuus 2+9+12=23.
III Joukkue: Joukkueenjohtaja kapteeni M. Raipala. Joukkueen varajohtaja luutnantti A. Vehniäinen. Vahvuus 2+9+14=25.
IV Joukkue: Joukkueenjohtaja Luutnantti E. Kaasinen. Joukkueen varajohtaja vänrikki S. Uitto. Vahvuus 2+8+14=24.
V Joukkue: Joukkueenjohtaja vänrikki M. Klemetti. Joukkueen varajohtaja ylikersantti P. Möttönen. Vahvuus 1+8+15=24.
VI Joukkue: Joukkueenjohtaja luutnantti H. Määttänen. Joukkueen varajohtaja vänrikki E. Hirmu. Vahvuus 2+8+10=20.
VII Joukkue: Joukkueenjohtaja luutnantti J. Kuoppa. Vahvuus 1+8+10=19.
VIII Joukkue: Joukkueenjohtaja luutnantti H. Nykänen, Joukkueen varajohtaja vänrikki J. Korhonen. Vahvuus 2+7+10=19.
Kaukopartio-osasto Kalevan vahvuus 16 pseeria + 72 ailupseeria + 110 miestä.
Aseistus 144 konepistoolia + 36 000 patruunaa + 45 kivääriä + 3000 patrunaa, lisänä sytytys- ja hävitysvälineet, käsikranaatit, ym., 10 vrk sissimuona, josta partiomuonan osuus 4 vrk.
Rukajärven suunnan miehistä ja perinnetyöstä
Ryhmä Pieningän suorittamat perinnehiihdot ovat sitä perinnetyötä, joka nostaa maamme kunniakansalaisten kertomukset esille arvokkaalla tavalla. Se on kokemus vailla vertaa ryhmän jäsenille, mutta se antaa meille kaikille uutta tietoa siitä mitä armoton erämaasodankäynti on ollut oikeissa mitoissaan. Näitä veteraanikertomuksia lukiessa yhä uudelleen nousevat mieleen lapinlahtelaisen herkän taidemaalarin rintamalla lausumat sanat, jotka hän oli lausunut rintamakirjeessään veljelleen Emilille, siitä tuonnempana.
Siksi seuraavassa muutama viittaus teksteihin ja dokumentteihin, joihin kannattaa tutustua. Lisätietoa on saatavissa Rukajärvikeskuksista.
Minna Kettunen saapui Iisalmen Rukajärvikeskuksen avajaisiin 13.3.2014. Hän onnitteli yhdistystämme Rukajärven veteraani, taidemaalari Kalle Halosen (6.12.1899-13.2.1947) sanoin: ”Ja tämä kansa ei ansaitse elää, jos se nyt unohtaa nämä miehet.” Minna pyysi jatkamaan perinnetyötä samaan tapaan. Edellä lainattu teksti on julkaistu Minna Kettusen kirjassa, (Kalle Halosen 14.10.1941 kirjeestä veljelleen Emil Haloselle. Kalle Halonen toimi Rukajärven rintamalla Lapinlahdella kootun II/JR 52:n lääkintämiehenä), jota seuraavassa lainaan, jotta yhteys lukijalle paremmin selviää:
”Täällä olen taas löytänyt oman heimoni sen parhaassa muodossa, johon tunnen kuuluvani verisitein. Monen kymmenen synnyinpitäjäni pojan veri on käteni kastellut, ja jokainen pisara on ollut ja on minulle pyhä. Sillä verellä on lunastettu Suomen kansan tulevaisuus ja vapaus. Koko elämäni ajan ovat minulle pyhät ja kalliit ne vainajat, jotka taisteluissa kaatuivat, samoin rakkaat ne monet, jotka taisteluissa menettivät terveen elinvoimansa. Nämä asiat ovat lähtemättömästi syöpyneet olemukseni ytimeen. Ja tämä kansa ei ansaitse elää, jos se nyt unohtaa nämä miehet. Tiedän, ettei muu voi tätä asiaa tuntea samalla tavalla kuin se, joka on rinnan taistellut heidän kanssaan. Me jokainen tunnemme toisemme siinä suhteessa.”
Minna Kettusen teoksiin, Halosen taiteilijasuku, Otava v. 2002 ja Tuhansia kukkia ja monta sotaa, Kalle Halosen taiteilijantie, Väärnin Pappilan julkaisuja 11, v. 2007, jossa kerrotaan Rukajärven veteraaneista kannattaa tutustua (http://www.vaarninpappila.fi/?Julkaisut_ja_myyntituotteet).
Veteraanit muistelevat
Iisalmen Rukajärvikeskuksen avajaisissa turvauduin, kuten niin monesti aiemmin isäni Taunon (98 v) aseveljen Olavi Tiittasen (92 v) apuun. Olavi avasi Iisalmen Rukajärvikeskuksen hienolla tavalla. Laitan hänen avauspuheenvuoronsa yhdistyksemme julkiselle nettisivulle, kunhan ehdin. Olavi kertoi avauspuheessaan, että hän heti sodan jälkeen torjui sotamuistelut, mutta vähitellen eläkevuosinaan hän joutui eräänlaisen Hurtti-Ukon rooliin, jossa häneltä kysellään usein samoja asioita. Yleisin kysymys, pelottiko ja oliko koti-ikävä. Näihin kysymyksiin hän ilmoitti vastanneensa lyhyesti, pelotti ja oli kova koti-ikävä.
Nyt kun vuodet ovat vierineet ja kun Tsirkka-Kemissäkin on vettä virrannut ja kun aseveljet, isäni ja Olavi tapaavat eivät heiltä sotamuistot ja siihen kuuluvat puheenaiheet tunnu ehtyvän. Yleensä puheissa tulevat esille hauskat humoristiset jutut, ”Rosvo Immosen” tekemiset, miten neuvokkaasti tämä liikanimen saanut korpisoturi hankki aseveljilleen lisäsärvintä. Jutunjuurta riitti tälläkin kertaa, kun Olavi halusi tavata isäni Kiuruvedellä, meidän kodissamme Iisalmen keskuksen avajaisten jälkeen. Illalla ennen nukkumaanmenoa kesken jääneet jutut jatkuivat solkenaan heti aamulla, Olavin sanoja lainaten, kunhan ensin riisun päältä ”Uniformun”.
Rukajärven suunnan historiayhdistyksen arkistosta löytyy useiden veteraanien videohaastattelut, myös edellä mainittujen, Olavilta useiden tekijöiden ja useita tunteja. Haastateltuja veteraaneja ja lottia on 140, lukuisa määrä ääninauhoja ja haastattelutekstejä. Näihin voi tutustua Rukajärvikeskuksissa.
Mainio Rukajärven suunnan kuvaus kirjallisuudesta
Olavi Paavolaisen kirja, Synkkä yksinpuhelu, kappaleesta Tsirkkakemin lumous, kirje Sven Grönvallille tarkastusmatkasta Rukajärven rintamalle, Otava, julkaistu 1961: ” Rossin poppoosta lähtee illan suussa pari miestä lomalle yökolonnan mukana. Vaitelias, suomalaisen hiljainen ja juhlallinen näky on monien kymmenien autojen ja satojen miesten hidas kerääntyminen tielle lokakuun pimeydessä. Kolonnan panssaroitujen kärkiautojen kömpelöt ja korkeat tähystystornit piirtyvät vasten taivasta, jolla muutama tähti yrittää leimahdella. Tupakat hehkuvat pimeydessä kiivaasti. Niiden epätasainen hehku tuntuu tulkitsevan miesten ajtukset: sujuuko ensi yön matka rauhallisesti ja ilman yllätyksiä…?
… Selvemmin kuin missään muussa TK-komppaniassa näen täällä poikien tavattoman informaationälän.
…Tsirkkakemin maisemat ylittävät kaikki odotukset. Huikaisevan keltaisen aamutaivaan alla leviävät joen suuret selänteet peilimäisen kirkkaina ja tyyninä. Kaukaiset rannat ovat kuin Lapin sinisiä tuntureita… Päämäärämme on viimeaikaisista hurjista taisteluistaan maineensa melkein ”Pallon” kanssa kilpaileva yksinäinen ”Joen” tukikohta. ’Sen viimeisenä urotyönä on 28:n miehen voimalla torjuttu kranaatinheittimin tukeman venäläisen prikaatin yöllinen hyökkäys.”
Olavi Paavolaisen viidentoista sivun mittainen kuvaus matkastaan Rukajärvelle (8.-19.10.1943) em. kirjassa menneestä ajasta, ”Rukajärven suunnan” miesten toiminnasta, antaa jokaiselle ajattelemisen aihetta. Siihenkin kannattaa tutustua yhdessä Ryhmä Pieningän perinnehiihtojen kertomusten kanssa.
Yhteenvedon laati Tenho Tikkanen.