Seppo Hänninen kaatui 16.8.1944, Suomen ja neuvostoarmeijan välillä käydyssä Jatkosodan viimeisessä taistelussa. Rajut taistelut liittyvät Rukajärven suunnalla ns. Tahkokosken Tsirkka-Kemijoen 2.-16.8.1944 taisteluihin. Vihollisen joukot olivat päässeet salaa suomalaisten joukkojen selustaan pyrkimyksenään katkaista Rukajärven suunnan joukkojen ainut huoltotie. Siinä he onnistuivat. Suomalaiset joukot pakottivat vihollisen perääntymään omalle puolelleen. Nämä taistelut päättyivät, kun 9./JR 10 komppanianpäällikkö Seppo Hänninen kaatui 16.8.1944 välittömästi klo 12.55 määrätyn hyökkäyksen H-hetken jälkeen. Näissä elokuun alun 1944 taisteluissa menehtyi Hännisen lisäksi n. 200 hänen aseveljeään.

Vihollisuudet jatkuivat tämänkin jälkeen, mutta suurempia rintamalinjojen siirtoon tähtääviä taisteluja ei enää ilmennyt.

Seppo Hännisen ruumis jäi kentälle. Vihollisen asemien läheisyyden vuoksi noutoyrityksistä lopulta luovuttiin.

Sotien jälkeen Seppo Hännisen kaatumispaikkaa on etsitty uutterasti. Vuoden 2010 keväällä paikan uskottiin löytyneen ja siellä käyneet veteraanit antoivat tälle hienoista, tosin epävarman tuntuista tukea.

Metallinpaljastimetkaan eivät havainneet paikalta Hännisestä mitään jälkeä, mikä olisi lopulta varmistanut taistelupaikan todellisen sijainnin. Asia jäi kaivertamaan. Vihdoin Mika ja Reijo Pulkkinen saivat käsiinsä Hirvan patteriston ammuntakartan, johon Hännisen hyökkäyksen kohde oli merkitty. Tulivalmistelun jälkeinen H-hetki oli määrätty klo 12.55, jonka jälkeen Hännisen joukkojen piti vallata ”Akka 4” maalitunnuksella nimetty vihollisen tukikohta. Tykistön sotapäiväkirjan mukaan hyökkäys päättyi Hännisen kaatumiseen. Yhtäpitävät tiedot löytyvät myös muista taisteluun osallistuneitten joukko-osastojen sotapäiväkirjoista.

Sattuma tuo satoa

Kuluvan kesän alussa Rukajärven suunnan historiayhdistyksen hallituksen jäsen Jari Kärkkäinen ryhtyi kartoittamaan Joen kenttävartiota. Joessa on kesän aikana käyty usean miehen voimin tutkimassa paikkoja. Apuna ovat olleet vuosien aikana yhdistyksen arkistoon koottu aineisto. Jari Kärkkäinen on merkinnyt jokaisen taisteluhaudan mutkan gps-laitteensa avulla kartalle.

Kiinnostusta Kenttävartio Jokeen on esiintynyt aiemminkin. Siitä on kirjoitettu dokumenttiromaanikin (Esa Siren, Kenttävartio Joki), mutta näin perusteellista karttatieto- ja paikkaselvitystä ei ole aiemmin tehty. Paikan selvitystyötä hankaloittaa metsäautotie, mikä on rakennettu Kenttävartio-Joen halki. Nyt paikkatiedon selvitykseen on paneuduttu kunnolla Jari Kärkkäisen johdolla.

Päätimme jatkaa Kenttävartio Joen tutkimista 11.8.2016. Jari Kärkkäinen oli pyytänyt mukaansa myös Rukajärven alueen sotavainajien etsintään jo vuosia aktiivisesti osallistuneen henkilön. Pavel Kozlovskij on paneutunut tehtäväänsä syvällisesti. Hän on löytänyt kaatuneita Joen kenttävartiosta kuluvana kesänä jo kahteen otteeseen, ensin 3 ja myöhemmin 17 kaatuneen ruumiit. Nyt hän saapui Mujejärveltä saakka tapaamaan Jari Kärkkäisen pyynnöstä Rukajärven suunnan historiayhdistyksen edustajia.

Jari Kärkkäisen puolison Innan äidinkieli on venäjä, mikä edesauttoi tämänkin asian ratkeamista. Joen kenttävartion tapahtumista Jari Kärkkäisellä on laajat tiedot RSHY:n arkistosta ja myös Rukajärven alueen, (Lietmajärvi, Tiiksa, Mujejärvi, Rukajärvi, Ontajärvi ja Petroskoi) museoista ja näiden arkistoista ja onpa hänellä tietoja myös neuvostosotilaitten sodanaikaisista haastatteluista, myös ne ovat käytettävissä nyt tehtävän Joen KV:n selvityksen lähteinä.

Kärkkäinen on merkinnyt jokaisen taisteluhaudan mutkan gps-laitteensa avulla kartalle.

Paikalla käytyjen keskustelujen jälkeen Pavel Kozlovskij halusi tutustua kanssamme myös 7.8.1944 Parakkiniemen taistelupaikkaan, jossa perääntyvä venäläispataljoona tuhoutui lähes täysin. Joukkohautaa ei ole löydetty. Lisäksi hän halusi tutustua myös 16.8.1944 Suomen ja neuvostoarmeijan Jatkosodan viimeiseksi jääneen taistelupaikan maastoon. Pian paikalle saavuttuamme kävi selväksi, että hän tuntee alueen kuin omat taskunsa. Paikka on sama, jonka Mika ja Reijo Pulkkinen olivat jo Suomesta käsin arvioineet olevan Hännisen todellisen kaatumispaikan.

Pavel Kozlovskij ilmoitti, että hän oli löytänyt alueelta yhden suomalaisen sotilaan aineistoa. Pavel Kozlovskij oli tehnyt löydön v. 2012.

Saadun tiedon perusteella taistelupaikan sijainti on hyvin suurella todennäköisyydellä lopullisesti ratkennut. Johtopäätelmäämme puoltavat kaikki kirjallinen ja nyt paikalta löytynyt luutnantti Seppo Hännisen tuntulevy. Numero on 059638. Tuntolevyn omistaja vahvistui meille, kun asiaan vihkiytynyt yhdistyksemme paltamolainen hallituksen jäsen Ossi Laine vahvisti tuntolevyn numerotiedon.

Näin upealla tavalla Mika ja Reijo Pulkkisen tarkkaavaisuus ja uutteruus palkittiin.

Onnea mukana

Jari Kärkkäisen, Mika ja Reijo Pulkkisen omatoimisuus varmisti asian ratkeamisen. Mikäli vainajien etsijä Pavel Kozlovskij ei olisi kohdannut meitä omakohtaisesti juuri tuolla kyseisellä paikalla, olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä taistelupaikan tarkka sijainti jäänyt lopullisesti todentamatta ikuisesti. Mika ja Reijo Pulkkisen asiaan paneutuminen ja asiantuntemus varmisti Suomen ja neuvostoarmeijan Jatkosodan viimeiseksi jääneen taistelun tapahtumapaikan. Se on merkitty oheiseen Reijo Pulkkisen laatimaan karttapiirrokseen.

Totean lopuksi, että yhdistyksemme on haastatellut kaikki tiedossamme olevat tuohon 16.8.1944 viimeiseksi jääneeseen taisteluun osallistuneet veteraanit, joista osa on jo ehtinyt poistua joukostamme. Haastatellut veteraanit ovat:

Tauno Tikkanen, puolijoukkueenjohtaja (s. 10.3.1916-), Maunu Kankaanpää, Seppo Hännisen toinen lähetti(s. 11.5.1923-), Heikki Mäki-Kojola pioneeri (s. 11.2.1924- ), Väinö Lappalainen, (s. 15.7.1922 – k. 16.3.2013), Ilmari Jokelainen, Seppo Hännisen toinen lähetti (haavoittui vaikeasti juuri tuossa ko. taistelussa, s. 20.9.1923 – k. 19.3.2016).

Kirjoituksen laati

Tenho Tikkanen, RSHY ry:n puheenjohtaja