Kunnioitetut sotiemme veteraanit, lotat, hyvä yleisö,

Jatkosodan päättymisestä tulee tänä päivänä kuluneeksi 75-vuotta. Aselepo Suomen ja Neuvostoliiton välillä astui voimaan neljäs syyskuuta ja kolme vuotta kestänyt jatkosota päättyi. Rintamalla väsyneet ja uupuneet taistelijat halusivat päästä kotiin, minkä takia tieto aselevosta otettiin suomalaisten parissa pääsääntöisesti ilolla vastaan. Neuvostoliiton kaikille joukko-osastoille ei kuitenkaan ollut tieto aselevosta tullut ja niinpä tulitus Neuvostoliiton puolelta jatkui aseleposopimuksesta huolimatta vielä 4.9. Suomalaisille oli kuitenkin teroitettu, että tulitukseen ei saa vastata. Voin kuvitella sen jännityksen ja epäuskon ilmapiirin, mikä rintamalla vielä tuolloin 4.9.1944 koettiin.

Hauras aselepo kuitenkin kesti ja Suomen ja Neuvostoliiton välinen välirauhansopimus solmittiin 19.9.1944 ja rauha Pariisissa 1947.

Tie rauhaan vaati maaltamme kykyä tehdä kovia päätöksiä ja kykyä toimia yhtenäisesti. Vaadittiin Mannerheimin arvovaltaa ja suostumusta ottaa vastuu Suomen presidentin tehtävistä elokuun neljäntenä päivänä, että saatiin tietä raivattua Neuvostoliiton kanssa käytäville rauhanneuvotteluille. Ennen Mannerheimin nimittämistä tehtäväänsä Risto Rytin ja hallituksen oli erottava tehtävistään ja uusi hallitus oli nimitettävä. Tämän mahdollistamiseksi eduskunta sääti kolmessa päivässä poikkeuslain.

Mannerheim päätti 24.8.1944 pyrkiä rauhaan Neuvostoliiton kanssa. Edellytyksenä ja vaatimuksena Neuvostoliitolta rauhalle oli suhteiden katkaiseminen Saksaan ja Saksan joukkojen häätäminen. Aikaa asiasta päättämiseen annettiin kolme päivää. Väliin sattui vielä viikonloppu. Kansanedustajat haalittiin kokoon ympäri Suomea ja eduskunnassa pystyttiin päätökset tekemään annetussa aikataulussa. Näin oli luotu pohja 4.9.1944 alkaneelle aselevolle.

Rauhansopimuksissa menetimme 10% pinta-alastamme ja muutoinkin rauhanehdot olivat ankarat. Menetetyiltä alueilta tulevien evakkojen asuttaminen oli kova urakka ja pieni ihme kansakunnaltamme. Siinä kuitenkin onnistuttiin kohtuullisen hyvin. Tästä urakasta on jälkiä meidän Lieksankin asutushistoriassamme sekä yhä edelleen paikalliskulttuurissamme.

Hyvät kuulijat,

tie 4.9. solmittuun aselepoon ja siitä seuranneeseen jatkosodan jälkeiseen rauhaan oli dramaattinen ja sisälsi useita vaiheita, joissa asiat olisivat voineet mennä pieleen ja olisimme voineet menettää itsenäisyytemme. Evakkojen asuttaminen ja rauhanehtojen täyttäminen näyttäytyy nykysilmin tarkasteltuna lähes mahdottomalta tehtävältä tuon ajan yhteiskunnassa. Asuttamisen onnistumiseksi jouduttiin tekemään kovia päätöksiä. Osin ne herättivät katkeruuttakin. Evakot joutuivat itsekin tiukkaan paikkaan uudessa ympäristössä muun muassa raivatessaan kylmiä tiloja asumattomiin korpiin. Sodan jälkeisissä toimenpiteissä kuitenkin onnistuttiin, Suomi pelastui ja kehittyi hyvinvointivaltioksi.

Mitä tämän historian tarkastelu meille osoittaa ja voisimme siitä oppia? Sen, että poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia tekoja ja vastuun kantamista. Sen, että tiukkoina aikoina meillä on oltava kyky tehdä nopeasti päätöksiä ja ihmisiä, jotka vastuun kantavat. Huomion siitä, että yhteisöllisyys, isänmaallisuus ja kova työ ovat rakentaneet itsenäisen hyvinvoivan Suomen. Yhteinen hyvä on ollut monesti laitettava oman edun edelle ja luovuttava jostain omasta.

Kunnioitan vilpittömästi sukupolvea, jolta edellä mainittuja asioita voimme edelleen oppia. Monesti mietin, olisiko tai onko meistä tämän päivän suomalaisista vastaavaan. Meillä on yhä enemmän vallalla henkeä, jossa individualismi valtaa alaa ja henki ”kaikki tänne minulle heti” saa yhä enemmän sijaa. Yhä enemmän odotetaan valmista hyvää siten, ettei siihen välttämättä haluttaisi itse nähdä vaivaa. Liian usein jäädään pohtimaan kysymystä, kuka tekee sen sijaan, että mietittäisiin yhteisesti, miten asia tehdään ja tartuttaisiin toimeen.

Hyvä yleisö,

On olemassa vanha viisaus, joka kuuluu seuraavasti: Sinun on tunnettava historiasi ja menneisyytesi, että ymmärrät nykyisyyttä ja voit nähdä tulevaan. Meidän on tärkeää muistaa ja ymmärtää, millaista toimintaa ja tekoja itsenäisen Suomen säilyttäminen ja hyvinvointivaltion rakentaminen on suomalaisilta vaatinut. Hyvinvointivaltiomme asema ei säily ilman ponnistuksia, joita meidän kaikkien on oltava valmiita tekemään nyt ja tulevaisuudessa. Ehkä meidän tämän ymmärtääksemme pitäisi välillä pysähtyä tarkastelemaan historiaamme.

Lieksan kaupungin puolesta kiitän kaikkia tapahtuman järjestelyihin osallistuneita ja toivotan hyvää ja antoisaa konserttia meille kaikille!