Eilen Lieksan rautatieaseman uusissa Rukajärvi-keskuksen tiloissa järjestettiin merkittävä tilaisuus, kun Sodan ja rauhan keskus Muistin edustajat saapuivat Itä-Suomen kiertueellaan Lieksaan. Tämä vierailu korosti paitsi veteraaniperinteen tärkeyttä, myös sen yhteyttä matkailuun ja kulttuuriperinnön hyödyntämiseen.
Tilaisuuden avasi Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtaja Tenho Tikkanen, joka esitteli Rukajärvi-keskuksen toimintaa ja paikalla olleiden aktiivisten talkoolaisten merkityksen näyttelyiden toteuttamisessa.

Muistin sisältöjohtaja FM Pia Puntanen piti mielenkiintoisen esityksen Muistin toiminnasta, valtioneuvoston sille määrittämästä erityistehtävästä veteraaniperinteen ylläpitämisessä sekä tulevista hankkeista. Erityisesti esillä oli ”Pohjoinen ulottuvuus – LRE – kulttuuriperintöreitin laajentaminen Suomeen”, jonka tavoitteena on kytkeä Lieksan ja koko Itä-Suomen matkailu kansainvälisesti tunnettuun kulttuuriperintöverkostoon.
Esityksen jälkeen aiheesta keskusteltiin vilkkaasti. Pielisen museon johtaja Laura Mulari ja Lieksan Kehitys Oy:n toimitusjohtaja Heikki Rusanen nostivat esille Lieksan kulttuurihistorialliset vahvuudet ja matkailun kehittämisen mahdollisuudet. Mukana ollut matkailuyrittäjä Ari Marjeta korosti, että Lieksan kaupungin tulisi olla aktiivisesti mukana tällaisissa hankkeissa maksimoidakseen alueen laajan kulttuuritarjonnan taloudelliset hyödyt.
Tilaisuudessa tuotiin esille myös sotahistoriakohteiden yhteistyön merkitys. Rukajärven suunnan historiayhdistyksen hallituksen jäsen Seppo Räihä totesi, että vaihtuvat näyttelyt voisivat ylläpitää kiinnostusta ja kasvattaa vierailijamääriä. Kimmo Vitrin puolestaan katsoi, että Rukajärven suunnan historiayhdistyksellä on erityiset mahdollisuudet laajentaa toimintaansa tulevia näyttelyitä suunnitellessaan ja tuoda esille monipuolisemmin mm. kotirintaman ja myös naisten osuutta sotien aikana. Kimmo Vitri luovutti arvokkaan muistoesineen Raappana Salin näyttelyyn, sen varsinainen luovutustilaisuus järjestetään myöhemmin.
Ehkä kiperimmät kysymykset Pia Puntaselle esitti juuri Lieksan asemalla työnsä aloittanut Juha Lavonen.

Tilaisuuden päätteeksi yhdistys palkitsi Pia Puntasen, Laura Mularin ja Heikki Rusasen talkoomitaleilla kiitoksena heidän työstään. Muistin toimitusjohtaja Olli-Pekka Leskinen, joka oli alun perin tarkoitus saapua paikalle, joutui jäämään pois sairastumisen vuoksi. Toivotamme hänelle pikaista paranemista!
Tämä tilaisuus osoitti jälleen, kuinka veteraaniperinteen ja kulttuurihistoriallisten kohteiden kehittäminen voi luoda uusia mahdollisuuksia matkailulle ja kansantaloudelle. Lieksan runsas kulttuuriperintö ja sitoutuneet toimijat antavat alueelle vahvan pohjan jatkaa yhteistyötä niin paikallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.