Nelikymmenhenkinen kutsuvierasjoukko oli saapunut Lieksan rautatieasemalle valokuvanäyttelyn avajaisiin. Lieksan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ari Marjeta avasi Lieksan rautatieasemalle pystytetyn valokuvanäyttelyn ”Rautatiet sodan huoltotehtävissä”.
Esillä asetetut valokuvat kuvaavat monin mielenkiintoisin yksityiskohdin sitä, miten suuressa roolissa rautatiet ja rautatieläiset olivat sota-aikana. Lieksan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Ari Marjetan mukaan ei ole sellaista Suomen sodista kertovaa elokuvaa, jossa ei puksuttaisi höyryveturi.
Epävarma, mutta myös voitontahtoinen tunnelma heijastuu niissä kuvissa, joissa takana höyryää veturi tummine vaunuineen valmiina viemään tai tuomaan ihmisiä, tavaraa, ruokaa ja ammuksia. Sellainen kuva muodostuu myös tästä näyttelystä.
Näyttelyllä pyritään markkinoimaan Lieksassa järjestettävää Kansalaisjuhlaa 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä”. Näyttely on avoinna loppuvuoden ja Lieksan vaskiviikkojen ajan näyttelyn opastuksesta huolehtii puheenjohtaja Tenho Tikkanen, joka ilmoitti varautuneensa sekä Rukajärvi-keskuksen että nyt avatun valokuvanäyttelyn opastehtäviin mikäli tarvetta ilmenee.
Suomen veturimiesliiton puheenjohtaja Risto Elonen kertoi sodanaikaisen rautatiehenkilöstön joutuneen monin tavoin lujille tehtävää suorittaessaan. Siitä osoituksena hän kertoi, että kovin moni ammattiveli kaatui rautatiepalveluksessa. Kaatuneitten nimiluettelot on koottu Rautatiehallituksen muistotauluun Helsingin rautatieasemalla.
Vaaran vuosina rautatiet olivat aikamoisen urakan edessä siirtäessään ihmisiä, eläimiä ja tavaroita sekä hoitaessaan kaikki armeijan tarvitsemat kuljetukset. Se oli äärimmäinen ponnistus, sillä vasta 2007 oli ensimmäinen vuosi, jolloin VR kuljetti yhtä palvon tavaraa kuin sotavuosina. Ja sen ajan kalustolla. Veturit olivat erittäin alitehoisia, koska kivihiiltä polttamaan rakennetuissa vetureissa poltettiin huonolaatuista puuta, totesi Suomen Veturimiesliiton puheenjohtaja Risto Elonen.
Päivi Putkonen huolehtii yrityksensä Lieksan Aseman kahvilan kautta lippujen myynnistä ja ryhmämatkojen oppaitten hankinnasta. Hän kiteytti näyttelyteeman seuraavasti: ”Toivon Lieksan Aseman ja makasiinin näyttelyineen olevan paikan muisteluille, hiljentymiselle, ihmettelylle ja uusille vanhoille tarinoille.”
Näyttelyn avajaisiin olivat tervehdyksensä lähettäneet Rukajärven Tiellä ry:n puheenjohtaja Tauno Oksanen sekä VR-yhtymä Oy:n yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu.
Jouko Martiskainen: Esitelmä Lieksan rautatieaseman merkitys Jatkosodassa
Rautateiden merkitys sotien aikana oli ensiarvoisen tärkeää. Kaikki raskas kuljetus tapahtui rautateitse. Samoin nopea henkilökuljetus tapahtui myöskin rautateitse. Armeija oli tottunut liikkumaan marssien, mutta tuolloin etenemisnopeus oli vain muutamia kymmeniä kilometrejä vuorokaudessa.
Lieksasta muodostui Jatkosodan Rukajärven suunnan tärkein kauttakulkupaikka juuri rautatien johdosta. Täällä rautatie kulki lähimpänä sotatoimialuetta. Lieksasta oli kuitenkin vielä matkaa varsinaisille taistelupaikoille asemasotavaiheen aikana runsaat 200 kilometriä. Niinpä kumipyöriäkin tarvittiin runsaasti edelleen kuljettamaan niin rahtitavarat kuin henkilökuljetuksetkin.
Toinen tärkeä seikka oli se, että Lieksasta oli hyväkuntoinen maantie Kivivaaraan rajalle asti. Tuo maantie oli kunnostettu 1930-luvun puolivälissä itään suuntautuvan kauttakulkukaupan tarpeita varten. Kun maantie oli saatu kunnostettua, kauttakulkukauppa loppui Neuvostoliiton ulkoministerin käskystä.
Rajalta eteenpäin Rukajärvelle tieura oli kunnoltaan varsin vaihteleva. Kuivalle kankaalle tienteko ja kunnossapito oli helppoa, mutta lukuisat suoalueet olivat varsin haastavia kohteita. Rukajärven tie oli koko sodan ajan yksi suuri tietyömaa.
Kaikki muutkin rautatieasemat ja laiturivaihteet tällä suunnalla olivat sotilaskuljetusten käytössä.
Rautatieyhteydet houkuttelivat myöskin vihollisia. Sodan alussa vakavimman uhan muodostivat ilmahyökkäykset ja desantit. Kaikki vähänkin suuremmat sillat olivat vartioituja. Ilmasuojelukomppanian miehet suorittivat omaa velvollisuuttansa näissä tehtävissä.
Kesän ja syksyn 1944 aikaan rautateihin kohdistui paikkakunnalla liikkuneiden partisaanien aiheuttama uhka. Partisaanit suorittivat muutamia räjäytyksiä liikkuvia junia kohtaan Lieksan eteläpuolisella rataosalla, mutta vauriot jäivät varsin pieniksi, eikä rautatieliikennekään siitä suuremmin häiriintynyt.
Niin Talvi- kuin Jatkosodankin aikaan Lieksa säästyi suuremmilta pommituksilta ja tuhoilta. Kaikki talvisodan pommitukset suuntautuivat löytyneiden pommituskarttojen mukaan kohti rautatieasemaa ja sen ympäristöä. Jatkosodan aikaan oli samanlainen piirre, mutta tuolloin pommituksia kohdistui myöskin pelkästään keskemmälle kauppalaa ja asuinalueita. On merkille pantavaa, ettei pommitukset koskaan kohdistuneet Lieksanjoen yli kulkeviin siltoihin.
Suurimmat ja ehkä merkittävimmät tuhot rautatiet kokivat Talvisodan pommituksissa. Tuossa asema-aukiolla tuhoutui kaksi rakennusta. Postitalo kärsi lukuisista pommien osumista. Enin osa näistä pommeista oli pieniä palopommeja, jotka kaikki jäivät suutareiksi. Yksi räjähdyspommi aiheutti rakennuksen vaurioitumisen käyttökelvottomaksi.
Toinen merkittävä rakennus, joka tuhoutui, sijaitsi tuossa makasiinin eteläpäässä. Tähän yleisön käytössä olleeseen vessarakennukseen tuli täysosuma. Aikalaisten kertomusten mukaan tuho oli rottapopulaatiossa varsin merkittävä.
Ratapihan ja kiskojen kärsimät vauriot pystyttiin korjaamaan varsin ripeästi, eikä liikenteelle aiheutunut pitempiä katkoksia. Ratapihan monet raideparit antoivat mahdollisuuden ohittaa vaurioituneet kohdat. Rikkoutuneet ikkunaruudut korjattiin samoin pikaisesti ja suojausta parannettiin erilaisin laudoituksin.
Ilmatorjunta oli varsin vaatimatonta ja heikkotehoista molempien sotien aikaan.
Lieksaan kohdistuneissa pommituksissa kuoli Jatkosodan vuosina kolme henkilöä, kaksi siviiliä ja yksi työvelvollinen.
Lieksan varuskunta ei ollut perinteinen varuskunta tyyliin kenttä ja kasarmit. Varuskunnan alue on määritelty lähinnä keskustaa olevien tarkastuspuomien sisäpuolelle jäävä alue. Rautatieasema jäi tuolle alueelle. Kolmella tarkastuspisteellä voitiin sulkea kaikki merkittävimmät kulkureitit. Pohjoiseen päin suuntautuva liikenne tarkastettiin Kotolassa, etelään ja Hattuvaaran suuntaan kulkeva liikenne tarkastettiin Mähköllä ja Rukajärven tien liikenne tarkastettiin Merilässä. Näiden tarkastuspisteiden sisäpuolelle jäivät kaikki tärkeimmät sotilaalliset yksiköt paikkakunnalla. Ulkonaliikkumiskielto koskien nuoria henkilöitä oli voimassa yöaikaan.
Kaikissa junissa liikkui sotapoliisien tarkastuspartiot ja tarkastukset kohdistuivat niin sotilaisiin kuin siviileihin ja varsinkin heidän matkatavaroihin.
Sisäasiainministeriö antoi 26.7.1941 varsin tiukat rajoitukset valokuvauskoneen käyttämisen suhteen sotatoimialueen läheisyydessä. Laite oli matkustettaessa oltava aina pakattuna laukkuun tai reppuun ja kuvaaminen kieltoalueella vaati aina poliisiviranomaisen antaman luvan. Niinpä Lieksasta löytyy hyvin vähän valokuvia sotavuosilta. Lähes kaikki löytyneet kuvat ovat TK-miesten ottamia ja sotasensuurin tarkastamia.
Yksi poikkeus tähän käytäntöön oli. Pielisentien – Kuhmonkadun kulmauksessa sijainneessa liiketalossa oli eräällä valokuvaajalla pienet toimitilansa rakennuksen toisessa kerroksessa. Valokuvaaja ulkoisti toimintansa sananmukaisesti. Hän kiinnitti taustakankaansa rakennuksen ulkoseinään ja kuvasi Rukajärven suunnan sotilaita siinä. Sateen sattuessa ja talvella kuvaaminen tapahtui läheisessä pahviteltassa. Sotilaat kuvauttivat itsensä mennessään lomalle, ja kun he palasivat takaisin, olivat valmiit kuvat odottamassa lähettämistä ties kenelle. Näin monen sotilaan kasvot tallentuivat jälkipolville.
Valokuvaaminen ei 70 vuotta sitten ollut läheskään jokaisen harrastus, niin kuin se on nykyään.
Sotavuosina Mannerheim vieraili kaksi kertaa paikkakunnalla. Ensimmäinen vierailu tapahtui toukokuussa 1941, ja oli luonteeltaan lähinnä tiedustelu- ja tutustumiskäynti tulevalle toiminta-alueelle. Matka suoritettiin autolla Joensuusta, eikä Lieksan keskustan alueella ollut mitään tapaamisia tai muita muodollisuuksia. Märäjälahdella sijainnut 10. Prikaatin varuskunta oli valmiudessa vieraan saapumisen varalta, mutta turhaan varuskunnan päällikkö Majewski odotti korkea-arvoista vierasta.
Toinen vierailu tapahtui syyskuussa 1942, kun Mannerheim vieraili Rukajärven suunnalla ja samalla hänelle luovutettiin syntymäpäivälahjaksi valmistettu Marskin maja Lieksajärven rannalla. Tuolloinkaan keskustan alueella ei ollut mitään muodollisuuksia. Juna saapui aamuvarhaisella asemalle, eikä sen saapumisesta tienneet kuin vain harvat ja valikoidut henkilöt. Juna ajettiin tuohon makasiinin viereiselle raiteelle, joka tunnettiin tuolloin nimellä Repolan pussi. Myöhemmin samainen raide sai nimen sotapätkä.
Tuo paikka oli ainoa, jossa junan kyydistä voitiin purkaa mukana olleet ajoneuvot pois vaunuista
Vastaanottajat kenraali Raappanan johdolla ilmoittautuivat ylipäällikölle ja seurue nautti aamupalan junassa olleessa ravintolavaunussa. Pian tuon jälkeen autosaattue suuntasi kulkunsa kohti Rukajärveä. Paluu Rukajärven suunnalta oli myöskin varsin nopea ja vähäeleinen.
Mukana olleet ajoneuvot lastattiin pikaisesti junan kyytiin ja matka kohti Mikkeliä alkoi iltayön tunteina. Mannerheimiä kuljettanut juna oli odottanut Kevätniemen sahan raiteella koko vierailun ajan.
Kun ammuksia ja muita räjähteitä kuljetettiin junanvaunuista kenttämakasiineihin, kuljetuksia ei saanut viedä kauppalan keskustan kautta, vaan oli ne vietävä sivuteitä pitkin mahdollisten ilmahyökkäysten varalta. Vaunut tyhjennettiin mahdollisimman nopeasti ja ratapihalla pidettiin vaunuja mahdollisimman vähän.
Rautatiet osallistuivat monellakin tapaa sodanaikaiseen huollon järjestelyihin. Yksi näistä oli Pesulajuna. Rautatievaunuihin oli sijoitettuna tarvittavat koneet ja laitteet.
Lieksaan oli sijoitettuna Pesulajuna 2 Kaupunginniemeen Nunnanpussin raiteelle. Täällä pestiin ja huollettiin Rukajärven suunnan vaatetushuolto. Vaate- ja jalkinekorjaamoja oli sijoitettuna eri puolille paikkakuntaa sopiviin tiloihin.
Lomalaiskuljetukset hoidettiin myöskin junakyydillä. Sotilaat pääsivät kaikki vuorollaan myöskin lomalle yleistilanteen niin salliessa. Noin 10 % miesvahvuudesta sai olla kerrallaan lomalla. Se tekee Rukajärven suunnan osalta runsaan 1500 sotilaan yhtäaikaista lomalla oloa. Pitemmät lomamatkat tehtiin yleensä junalla lomanviettopaikkaa lähinnä olevalle asemalle. Myöskin erilaiset komennukset ja asioinnit kauemmas yksiköihin tapahtuivat junalla, jos se oli mahdollista.
Lottia oli Rukajärven suunnalla noin tuhat. Hekin kulkivat lomilla pitkälti samojen periaatteiden mukaan.
Sairaskuljetuksiin varustettiin myöskin kokonaisia junia tarvittavine tiloineen. Lieksassa sijaitsi Sotasairaala 38. keskuskansakoulun rakennuksessa. Jos haavoittunut tarvitsi sellaista hoitoa, jota täällä ei voitu tarjota, tai jos oli enemmän hoidettavia, kuin mihinkä resurssit riittivät, siirrettiin potilaat sairasjunalla muualle Suomeen. Sairasjunassa paaripotilaat lastattiin kyytiin ja purettiin pois kyydistä ikkunan kautta. Vaunujen ovirakenteet olivat sellaiset, etteivä paarit sopineet kääntymään niissä.
Paarit asetettiin kahteen kerrokseen, alemmat tukeutuivat istuinpenkkeihin ja ylempi kerros asetettiin kannattimien varaan. Vaunun toiselta sivulta oli istuinpenkit poistettu, näin saatiin tarvittava liikkumatila vaunun sisällä. Ne potilaat, jotka pystyivät matkustamaan istuen, sijoitettiin tavallisiin vaunuihin. Junassa työskentelevällä henkilökunnalla oli omat tarvittavat tilansa.
Sankarivainajien kuljetus oli myöskin rautateiden tehtäviä. Suomessa kaikki sankarivainajat pyrittiin kuljettamaan kotiseuduilleen haudattaviksi.
Kaatuneiden evakuoimiskeskuksissa vainajat huollettiin ja asetettiin arkkuihin. Paikalliset Suojeluskunnat huolehtivat kuljetusten järjestelyistä. Rautateitse arkut vietiin hautaamispaikkakunnan lähimmälle rautatieasemalle. Junanvaunujen kulmiin asetettiin pienet kuuset kertomaan kuljetuksen laadusta.
Rautateiden työvoiman saanti vaikeutui huomattavasti sotavuosina. Lieksan asemalle saapuivat tavarankuljetuspuolelle ensimmäiset naiset sotavuosien aikaan.
Tauno Oksasen tervehdys.
Lieksan rautatieasema ja Rukajärven tie kuuluvat kiinteästi yhteen. Rukajärven Tiellä ry on perustettu yhdessä suunnan historiayhdistyksen ja Rukajärvikeskuksen kanssa huolehtimaan tuon sotahistoriallisesti tärkeän tien kaikinpuolisesta kehittämisestä ja esille tuomisesta. Samalla rautatieasema kuuluu ehdottomasti ottaa huomioon.
Rukajärvikeskus ja Rukajärven suunnan historiayhdistys keskittyvät nimiensä osoittamalla tavalla jatkosodan tapahtumiin ja niitä edeltäviin tapahtumiin, kuten esimerkiksi Salpa-etuasemien linnoittaminen. Talvisodan tapahtumat on otettu mukaan siksi, että ne liittyvät niin kiinteästi jatkosodan tapahtumiin.
Rautatie ja rautatieasema ovat olleet kuitenkin mukana jo paljon vanhemmissakin tapahtumissa. Koska rautatie tuli Lieksaan jo 1910, avasi se mahdollisuuden avustaa Venäjän puolen lähikylien materiaalikuljetuksia. Lieksahan oli selvästi lähin rautatieasema Venäjän puolen äärirajoilla sijainneille kylille. Asemalle rakennettiin ns. Repolan raide, johon tavaravaunut ajettiin purkausta varten. Tästä suomalaiset rahdinajajat kuljettivat hevoskuormina tavarat rajalle Kivivaaraan ja Inariin, joissa venäläiset ottivat tavarat vastaan ja jatkoivat kuljetusta. Syntyi pitkäaikainen ja laaja rajakauppa. (Venäjän sisäraja).
Seuraavaksi tarvittiin suuria rautatiekuljetuksia ns. Heimosotien aikana. Lieksaan kuljetettiin junilla joukkoja ja materiaalia, jotka vietiin edelleen Repolaan ja myös Porajärvelle. Repolassa oli suomalaisia joukkoja Tarton rauhan solmimiseen saakka. Tänä aikana rakennettiin hyvä tie Lieksasta Repolaan ja myös esimerkiksi puhelinlinja. Mutta kaikki suuret kuljetukset tulivat kiskoilla Lieksan asemalle.
Talvisota liittyi myös oleellisesti Lieksaan ja rautatiehen. Rautatie oli Pielisjärvellä ja juuri Lieksassa lähimpänä valtakunnan rajaa koko valtakunnassa. Se oli strategisesti tärkeä ja uhattu kohde, jonka puolustamiseen valmistauduttiin keskittämällä alueelle kolme taistelevaa pataljoonaa normaalin yhden sijaan. Pielisjärvi olikin alue, jossa neuvostojoukkojen hyökkäys lyötiin ensimmäisenä takaisin. Talvisodan pommituksissa säästyttiin osumilta itse ratalaitteisiin tai siltaan. Suurimmat tappiot kärsivät rautatieaseman käymälän rotat, joita kuoli sadoittain pommin osumasta.
Jatkosodassa kaikki kuljetukset keskittyivät rautateille. Ilman rautatieyhteyksiä olisi tarvittava kuljetusmäärä ollut täysin mahdoton. Lieksan aseman kautta kulki koko sodan ajan Rukajärven suunnan henkilö- ja materiaalikuljetukset. Vuoden 1942 alkuvuodesta lähtien tapahtuivat myös saksalaisjoukkojen kuljetukset. Kuljetettavaa oli valtavasti, koska noin 15000 miehen divisioonan kaikkinainen huolto käsitti vuorokaudessa keskimäärin 50-100 kuorma-auton kuormaa. Pelkkä päivittäinen huolto ja rehu vaativat yli 30 kuormallista. Tähän on lisättävä henkilökuljetukset ja ampumatarvikkeet. Tästä on rautateitä koskeva erikoinen muisto juhannukselta 1943. Silloin käytiin kuuluisat tukikohta ”Pallon” taistelut, joissa ammuttiin yhteensä yli 50000 tykistön ja kranaatinheittimien ammusta. Niistä suomalaisten osuus oli noin puolet. Ammuskulutus oli niin valtava, että Lieksan asemalle saapuvien henkilöjunien perään oli kytketty ammusvaunuja, jotka purettiin heti autoihin ja kuljetettiin rintamalle.
Kesällä 1944 rautatie ja kuljetukset saivat uuden vaivan. Heinäkuusta lähelle syyskuun puoliväliä Pielisjärven alueella toimi satoja neuvostopartisaaneja. Ne onnistuivat katkaisemaan kuusi kertaa rautatien räjäyttämällä ja särkemään useita kilometrejä rataa. Vauriot jäivät kuitenkin vähäisiksi, koska partisaanit eivät saaneet tuhotuksi siltoja tai penkereitä, jotka olisivat katkaisseet rautatiekuljetukset pitkäksi ajaksi. Partisaaniuhka vaati kuitenkin melkoiset suojausjärjestelyt. Asemalla toimi rautatieupseeri, jolla oli käytössään suojausosasto. Siltoja vartioitiin jatkuvasti ja radalla liikkui resiina- ja jalkapartioita. Juniin laitettiin tarvittaessa suojamiehistöä ja partisaanien takaa-ajojoukkoihin pidettiin tiivis yhteys. Järjestelmä esti monta iskua löytämällä panostukset tai estämällä partisaanien tulon radalle.
Rautatie ja rautatieasema olivat kaikessa mukana ja se oli todellinen sota-ajan hermokeskus. Lomamatkoilla kulkeneet sotilaat muistavat aseman ikuisesti. Siellä koettiin tuhansittain lomallelähdön riemut ja rintamalle paluun vaikeudet.
Rautateiden toiminnasta kertova valokuvanäyttely on tärkeä osa sotahistoriaa. Toivon, että rautatieasemalla ja Rukajärven tiellä olisi jatkuva yhteistoiminta ja yhteinen kehitys tulevaisuuteen.
Kemijärvellä 13.7.2014
Tauno Oksanen
Puheenjohtaja
Tenho Tikkanen näyttelyn avajaisissa
Arvoisa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, hyvät näyttelyvieraat. Toivotan Teidät tervetulleeksi Rautatiet sodan huoltotehtävissä valokuvanäyttelyn avajaisiin.
Päivi Putkosen lähes puolitoista vuotta sitten esittämä tarjous rautateitä koskevan valokuvanäyttelyn pystyttämisestä Lieksan rautatieasemalle on toteutunut. Se on ollut meille hankkeen toteuttajille mielenkiintoinen tutustumismatka menneisyyteen. Valokuvanäyttelyn kokoamisessa oheistietona olemme voineet saada selville monia sellaisia asioita, joihin ei tule kiinnittäneeksi normaalisti huomiota. Rautatiet on jokaisessa yhteiskunnassa rauhan ja sodan aikana, elinvoimaa levittävä laitos, joka kuljettaa tuoretta puhdasta verta, energia koko kansan hyvinvoinnin turvaamiseksi ja kaikenlisäksi tekee sen energiataloudellisesti tuottavalla ja kilpailukykyisellä tavalla.
Tässä näyttelyssä on esillä kahdessa osassa reilut 200 valokuvaa. Se on koottu noin 6.000 rautateitä koskevasta valokuvasta. Jokainen valokuva olisi esille asettamisen arvoinen ja onneksi niitä valokuvia on olemassa. Kuvat koostuvat monesta lähteestä. Suurin osa on tietenkin SA-kuvia, useita kuvia olemme saaneet Rautatiemuseolta, Rukajärven suunnan historiayhdistyksen arkistosta, tietokirjailijoilta Kari Salolta ja Cingiz Zafiulalta ja viimeksi tosi arvokkaat kuvat Jouko Martiskaiselta. Valokuva-aineiston kokoamistyö on kestänyt koko tämän vuoden ja tämän näyttelyn pystyttämiseen meni reilut kolme viikkoa. Kiitän talkooväkeä, jotka ovat tehneet mahtavan työn tämän yhden Lieksan vanhimmista rakennuksista maalaus- ja kunnostustyössä. Kaukaisimmat talkoomiehet tulivat Paltamosta, Sonkajärveltä ja Iisalmelta. Jopa Sonkajärven kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mikko Mustonen halusi tulla auttamaan tätä työtä. Talkootyöhön on osallistunut 15 talkoomiestä, tehden yhteensä n. 500 tuntia. Erityisesti kiitän Hannu ja Marja Huuskosta, Hannu on osallistunut talkootyöhän lähes päivittäin ja samoin kuin Mauri Mönkkönen. Kiitämme myös Suomen veturimiesten liittoa ja Raideammattilaisia JHL ry:tä sekä Haapamäen museoveturiyhdistyksen puheenjohtaja Kimmo Alankoa sekä VR-Yhtymää, jotka ovat tukeneet eri tavoin näyttelyn pystyttämistä.
Tämä valokuvanäyttely on osa syksyllä täällä Lieksassa järjestettävää Kansalaisjuhlaa 70 vuotta Jatkosodan päättymisestä. Pyrimme tämän näyttelyn avulla markkinoimaan kansalaisjuhlaa ja samalla hankimme varoja Lieksan tapahtuman järjestämiseen. Toivomme että onnistuisimme juhlan järjestelyissä, joka on ainut Jatkosodan päättymisen yhteydessä järjestettävä juhla. Toivotamme kaikki suomalaiset kansalaisjuhlaan, jonne matkustamme hyöyryjunalla, juuri sellaisella, jota veteraanit itse käyttivät Jatkosodan aikana lomamatkoihinsa. Veturi ”Heikki” nro 995 asetettiin liikenteeseen 18.6.1941 eli juuri liikekannallepanon alussa. Tämä ikimuistoinen tapahtuma huipentuu täällä Lieksassa juhlaseminaariin.