Iisalmen Rukajärvi-keskuksen sali täyttyi kuulijoista tiistaina 27.1.2015. Raine Narva esitelmöi aiheena hänellä tällä kertaa oli; Isäni Toivo V. Narva sotakirjeenvaihtaja sekä Partioretki Muurmannin radalle vuoden 1942 tammikuun 14. – 23. päivä, jolla TK-upseeri osallistui.
Esitys perustuu pitkälti hänen isänsä sotakirjeenvaihtaja Toivo E. Narvan tarkkoihin sota-aikana partioretkellä tekemiin muistiinpanoihin ja isänsä ”Aarrearkusta” löytyneisiin ennen julkaisemattomiin valokuviin. Esityksen aluksi kuulimme hänen kertovan isänsä sotatiestä ”sanoin ja kuvin”, välissä kuulimme tilaisuuteen sopivaa musiikkia. Koskettava esitys, mikä kannattaa katsoa ja kuulla.
Olemme ladanneet lyhyen Raine Narvan esitelmien esittelyn nettiin, jonka voitte katsoa seuraavan linkin takaa TÄÄLTÄ.
Valitettavasti emme voi tekijänoikeussyistä käyttää Raine Narvan käyttämää alkuperäistä musiikkia ja netin rajoitteista johtuen emme voi ladata sinne koko esitystäkään kokonaisuudessaan. Oikean kuvan saa kun saapuu paikanpäälle näkemään ja kuulemaan alkuperäisesityksen.
Etsimme ajankohtaa, milloin Raine Narva voi saapua pitämään esityksen myös Lieksan Rukajärvi-keskuksessa ja pyyntöjä esityksen pitämiseen on tullut Helsingistä ja Turun seudulta saakka.