Erkki Matilainen 100 vuotta näyttely

Valokuvanäyttely avattiin Iisalmessa 26.8.2013. Näyttely on esillä 26.8. – 31.8.2013 välisen ajan. Näyttelyssä on esillä Erkki Matilaisen arkistosta 60 Jatkosodan aikaista valokuvaa. Valokuvat on saatu Erkki Matilaisen pojalta Antti Matilaiselta. Lisäksi esillä on 20 valokuvaa Erkki Matilaisen rintamalla maalaamista taideteoksista.

Näyttelyn 46-sivuinen valokuvanäyttelyesite on esillä näyttelysalissa. Sen taiton suoritti Ari Komulainen.

Erkki Matilainen 100 vuotta valokuvanäyttely on osa Iisalmen kulttuurikeskuksessa pidettävää Erämaatykistö Rukajärvellä seminaaria. Seminaari pidetään 31.8.2013 klo 12.00 – 15.00, jossa valokuvanäyttely esitellään ja lisäksi seminaarissa talousneuvos, tietokirjailija Jouko Pennanen pitää Erkki Matilaista koskevan esitelmän.

Mainittakoon vielä, että Iisalmessa kuvanveistäjä Anu Matilaisen Ateljeetalossa, os. Kankaankatu 1D on Erkki Matilainen 100 vuotta näyttely, jossa on esillä Erkki Matilaisen varhaista tuotantoa.  Myös tähän näyttelyyn yleisö voi seminaarin jälkeen tutustua. Anu Matilaisen näyttelyssä on suuri määrä Erkki Matilaisen jatkosodanaikaista tuotantoa.

Talkoopäivään osallistuivat Risto Pehkosen johdolla yhdistyksen jäsenet Eero Juntunen, Ari Komulainen, Pentti Kärkkäinen, Reijo Pulkkinen ja lisäksi Erkki Matilaisen tytär taiteilija Anu Matilainen. Näyttelyä olivat pystyttämässä Iisalmen kulttuurikeskuksen toimihenkilöt ja lisäksi yhdistyksen puheenjohtaja Tenho Tikkanen.

SONY DSC
Kuvassa Ari Komulainen, Pentti Kärkkäinen, Risto Pehkonen, Eero Juntunen ja Tenho Tikkanen. Kuvasta puuttuvat, Anu Matilainen ja Reijo Pulkkinen.
SONY DSC
Ari Komulainen työstää Erkki Matilaisen taideteosten näyttelyosuutta.
SONY DSC
Pentti Kärkkäinen asettelee sodanaikaisia Matilaisen valokuvia, joita näyttelyssä on 60.

 

Risto Pehkonen ja Iisalmen valokuvakerhon puheenjohtaja Jussi Rönkkö keskustelevat näyttelyn PowerPoin-esityksestä.
Risto Pehkonen ja Iisalmen valokuvakerhon puheenjohtaja Jussi Rönkkö keskustelevat näyttelyn PowerPoin-esityksestä.