RASKAS PATTERISTO 29 ”PALLON” TAISTELUISSA

Isäni yliluutnantti Esko Saraluoto (s. 1921, k. 1992, kevääseen 1944 Salin) toimi lähes koko jatkosodan ajan 3.Ptri/Rask.Psto 29:n tulenjohtajana, välillä jaosjohtajana ja patteriupseerina.

HS-DSC09013-Saraluoto
Hannu Saraluoto 31.8.2013 Iisalmen Kulttuurikeskuksen Eino Säisä salissa. Kuva Leevi Kuokkanen.

Itse olen 67-vuotias yrittäjäeläkkeellä oleva entinen asianajaja, kenttätykistön tulenjohtaja- ja reserviupseerikoulutuksen saanut yliluutnantti (1986).

Rukajärven suunnan jatkosotahistoriaan aloin tutustua muokatessani veteraani-isäni Rukajärven suunnan historiikkitoimikunnalle sanelemat sotatiemuistelmat ”Tykki ravissa” -kirjaksi kymmenisen vuotta sitten. Aktiivisen harrastukseni myötä pidän itseäni ’toisen polven tykistöveteraanina’.

Esitykseni näkökulma on keskeisesti kenttätykistön tulenjohtajan.

Tietoja Rukajärven suunnan kenttätykistöstä kalustoineen ja johtajineen, erityisesti Rask.Psto 29

Liikekannallepanovaiheessa Pielisjärven itä- ja pohjoispuolelle oli suoraan ylipäällikkö C.G.E. Mannerheimin alaisuuteen keskitetty eversti, sittemmin kenraalimajuri E.(rkki) J.(ohannes) Raappanan komentoon 14. Divisioona.

Tähän kuului ensinnäkin Kenttätykistörykmentti 18 (KTR 18), jonka tykkikalustoina olivat 76K02 ja 120H13. Rykmenttiä komensi majurista everstiksi ylennyt Viljo Idänpää-Heikkilä. KTR 18:n I Patteristoa johti majuri, sittemmin kenraaliluutnantti Reino Hirva, II/KTR 18:a puolestaan majuri Onni Nousiainen ja III/KTR 18:a majuri, myöhemmin everstiluutnantti Erkki ”Tonni” Hartikainen.

HS-01-UrhoTainen 155H17
3./Rask.Psto 29:n 155H17 tykkimies Urho Tiainen ’mittatikkuna’
HS-2- s51-1 kansi
3./Rask.Psto 29:n 155H17 tykkimies Urho Tiainen ’mittatikkuna’ haupitsi juuri laukaistuna
HS-03-RsHaupitsi 155H17 Schneider
3./Rask.Psto 29:n 155H17 Militaria Museon pihalla
HS-04-DSC00018
Veteraanit 2005 tutulla KaiTR:n perinnetykillä Kajaanissa.

KTR 18:n rinnalla toimi erillinen Raskas Patteristo 29 (Rask.Psto 29). Tämän tykkeinä olivat alkuvaiheessa 107K10 ja koko sodan keston 155H17, lempinimeltään ”Tuhkaluukku”. Tätä patteristoa komensi koko jatkosodan ajan alunperin kapteeni, sittemmin yleisesikuntaeversti Lennart Kaje, ”Tappara”. Patterinpäällikköinä toimivat (1.) kapteeni E. Mäkinen, (2.) pappissukutaustainen majuri Tatu Malmivaara ja (3.) kapteeni Erkki ”Mäyrä” eli ”Ierikka” Mähönen.

Divisioonan tykistövoimaa täydensivät alkuvaiheessa Linnoitustykistöpatteristo 5:n kolme patteria, ikääntyneine jäykkälavettisine 107K77 -tykkeineen (”Hyppy-Jaakot”).

Rukajärven suunnalla tykkipatterit olivat lähes yksinomaan hevosvetoisia. Vain paikallisissa siirroissa apuna oli traktoreita. Kun raskaat haupitsit painoivat noin 4.000 kg, ne vaativat vetäjikseen neljä hevosparia. Muissakin tehtävissä hevosia rintamalla käytettiin. Niitä oli siten todella runsaasti, ja hevosten roolista muodostui keskeinen erämaasodankäynnin vaikeakulkuisessa maastossa.

HS-05-156813-34 3-RaskPsto29 tykki ajoon44
3./Rask.Psto 29:n raskasta haupitsia ajetaan Tykistönmäeltä uusiin asemiin elokuussa 1944

Rukajärven suunnan kesätaisteluiden 1943 lähtökohdista

Kuten tunnettua, Rukajärven kauppalan/kylän valtauksen ja Ontajoen ylittämisen jälkeen 14.Divisioonan hyökkäys Ylipäällikön määräyksellä pysäytettiin tavoitetasalle. Joukot ryhmitettiin suomaaston vuoksi osittain varsin epäedullisina pidettyihin puolustusasemiin, jotka pidettiin olennaisilta osin sellaisinaan aina syyskuun 1944 alussa julistettua aselepoa seuranneeseen joukkojen paluuvetäytymiseen saakka.

Tilanteen yleisesti vakiinnuttua tulitoiminta asemasodan aikana pysyi ajoittain hyvinkin vähäisenä myös Rukajärven suunnalla. Erillisten vihollishyökkäilyjen torjunnan ohella keskityttiin ahkeroimaan asemien parantamiseksi. Kenttävartioita, ”Pallon” tapaan, muokattiin juoksuhaudoin, piikkilankaestein ja miinakentin varustetuiksi ympyränmuotoisiksi ’siilitukikohdiksi’; piirrokset jäljempänä.

Rukajärven suunnalla voimat jouduttiin puolustuslohkon laajuuden (noin 200 x 200 kilometriä) vuoksi keskittymään lähinnä teiden suunnassa olevien asemien puolustukseen. Väliin jääneillä erämaaosuuksilla tukeuduttiin kenttävartioketjuihin. II/JR52:n kaistalla eteentyönnettynä tukikohtana suosaarekkeessa oli mm. ”Pallo”, aiemmin suomalaisittain nimetty ”Vuoreksi”.

Venäläiset kutsuivat alkuvaiheessa ko. kumparetta ”Nimettömäksi kukkulaksi”. Siitä oli tullut neuvostojoukoille ”piikki nahassa” ja erityinen ”silmätikku”. Jo lokakuussa 1942 vihollinen oli vallannut haltuunsa naapuritukikohta ”Suven”, ja hyökkäyksiä jatkettiin 1943 alkupuolella toistuvasti myös mm. ”Pallon” valloittamiseksi.

 Vihollinen valtaa 26.6.1943 ”Pallon” yllätyshyökkäyksin

Juhannuspäivän jälkeisenä aamuna jo klo 8:00 aikaan vihollinen aloitti tavattoman voimakkaana ja tasaisena toista tuntia kestäneen tulivalmistelun ”Palloon” takamaastoineen. Hyökkäys tapahtui ilman tavanomaisia edeltäneitä harhautuksia ja muutoinkin täysin yllättäen. Suomalaisten käyttämä salakuuntelutoiminta ei ollut antanut vähäisintäkään viitettä vihollisten hyökkäysaikeista, vaikka ”Pallon” edessä oli kyllä todettu vilkasta toimintaa. Yllätystä juuri edeltänyt perinteinen suomalais-juhannus oli siten saatu viettää peräti rauhanomaisissa ja leppoisissa tunnelmissa.

HS-07-Tähystystorni KJ041
”Terän” 30-metrisiin ikihonkiin rakennettu tähystys- ja tulenjohtotorni (kuva vieressä oikealla)
HS-06-s16-3
3./Rask.Psto 29:n tulenjohtajat Esko Salin ja Kauko Jokiala upseerikorsussa Rovamäen ”Tilhessä”/”Terässä” (kuva alla)

Veteraani-isäni muistelee heränneensä täydestä unesta valtavaan rytinään ”Terä”-peitenimellä (aiemmin ”Tilhi”) tuossa vaiheessa kutsutun vakinaisen tähystys- ja tulenjohtotorninsa upseerikorsussa Rovamäellä, kun vihollinen raivoisan tykistötulen tukemana aloitti yllätyshyökkäyksen ”Palloa” kohtaan. – Rask.Psto 29:n 1. Patterin jaosupseerina toisessa korsussa päätien eteläpuolella Tykistönmäellä muutamaa kilometriä etäämpänä seurannut kapteeni Arvo ”Aki” Pelkonen on osuvasti kuvannut rumputulen kuulovaikutelmaa ”kuin olisi perunoita kaadettu laariin”.

Pian isälleni puhelimitse ilmoitettiin takaa, että hänen – peitenimeltään ”Roisto Kakkosen” – pitäisi heti siirtyä tulenjohtotorniltaan ”Palloon”. Syynä tähän oli yksinkertaisesti se, ettei edes ”Terän” 30-metrisestä ikihonkien varaan pystytetystä tornista ollut suoraa näkö- ja tähystysyhteyttä ”Palloon” saatika sitä ympäröivään vihollisen hallitsemaan alavaan suomaastoon.

Isäni lähti ”Palloon” tietysti niin nopeasti kuin pystyi. Tätä lähestyessään hän tapasi muitakin Raskaan Patteriston miehiä, mm. hyvin tuntemansa 2./Rask.Psto 29:n patterinpäällikön luutnantti Veli Maunulan ja tulenjohtajan vänrikki Mikko Huttusen. Isäni sai heiltä kuulla tilanteesta ja asioista, mm. tukikohdan menettämisen syyksi epäillyn ensi kerran uutuutena Rukajärven suunnalla käytettyä Katjusha (Katjushja, Katjuša) -rakettiasetta eli ”hehtaaripyssyä”, jonka kerrottiin pelottaneen miehiä ilkeällä vonkunallaan (tämä tunnettiin myös lempinimellä ”Stalinin urut”). – Rukajärven suunnan historiikkitoimikunnan jäsen, professori Toimi ”Tommi” Lukkarinen on kyllä epäillyt tietoa rakettien käytöstä ensi kertaa vasta ”Pallossa” ja halunnut sen oikaistakin. Isäni muistikuva kuitenkin saa arvovaltaista tukea tiedoista mm. Robert Brantbergin kirjoittamassa Erkki Raappanan elämäkertateoksessa.

Tuossa juhannuksen jälkeisessä yllätysrynnäkössä vihollisen onnistui puolen tunnin sisällä jalkaväkensä etummaisin osin päästä tunkeutumaan suomalaistukikohtaan ”omassa tulessaan” edeten – siis jo yhtämittaisena kokonaisen tunnin kestäneen hyökkäystulivalmistelun keskivaiheilla. Jalkaväen elävää voimaa sumeilematta uhraava menettelytapa poikkesi olennaisesti vihollisen totutuista aiemmista rynnäköistä. – Jälkeenpäin vihollisvangilta kuultiin heille tuolloin koituneen pelkästään tuosta uhkarohkeasta omasta tulivalmistelusta 80 miehen tappiot. Toinen vanki oli kertonut, ettei miehistölle ollut ennalta annettu mitään tietoja hyökkäyksestä – se siis tarkoituksellisesti viime hetkeen saakka salattiin omilta. – 3./Rask.Psto 29:n sotapäiväkirjamerkinnän mukaan vangit olivat kertoneet tarkoituksena olleen suorittaa paljon laajempia operaatioita. Suurin osa hyökkääjistä oli ollut varta vasten lähiseudulta koottuja 15-17 -vuotiaita poikia ja ikääntyneitä yli 40-vuotiaita miehiä.

”Palloa” oli puolustanut alkuvaiheessa epätoivoisesti JR 52:n 1. komppania. Tulta johtamaan tukikohtaan oli 2./KTR 18:n tulenjohtueen avuksi iltapäivällä lähetetty vänrikki Mikko Huttusen johtama 1./Rask.Psto 29:n tulenjohtue. Huttuselle tehtävät luovutti vänrikki Urho Tiainen 2./KTR 18:sta, joka oli komennettu paikalle vihollisen alkuvaiheen valtausrynnäkössä vaikeasti haavoittuneen tukikohdan vakinaisen tulenjohtajan luutnantti Börje Gräsbäckin tilalle. – Huttunen on kertonut, että tukikohdan ulkoiseen yhteydenpitoon oli toimintakuntoisena käytössä ainoastaan yksi tykistön tulenjohtoradio.

HS-08-Lasketut maalit
Maasto Rask.Psto 29:n tuliasemista Tuliharjulla ”Terän” tulenjohtotukikohtaan Rovamäelle ja edelleen ”Pallon” kenttävartiotukikohtaan; ympyrät kuvaavat valmisteltuja maaleja (ruudut 1 x 1 km).

Heti vihollisen tulivalmistelun alettua ja tilanteen selvittyä Rask.Psto 29 ja III/KTR 18 järjestettiin nk. yhteiskytkentäkuunteluun. Etumaastoon ennalta laskettuja ja valmisteltuja maaleja hyödyntäen tykistöyksiköt aloittivat vastavalmisteluammunnat. Rask.Psto 29 ryhtyi Tuliharjun tykkiasemista käsin tulittamaan tähystyksin ”Terästä” havaittuja vihollisen pattereita. Vihollinen vastasi tulitukseen, jolloin sattuivat mm. Arvo Pelkosen muistelemat täysosumat 1. Patterin oikeanpuoleisen jaoksen tykkien väliin. Seuraavana päivänä toinen osuma tuli sitten vielä 1. tykin aseman sisään.

 Suomalaisten epäonnistunut palautusyritys

JR 52:n historiikin jo 1950 kirjoittanut Lauri Kumlin lausuu ”Pallon” merkityksen olleen rykmentille ensiarvoisen. Niinpä JR 52:n komentaja majuri Antti Seitamo oli divisioonankomentaja E.J. Raappanalta pyytänyt – ja myös käyttöönsä saanut – takaisinvaltaukseen reservipataljoonan.

Rykmentin esikuntaan kiireesti koolle kutsutussa neuvottelussa Raappanan, tykistökomentaja everstiluutnantti Viljo Idänpää-Heikkilän ja majuri Eino Lassilan saapuvilla ollessa torjunnan johtoon määrättiin myös paikalla ollut I/KTR 18:n komentaja Reino Hirva. – Hirva on kertonut tulleensa määrätyksi tuossa tilanteessa lomalle lähteneen Idänpää-Heikkilän sijaiseksi. Rykmentin komentaja eversti Joose O. Hannula puolestaan oli Hirvan kertoman mukaan ”sairaana”, mistä syystä Lassila oli kutsuttu paikalle hänen tilalleen.

Yhteistoiminnassa sittemmin everstin arvon saaneen jalkaväkijohdon tilapäisen operaatiopäällikön Lassilan kanssa, Reino Hirva – nyt tykistökomentajan asemavaltuuksin – laati nopeasti suunnitelman tulivalmistelua varten ”Pallon” takaisin ottamiseksi. Hirvan-Lassilan suunnitelmassa II/JR 52:n hyökkäyksen H-hetkeksi määrättiin klo 14:50. Tulivalmistelu alkoi klo 13:30 kolmen patteriston eli I/KTR 18:n, III/KTR 18:n ja Rask.Psto 29:n sekä jalkaväen raskaiden ja kevyiden kranaatinheitinten voimin.

HS-10-Kaje Liite7 Pallon taistelut
Kaksi karttapiirrosversiota ”Pallosta”; yllä patteristonkomentaja Lennart Kajeen ja seuraava veteraanikirjailija Onni Palasteen

HS-09-Pallo kesä43_ Palaste II

Vastustajat olivat ilmeisesti kuitenkin osanneet odottaa suomalaisten vastahyökkäystä, tai sitten se jotenkin paljastui heille: ryhmitysalueelle eli tukikohdasta lounaaseen sijainneelle metsäkannakselle ammuttu vastavalmistelu pysäytti suomalaisjoukkojen hyökkäysliikkeen. Epäonnistumisen jälkeen jatkettiin kuitenkin häirintäammuntaa vihollisen lisäjoukkojen saapumisen ja tukikohdassa jo olevien kaivautumisen estämiseksi.

Suomalaistykistöä alkoi nyt vaivata ammuspula. Tämän vuoksi kaikki irrotettavissa olleet kuorma-autot käskettiin ammuskuljetuksiin Repolasta ja jopa Lieksasta saakka. Iltayöhön mennessä ammuspulaa sentään näin saatiin helpotetuksi. Tarvittiin myös uutta päällystöä, jota onneksi myös saatiin käynnissä olleelta upseerikurssilta Tiiksjärveltä.

”Pallon” takaisinvaltaus onnistuu yöllä 26.-27.6.1943

Suomalaisten uudesta tulivalmistelusta, jonka Lauri Kumlin luonnehtii ”tarkaksi ja hyvin johdetuksi”, muodostui tehokas. Se ammuttiin 26.6. iltayöstä klo 23:10 alkaen samoilla yksiköillä kuin edellinenkin. H-hetkeksi oli nyt ajoitettu seuraavan vuorokauden 27.6. puolelle klo 0:30, eikä vihollinen ilmeisesti ollut osannut odottaa vastahyökkäystä tuohon aikaan. – Keskikesän valoisana yönä lähes 1½ tuntia kestäneessä valmistelussa yksinomaan Rask.Psto 29 12 tykkeineen käytti 760 ammusta.

Tukikohta saatiin suomalaiselle jalkaväelle koitunein raskain tappioin hallintaan pääosin klo 2:00:n aikaan ja lopulta täysin klo 4:00:ään mennessä. Osaltaan ”Pallon” takaisinvaltauksen onnistumista auttoi se, että vihollisella näyttää samaan aikaan olleen käynnissä ampumatarvikkeiden täydennys.

Aamupäivä 27.6. kului hiljaisuuden vallitessa. Aavisteltiin kyllä, etteivät taistelut vielä olleet lopussa. Takaisinvaltauksen jälkeen osa suomalaisten raskaasta tykistöstä jatkoi havaittujen vihollisen pattereiden tulittamista pääosan ampuessa häirintää ja vastavalmisteluja.

I/JR 52 otti noin klo 15:00 tukikohdassa rykmentin II-pataljoonalta puolustusvastuun.

Vihollisen häirintäyritykset jatkuvat 28.6.1943

Vastustajat aloittivatkin jälleen 28.6. aamuyöllä klo 2:00 hyökkäysvalmistelun. Kovana häirintä- ja sulkuammuntana alkanut ammunta muuttui varhain klo 7:00:n aikaan tunnin kestäneeksi tulivalmisteluksi ja rumputuleksi. Suomalaisten lankapuhelinyhteydet katkesivat heti, mutta onneksi käyttöön jäi alikersantti Huttusen hoitama radio, jota lienee tuolloin kuunnellut koko divisioona; näin muisteli 1./Rask.Psto 29:n patteriupseerina toiminut veteraani majuri Teuvo Ilmonen.

Suomalaisten ampumat sulut kuitenkin lamauttivat lopulta lähes viiden tunnin ajan itsepintaisesti etenemään pyrkineen vastapuolen jalkaväen hyökkäyshalut. Uusi vihollisyritys tehtiin vielä iltapäivällä klo 16:00, mutta jälleen torjuntatuli hajotti hyökänneet neuvostojoukot. Lopulta tilanne rauhoittui iltaan klo 18:00 mennessä.

Tilastotietoja, arviointeja, pohdintoja

Johtopäätöksissään Lauri Kumlin toteaa, että taistelun hiljennyttyä ”Pallo” ei ollut enää ulkonaisesti omistamisen arvoinen: sen komea metsä oli pirstoutunut tikuiksi, paljaana törröttävä kukkula kantoineen oli nyt tähystettävissä vihollisen hallitsemalta keskeiseltä kukkulalta 192.0, tukikohdan korsut ja pesäkkeet olivat sortuneet ja taisteluhaudat pahoin vaurioituneet.

Isäni on samoin ottanut epäilevän kannan ”Pallon” tukikohdan suomalaishallinnassa pitämisen mielekkyyteen mittavien henkilö- ja materiaaliuhrausten kustannuksella. Hän muistelee, että asia oli herättänyt aseveljien kesken paljon kriittisiä keskusteluja sodan päätyttyä.

Tukikohta Pallon maastoa rauhantekopäivänä 5.9.1944. Kuvasta näkyy hyvin miten valtava tykistötuli on myllertänyt maaston ja katkonut lähes kaikki alueen puut.
Pallon lohdutonta maisemaa.
HS-11-pelkonen49-2
Istumassa verryttelypuseroinen tulenjohtaja Mikko Huttunen

 

Taisteluihin on arvioitu osallistuneen Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton jalkaväkijoukkoja ainakin kahden pataljoonan verran, JR 345:stä ja JR 132:sta Näitä tukemassa oli pattereittain ja jaoksittain maastoon päätieltä pohjoiseen ryhmittyneitä tykistöyksiköitä, ilmeisesti TR 53 kokonaisuudessaan tai ainakin kevyitä 76 mm:n kanuunapattereita ja kaksi haupitsipatteria.

Lennart Kaje arvelee, että vihollisen hyökkäyksen ajoitus huonoon tähystyssäähän ja raskaan ilmatorjuntatykistön siirtäminen lähemmäksi eteen ovat liittyneet suomalaisten käyttöön ottaman uuden lentotähysteisen tulenjohdon eliminoimiseen tai vaikeuttamiseen. Tästä huolimatta lentäjiemme ja tykkimiesten yhteistyö toimi hyvin: Lentolaivue 14:n komentaja Ragnar Magnusson on kertonut, että juuri ennen juhannusta 23.6. oli suoritettu Tiiksjärven lentotukikohdasta käsin lentotähysteisen tulenjohdon tukemaa ammuntaa, jota varten oli koulutettu mm. Rask.Psto 29:sta patteristoupseeri kapteeni Karl-Vilhelm ”Kalle” Rytövaara ja tulenjohtaja kapteeni Pentti Tuomainen.

Yllätyshyökkäyksen mahtavan tykkikumun kiirittyä 26.6. aina Tiiksjärvelle saakka sieltä starttasi kapteeni Martti Kalima Fokker D.XXI -hävittäjäpartioineen tilannetta ”Pallon” ympärillä havainnoimaan. Kaliman kuvaili radiolla tuliasemille välitettäviksi näköhavaintojaan ja antoi ohjeita kranaatinheitin- ja tykistötulen tarkentamiseksi. Hän saattoi vielä ilmasta käsin kertoa tulen nyt osuvan. – Myös myöhemmin ”Pallon” takaisinvaltaustilanteessa oman lentotähystyksen ilmasta käsin on kerrottu osaltaan johtaneen tulen osumista.

Jyri Paulaharjun (1994) mukaan taistelut ”Pallosta” olivat ainakin ammuskulutuksen kannalta tarkasteltuna ”suurehko tapaus”. – Lauri Kumlinin varhemmin kertoman mukaan kenttätykistömme ja kranaatinheittimemme käyttivät yhteensä noin 26.500 ammusta. Reino Hirvan veteraanimuistelmien täsmäluvut varmentavat tämän: ”suomalaisen tykistön ja heittimistön yhteinen a-kulutus nousi 26.347 kranaattiin, mikä jakautui taistelupäiviä kohden 26.6. = 7.373 kr., 27.6. = 7.360 kr. ja 28.6. = 11.614 kr.”.

Patteristonkomentaja Lennart Kajeen mukaan pelkästään hänen Rask.Psto 29:nsä käytti koko ”Pallon” kolmipäiväisen taisteluvaiheen aikana yhteensä 3.000 kranaattia. – Tulenjohtajaisäni puolestaan kuvailee: ”Sellaista räiskettä, ujellusta, rätinää, pauketta ja räjähdystä en ollut – ainakaan niin läheltä – kertaakaan jatkosodan aikana kokenut”.

Lauri Kumlin kertoo vihollisen jättäneen kaatuneina tukikohtaan 115 ja etumaastoon noin 350. Tämän lisäksi Suomelle vankeja kertyi 39. Haavoittuneita lienee kokemuksen mukaan nelinkertainen määrä eli varovaisesti arvioiden noin 1.500. – Taistelujen päätyttyä neuvostopuolella tästä suon keskellä sijaitsevasta mäestä siirryttiin käyttämään nimitystä ”Tuskien kukkula”.

Kumlinin mukaan koko JR 52:n osalta omat tappiot olisivat olleet kaatuneina (vain!) kaksi upseeria, viisi aliupseeria ja 30 miestä, haavoittuneita yhteensä runsas 200. Jatkosodan historia-teoksesta ilmenevät suomalaisten kokonaistappiot kuitenkin olivat olleet 223 miestä, joista 37 katosi ja 25 kaatui; haavoittuneita oli 161. – Lennart Kaje ilmoittaa oman Rask.Psto 29:nsä miehistötappiot 14 haavoittuneeksi, näistä kolme vaikeammin; kaikki kuitenkin samasta 1. Patterista, heistä 11 tuliaseman ja kolme tulenjohtueen puolelta.

Keskeinen lähdeaineisto

Lennart Kaje: ”Rukajärven suunnan tykistön sotahistoria I-II 1941-1944”. Julkaisematon käsikirjoitus; alkuperäinen luovutettu Sota-arkistoon 9.7.1986 nrolla PK 1648/3

Lauri Kumlin: ”Rukajärven suunnan taistelut”. Kirjassa käsitellään lähinnä JR 52:n osuutta (Savon Sanomain Kirjapaino Oy, 1950)

Jyri Paulaharju – Martti Sinerma – Matti Koskimaa: ”Suomen kenttätykistön historia, II osa, 1939-1945” (Historiatoimikunta, 1994), erityisesti jaksot ”Eteneminen Rukajärvelle” (s. 265-368) ja ”Asemasodan keskeisiä taisteluja” (s. 334-335)

Esko Saraluoto ent. Salin – Hannu Saraluoto: ”Tykki ravissa. Stadin kundina tykistösuojeluskunnan poikaosastosta jatkosodan yläsavolaisen raskaan haupitsipatterin tulenjohtajaksi Rukajärven suunnan etulinjan tukikohtiin, rämeille ja kiveliöihin”. Suomen Tykistömuseon julkaisu n:o 6/2008 (Karisto Oy 2008)

”Jatkosodan historia 4-5, Erämaasotaa – taistelu tukikohta ”Pallosta”” (s. 232); Sotatieteen laitoksen julkaisut XXV:4-5 (WSOY 1991)

Eero Elfvengren: ”Rukajärven suunnan taistelut. Asemasotavaihe”; teoksessa Marko Palokangas (toim.) ”Jatkosodan tiellä” (Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitoksen ja Sotamuseon julkaisuja (Gummerus 2004)

Robert Brantberg: ”Korpikenraali”. Rukajärven komentajan ja erämiehen Erkki Raappanan elämäkerta, sivut 185-189 (Kustannusosakeyhtiö Revontuli/Gummerus 2006)

Patteristokomentaja Lennart Kajeen taistelukertomus ajalta 26.-28.6.43, liitteenä 1.Ptri/Rask.Psto 29:n tulenjohtajan Mikko Huttusen taistelukertomus ajalta 27.-28.6.43

Rask.Psto 29:n ja 3.Ptri/Rask.Psto 29:n sotapäiväkirjat kesältä 1943

Useilta veteraaneilta 1987 alkaen kirjatut kertomukset Rukajärven suunnan historiatoimikunnan keräämissä haastatteluissa ja muistelmissa; erityisesti kenraaliluutnantti Reino Hirvan sekä kapteeni Arvo Pelkosen itse kirjoittamat laajahkot tekstit

Tulenjohtaja Urho Tiaisen muistikuvia 1997 otsikoilla ”Minun sotani” ja ”Osuuteni ”Pallon”-tukikoh- dan vastaiskuun kesäkuussa 1943”

Lentolaivue 14:n komentajan majuri Ragnar ”Rankku” Magnussonin sodanjälkeiset muistiinpanot

Sotahistoriakirjailija Hannu Siivosen keräämä aineisto ja muistiinpanot ”Tykistölennoista Rukajärven suunnalla 1941-1944” (julkaisematta)

Valokuvat

SA-arkisto sekä Hannu Saraluoto.