Tavoittelemme ”Omaa tupaa”
Rukajärven suunta oli monella tavalla muista Suomen rintamista poikkeava alue. Talvisodassa vihollisen hyökkäävät joukot pysäytettiin rajan tuntumaan ja varsin pian ne työnnettiin omalle puolelleen. Jatkosodassa taisteluja ei täällä käyty, mutta vaara vaani silti. Olemme kokoontuneet tänne Rukajärvi-keskuksen seminaariin saamaan tietoa siitä miten erityisen raskaalla tavalla sota koskettaa rajaseutujen asukkaita. Vihollisuudet eivät tulleet vain ilmasta, vaan vaara vaani myös siviiliväestön koteja.
Olemme saaneet seminaariluennoitsijoiksi, sotahistorioitsija rajakapteeni Tauno Oksasen ja Lieksan historian asiantuntijan Jouko Martiskaisen, jotka tuntevat mitä täällä todella tapahtui noina raskaina kohtalon vuosina. Heidän luentonsa osoittaa, etteivät puheet Rukajärven suunnan laajasta perinneaineistosta ole vailla perusteita. Jos sota koetteli tämän seudun ihmisiä, niin toivomme, että kerätty muistitieto perustetun Rukajärvi-keskuksen avulla toisi, nyt rauhan aikana, tämän seudun ihmisille korviketta matkailuelinkeinon tulovirtojen avulla ja särvintä koko alueelle.
Jo nyt voimme sanoa, että Rukajärvi-keskus on osoittautunut tarpeelliseksi. Monet kävijät ovat saaneet täältä vastauksen avoimena oleviin kysymyksiinsä. Toivomme, että tulevan vuoden syyskuussa Rukajärvikeskuksen toiminta saavuttaisi suurin piirtein asettamamme tavoitteet ja syksyyn mennessä olisimme saaneet digitaalisen arkistomme kuntoon ja vierailijoitten käyttöön koko laajuudessaan sekä samalla onnistuisimme entistäkin paremmin sääntöjemme mukaisen perinneaineiston keräystyössä ja sen esille tuomisessa vielä jatkossakin.
Unelmat elävät
Jokaisella ihmisellä on unelmia. Sotaveteraanit unelmoivat rauhantulosta. Meidän Rukajärven suunnan perinnetyössä mukana olevilla oli unelma Rukajärvi-keskuksen perustamisesta. Asetimme tavoitteeksi keskuksen avaamisen 5.9.2014 mennessä. Se näyttäisi toteutuvan yli odotusten, kun saatoimme jo avata tämän Timitran Linnassa toimivan keskuksen etuajassa 1.7.2013.
Tavoittelemme ”omaa tupaa”
Tavoittelemme edelleen ”omaa tupaa” – Rukajärven suunnan historiatyöhön osallisten itsensä omistamaa tilaa, se unelma elää yhä. Toivomme, että sellainen tila saataisiin joskus tulevaisuudessa, jonne veteraanien ja myös meidän jälkeemme jäävät perinnetyöntekijät voisivat kokoontua katselemaan ja tutkimaan kerättyä aineistoa. Vasta sitten, voimme elää levollisin mielin ja uskomme Rukajärven suunnan muistojen elävän ikuisesti – vuosisatoja sotiemme veteraanien ja vielä meidän jälkeemmekin.
Ylipäällikkö Marsalkka Mannerheim lausui Lopella Marskin Majan kynnyshirren yli astuessaan 21.6.1945:” Oma tupa – Oma lupa”. Jokainen meistä tietää edellä lausuttuun liittyvän erikoisuuden. Lopelle pystytetty Marskin Maja oli jo 78 vuoden ikään ehtineen Ylipäällikön ensimmäinen, hänen itsensä omistama kiinteistö.
Nämä Ylipäällikön sanat rohkaisevat meitä unelmoimaan omasta tuvasta.
Rukajärven tien palvelutasoa nostetaan
Kokoonnuimme lokakuussa tänne Rukajärvi-keskukseen suunnittelemaan toimintaamme. Tuleva vuosi on meille työntäyteinen. Parannamme Rukajärven tien palvelutasoa merkittävästi. Rakennamme Jukolan mottiin n. 100 henkilön laavun ja lisäämme opasteita.
Rukajärvikeskuksen näyttelyjä uudistamme siten, että voisimme uusin näyttelyin vihkiä Rukajärvi-keskuksen käyttöön Lieksassa 5.9.2014 pidettävässä juhlassa.
Lieksan 5.9.2014 juhla – merkkipaalu
Lieksan juhla on merkkipaalu tulevalle toiminnalle. Lieksassa alkoi Rukajärven veteraanien perinnetyö 1966, jolloin Lieksan keskustaan pystytettiin Rukajärven taisteluitten muistomerkki. Tänne Lieksaan Rukajärven veteraanit ovat tottuneet tulemaan niin sodan aikana kuin usein myös sodan jälkeenkin. Ajatuksemme siitä, että syyskuun 5. päivänä 2014 nähtäisiin höyryveturin vetämien sodanaikaisten junavaunujen pysähtyvän Lieksan asemalle, toteutuu varmuudella. Sen varmistavat merkittävät tukijat, joita olemme saaneet mukaan juhlan järjestelyihin. Niitä ovat mm. Suomen veturimiesliitto ry, Rautatieammattilaiset JHL ry ja Haapamäen Museoveturiyhdistys ry.
Rukajärven muistot elävät
Yhdistyksemme järjesti 14.9.2012 E.J. Raappanan ( 2.6.1893 -14.9.1962) haudalla Joensuussa hänen kuoleman 50-vuotispäivänä tilaisuuden. Hänen alaisensa ovat jatkaneet perinteitä, perinnetiedon tallentamiseksi. Rukajärven suunnan miehiä on suuressa määrin haastateltu ja haastattelut tallennettu, kerätty valokuvia ja laaja perinnetyö jatkuu edelleen.
Lausuin tuossa em. tilaisuudessa mm.: ”Kunnioituksesta veteraanisukupolvea kohtaan heidän jälkeläistensä tavoitteena on rakentaa Rukajärvi-keskus tukemaan Pielisen-Karjalan kuntien matkailuelinkeinoa. Näin maakunnan oman miehen luomat perinteet elävät Rukajärven tiellä ja tuovat koko kansakunnalle elinvoimaa jatkossakin.
Sodan aikana Raappanasta paljastui yllättäviä taitoja. Raappana tiesi, että erityisesti sotaa käypää joukkoa pitää kohdella hyvin, joten heille pitää järjestää myös rintamalla monipuolista toimintaa, myös senaikaista korkeakulttuuria. Rukajärvellä toimi kymmeniä orkestereita, kuoroja, oma Rukajärven teatteri, kirjastot, Korven Kaiku-lehti ilmestyi jokainen päivä, Korven Radio esitti monipuolisia lähetyksiään.”
Näin komentaja E.J. Raappanan johdolla jo sodan aikana käynnistynyt kulttuurityö saa jatkoa Rukajärvi-keskuksessa
Hän – siis Raappana – oli Raja-Karjalan, Repolan ja Rukajärven RRR-mies suurin kirjaimin, sanan varsinaisessa merkityksessä. Sitä hän on kaikille Rukajärven veteraaneille ja meille veteraanien jälkeläisille vielä tänäkin päivänä.
Kuulin jälkeenpäin arvostelua ajatuksistani Rukajärvi-keskuksen perustamisesta. Nyt voin olla kiitollinen sen rohkean joukon tekemän pyyteettömän uurastuksen takia, joka on saanut, veteraanien myötävaikutuksella, aikaiseksi tämän Rukajärvi-keskuksen.
Veteraanisukupolven ratkaisut kansakunnan itsenäisyyden säilyttämiseksi vaativat rohkeita päätöksiä, maan etua ei unohdettu ja aseveljeä ei jätetty eikä sodan jälkeen veteraaniveljeä unohdettu. Linjavalinnat eivät ole olleet kenellekään helppoja. Se joka ei ole kulkenut veteraanien tietä, ei voi täysin ymmärtää mistä todella on kysymys. Suomi pärjää aina, jos muistamme kanssaihmiset samoin kuin veteraanisukupolvi, kansamme kohtalon vuosina.
Näillä sanoilla avaan tämän, aihepiiriltään Rajaseutua niin syvästi koskettaneen, seminaarin ja toivon Teille antoisaa seminaaripäivää.