Veteraaneille kiitosta – Veteraaneilta kiitosta

Seminaariyleisön joukossa oli vielä kaikkiaan 10 veteraania. Veteraanipuheenvuoron piti 7./JR 10 joukoissa Rukajärvellä palvellut Olavi Tiittanen.

Puheessaan Olavi Tiittanen puhui niistä tunnelmista, miltä tuntui kun oli tykistötulen alla ammuttuna ja tai  sitä viereltä katsomassa. Olavi Tiittanen kertoi seuranneensa läheisestä tukikohdasta Pallon taistelua vuoden 1943 juhannuksen jälkeen. – ”Sieltä tuskin voi päästä elävänä.” Sukellusveneen taistelussa 20.9.1942 Tiittanen kertoi olleensa sekä tykistön että konetuliaseitten suorasuuntaustulen kohteena. Aivan ihmeen kaupalla näistä vaikeista paikoista jotkut selviytyivät elävinä. Hän on siitä yksi esimerkki.

Elokuun alussa 1944 tuli kiirelähtö Ontajokivarren etulinjan asemista. Kaikki liika heitettiin pois, radiot rikottiin ja niin noustiin kuorma-autojen lavoilla tykinammusten päälle. Matka alkoi Lieksaa kohden. Tiittasella ei ollut varmuutta siitä mihin todella oltiin menossa, vain arvailuja, että matka oli Ilomantsiin. Toisin kävi.

– Pian Rukajärven jälkeen näin erikoisuuden. Oma tykistö ampui Koti-Suomeen päin ja kävi ilmi, että myös vihollisen tykistö ampui melkein samaan maaliin Ontrosenvaaran tienoille. Vihollisen karkottaminen päätien varrelta alkoi. – Etenimme Tsikka-Kemijokivartta pohjoiseen. Näissä Ontrosenvaaran ratkaisutaisteluissa Tiittanen haavoittui 4.8.1944.

Olavi Tiittasen värikkäät sotakokemukset on tallennettu ja ne ovat katsottavissa kokonaisuudessaan Rukajärvikeskuksessa. Vaikutttava muistelmakokonaisuus, johon sisältyy kuvauksia kovien taistelujen kulusta, haavoittumisen jälkeisistä vaiherikkaasta matkasta etulinjasta sotasairaalan turviin ja värikästä hyvällä huumorilla höystettyä tarinaa asemasodan vaiheen rintamaoloista. Olavi Tiittasen haastattelu on moniosainen kolme tuntia kestävä dokumentti, joten kannattaa varata aikaa.

Veteraani Olavi Tiittanen käytti vaikuttavan veteraanipuheen Iisalmen seminaarissa. Kuva Leevi Kuokkanen.
Veteraani Olavi Tiittanen käytti vaikuttavan veteraanipuheen Iisalmen seminaarissa. Kuva Leevi Kuokkanen.

Paavo Lonkilaa, Kalle Sutista ja Tauno Remestä muistettiin

Erämaatykistö Rukajärvellä seminaarin yhteydessä Rukajärven suunnan historiayhdistys muisti veteraaneja, Paavo Lonkilaa, Kalle Sutista ja Tauno Remestä. Veteraanit osallistuivat Os. Puustisen johtamalle partioretkelle 70 vuotta sitten. Ryhmä Pieninkä hiihti partiohiihdon viime talven maaliskuussa juuri samoihin aikoihin ja samassa aikataulussa, kuin veteraanit 70 vuotta sitten.

Veteraani Kalle Sutinen saa kirjan ja videon Os. Puustisen retkestä. Sen luovuttavat Ryhmä Pienigän jäsenet rajamiehet Reijo Kortelainen ja Ari Komulainen. Reijo Kortelainen on Rukajärven suunnan historiayhdistyksen varapuheenjohtaja. Kuva Pirjo Kykkänen.
Veteraani Kalle Sutinen saa kirjan ja videon muistoksi antamistaan Os. Puustisen retken tiedoista. Oikealla Ryhmä Pienigän jäsenet rajamiehet Reijo Kortelainen ja Ari Komulainen. Reijo Kortelainen on Rukajärven suunnan historiayhdistyksen varapuheenjohtaja. Kuva Pirjo Kykkänen.
Vieremältä kotoisin oleva Tauno Remes vuorossa. Kiuruvedeltä kotoisin oleva Paavo Lonkila oli terveytensä vuoksi estynyt..
Vieremältä kotoisin oleva Tauno Remes vuorossa. Kiuruvedeltä kotoisin oleva Paavo Lonkila oli terveytensä vuoksi estynyt. Kuva Pirjo Kykkänen.

 

Rukajärven veteraanit, Sonkajärveltä kotoisin oleva Kalle Sutinen ja Vieremältä kotosisin oleva Tauno Remes osallistuivat Os. Puusisen partioretkelle 70 vuotta sitten.
Rukajärven veteraanit, Sonkajärveltä kotoisin oleva Kalle Sutinen ja Vieremältä kotosisin oleva Tauno Remes osallistuivat Os. Puusisen partioretkelle 70 vuotta sitten. Tässä yhteiskuvassa, jonka otti Tauno Remeksen Pirjo tytär.

Ryhmä Pieningän partiohiihtoon osallistuivat Kari Junnikkala, Ari Komulainen, Reijo Kortelainen ja Isto Turpeinen. He valmistivat matkastaan videodokumentin ja kokosivat reilun 300-sivuisen kirjan ”Os. Puustisen retki Jeljärvelle 14.-17.3.1943”.

Erämaatykistö Rukajärvellä seminaarin yhteydessä Ryhmä Pieninkä luovutti tekemänsä kirjan ja dokumenttielokuvan veteraaneille kiitokseksi heidän antamastaan tuesta dokumenttiaineiston kokoamisessa. Dokumenttiviedeo on kokonaisuudessaan nähtävissä Rukajärvikeskuksessa, sieltä voi hankkia myös em. kirjan.