Entinen ulkoministeri ja pitkäaikainen ulkopolitiikan vaikuttaja professori Keijo Korhonen on kuollut. Korhonen kuoli Puolustusvoimain lippupäivänä Arizonassa Yhdysvalloissa 88-vuotiaana.

Keijo Korhonen on Rukajärven suunnan historiayhdistyksen jäsen. Hänen kotikylänsä ja Paltamon miehet ja lähisukulaiset taistelivat Jatkosodassa Rukajärven suunnalla. Tämän vuoksi Korhonen oli suosittu juhlapuhuja Rukajärven suunnan veteraanijuhlissa. Erityisen lähellä hänen sydäntään oli koko veteraanisukupolvi. Se aikuisväestö, joka kesti vaikeat ajat ja sotavuodet ja loi työllään maamme vaurauden. ”Suomen suurin sukupolvi” kuten Keijo Korhonen asian ilmaisi.

Keijo Korhonen syntyi Paltamossa, missä hän vietti puolisonsa Anitan kanssa eläkepäiviensä kesät. Keijo Korhosen lapsuudenkoti sijaitsee Paltamon Melalahdessa Oulujärven rannalla. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja äiti Melalahden koulun opettaja.

Keijo Korhonen oli poliittisen historian tutkija, maamme ulkoasiainhallinnon virkamies. Hän oli presidenttiehdokkaana vuonna 1994.

Korhonen toimi Helsingin yliopiston poliittisen historian professorina (1974 – 1977) ja Arizonan yliopiston vierailevana professorina. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 1963 Turun yliopistosta ja siirtyi ulkoministeriöön vuonna 1967. Korhonen tunnetaan erityisesti siitä, että hän puolusti Suomen puolueettomuuspolitiikkaa usein ulkomailla esitettyjä väitteitä vastaan. Keijo Korhonen oli tunnettu suorapuheisuudestaan. Yksi tunnetuimmista Korhosen lausunnoista kerrotaan olevan hänen vastauksensa ulkolaisten toimittajien kysymyksiin Konigstedtin kartanossa v. 1972. Die Weltin toimittaja kysellessä Korhoselta suomettumisesta ivallisesti, Korhonen vastasi, että jokaisen maan valitsevan mieluummin suomettumisen kuin saksoittumisen. Toimittajan jatkaessa kyselyään, mitä saksoittuminen tarkoittaisi, Korhonen vastasi sen tarkoittavan maan miehittämistä ja maan kahtiajakoa. Tämä hiljensi kyselijän suun.

Helsingin yliopiston poliittisen historian professorin viranhoito jäi lyhyeksi. Hän ehti hoitaa virkaa vain parin vuoden ajan, kun hänet nimitettiin ulkoministeriksi. Ulkoministerin tehtävänsä jälkeen Korhonen toimi ulkoministeriössä alivaltiosihteerinä sekä suurlähettiläänä YK:ssa.

Korhosella oli presidentti Urho Kekkosen tuki, mistä kerrotaan presidentin todenneen Korhoselle nimitetyksi tulemisen jälkeen: ”Sinä johdat ulkoministeriötä.” Korhosen läheisin työkaveri ulkoministeriössä oli tri Juhani Suomi.

Keijo Korhonen toimi Kainuun Sanomien päätoimittajana 1989 – 1994. Tästä tehtävästä hän erosi presidentinvaalien jälkeen ja siirtyi vierailevaksi professoriksi Arizonan yliopistoon.

Korhonen on kirjoittanut ulkopolitiikkaa ja Yhdistyneitä kansakuntia käsitteleviä kirjoja sekä kolumneja aikakauslehtiin. Vuonna 1972 Korhonen sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Viimeisin kirja ilmestyy postuumisti vielä kuluvan vuoden aikana. Kirja on nimeltään ” HULLUUDESTA  JOLLA  MAAILMAA  HALLITAAN”.

Tenho Tikkanen                    Ossi Laine

***

Seuraavassa julkaisemme otteen hänen Kumossa pitämästään Rukajärven suunnan veteraanijuhlan juhlapuheesta ja otteen hänen v. 2001 ilmestyneestä kirjasta ”Poika”.

Keijo Korhosen Kuhmolainen lehdessä 12.6.1990 julkaistu juhlapuhe. (Rukajärven suunnan veteraanijuhla, Kuhmo 10.6.1990)

”Suomi puolustusajattelussaan Euroopan kehityksen kärjessä

-Suomen kansanarmeijan periaate, tukeutuminen reserveihin, tavanomaisiin aseisiin, sotilastekniikan ajanmukaistaminen, kehittyminen ehdottomasti vain puolustukseen, omavastuisuus ja omavaraisuus ovat olleet ja ovat Suomen pulustuskyvyn perusta ja olemus. Nyt nämä kaikki ovat nousemassa keskeiseksi Euroopan kansojen ajattelussa, sekä idässä että lännessä.

Suomi on yllättäen, varmaan sattumaltakin, ollut myös puolustusajattelussaan eurooppalaisen kehityksen kärjessä, totesi päätoimittaja Keijo Korhonen 14. divisioonan asevelijuhlassa Kalevanlakylässä sunnuntaina.

Korhonen huomautti Euroopan maiden sotilaallisessa ajattelussa painopisteen siirtyvän modernien tavanomaisten aseiden puolelle.

-Liittokuntien tehtävät muuttuvat ja niiden uskottavuus murenee. Ydinaseilla ei enää uskalleta spekuloida. Ennen muuta maan kansallinen vastuu omasta puolustuksestaan korostuu, samoin oman päätöksenteon välttämättömyys, päätoimittaja Keijo Korhonen korosti veteraaneille pitämässään juhlapuheessa.

Puolustusvoimat pelastivat kansan

Keijo Korhonen muistutti, että puolustusvoimat pelastivat Suomen kansan puoli vuosisataa sitten. Suurin osa suomalaisista sen vielä tietää ja tunnustaa.

Itsenäisyyden puolustamisen imagoa ei ole luotu kepulikonsteilla. Korhosen mukaan puolustusvoimien suorituskyvyn uskottavuus on ostettava suomalaisella työllä ja veronmaksajien rahoilla. Siihen tarvitaan vuosia ja vuosikymmeniä kestävää pitkäaikaista uurastusta, pitkän linjan vakaata politiikkaa. Eivät puheet vaan teot merkitsevät. Uskottavaa puolustuskykyä ei osteta pelkillä poliittisilla vakuutteluilla.

Kun Eurooppa on juuri nyt täynnä epävarmuutta, kannattaa Suomen Keijo Korhosen mielestä edustaa jatkuvuutta ja varmuutta.

-Tämä koskee, paradoksaalista kyllä, myös puolustautumiskykyä, hän korosti.

Korhosen mukaan suomalaisten kannattaa muistaa esimerkiksi hävittäjähankinnoissa, että maamme käyttää puolustukseen vain 1,5 prosenttia bruttokansantulosta. Sveitsin ja Ruotsin puolustusmenot ovat kolmen neljän prosentin tienoilla, USA:n sotilasmenot seitsemän kahdeksan prosentin luokkaa ja Neuvostoliiton varustelukuorma 17-18 prosentin tasolla bruttokansantulosta. Jotkut neuvostoasiantuntijat arvioivat varusteluun uppoavan jopa lähes neljännes itänaapurin bruttokansantulosta.

-Supervallat, niiden liittolaiset ja Euroopan muut puolueettomat maat ovat tervetulleita 1,5 prosentin puolustusmenojen tasolle. Kun ne ovat tämän tason saavuttaneet, Suomen kansa varmasti mielihyvin yhtyy aseiden riisumiseen, päätoimittaja Keijo Korhonen sanoi Kalevalakylään kokoontuneille asevelijuhlan osanottajille.”

Ote Keijo Korhosen v. 2001 ilmestyneessä kirjasta ”Poika” (s. 92-93)

”Jokelan Väinö pääsi sodasta. Se pääsi sieltä ihan ehjänä. Oli ollut tuurintynkää mukana, se sanoi. Väinö on oikeasti minun serkkuni mutta paljon vanhempi. Väinö tuli syksyn aikana monta kertaa meille tuumaamaan isän kanssa. Ne polttivat vieraskamarissa pillitupakkaa ja porisivat. Äiti keitti niille paahdetusta rukiista ja sikurista ja kuivatuista voikukanjuurista tehtyä kahvinvastiketta ja tarjosi sitä pullan kanssa. Minä tulin nurkkaan istumaan ja koetin kuunnella. Joskus sain olla siinä, joskus isä käski pois, kun huomasi minut. Ne puhuivat silloin miesten asioita.

Isä kysyi, että onko se totta, kun sanotaan että me hävittiin koska upseerit rupesivat siellä rintamalla vain ryyppäämään koko ajan. Isä on raittiusmiehiä eikä Väinökään ota. Minä en kuullut mitä Väinö vastasi, kun isä käski minut juuri silloin menemään toiseen huoneeseen.

Väinö oli ollut Rukajärven suunnalla kenraali Raappanan 14. divisioonassa niin kuin melkein kaikki Melalahden miehet. Vaikka kyllä Eino sen vanhempi veli, joka oli kesällä kaatunut, oli ollut jääkärijoukoissa muilla rintamilla talvisodasta lähtien.

Väinö kertoi, että kun sota oli päättynyt, oli Raappana pitänyt lähtiäisparaatin ja puhunut joukoilleen Suomen puolella, jonne niiden välirauhansopimuksen takia piti takaisin marssia. Se oli sanonut olevansa ylpeä miehistään koska 14. divisioonan kaista oli koko itärintamalla ollut ainoa sellainen, josta sodan loppuun saakka ei ollut tarvinnut hatkoja ottaa. Ne olivat panneet naapuripojalle vastaan niin kuin oikeat Suomen miehet eikä se ikinä asemiin päässyt eikä niitä pois ajanut, se oli paraatipuheessa sanonut. Raappanan mielestä tämä ei tähän loppuisi. Vielä minä teitä tarvitsen, se oli sanonut.”

Keijo Korhosen kirjallinen tuotanto:

• Linjoja puoleltatoista vuosisadalta. Tajo, 1963.
• Suomen asiain komitea: Suomen korkeimman hallinnon järjestelyt ja toteuttaminen vuosina 1811–1826. Väitöskirja. Helsinki: S.n., 1963.
• Naapurit vastoin tahtoaan I: Suomi neuvostodiplomatiassa Tartosta talvisotaan. Helsinki: Tammi, 1966.
• Turvallisuuden pettäessä II: Suomi neuvostodiplomatiassa Tartosta talvisotaan. Helsinki: Tammi, 1971. ISBN 951-30-1009-0.
• Ydinaseettomat vyöhykkeet. Helsinki: Suomen Sadankomitealiitto, 1978. ISBN 951-95063-6-5.
• Lähettilään päiväkirja. Helsinki: Otava, 1984. ISBN 951-1-08134-9.
• Urho Kekkonen: Päämies ja ihminen. Kajaani: Kainuun kirjapaino, 1987. ISBN 951-95921-2-1.
• Mitalin toinen puoli. Johdatusta ulkopolitiikan epätodellisuuteen. Helsinki: Otava, 1989. ISBN 951-1-10538-8.
• Tämä maa ei ole kaupan. Helsinki: RBL-kustannus, 1991. ISBN 951-96-2900-9.
• Luota Suomeen, suomalainen. Helsinki: Kuva ja Sana, 1993. ISBN 951-9204-91-1.
• Korhonen, Keijo & Korhonen, Anita: Suomalainen identiteetti ja EU-jäsenyys. Kajaani: Suomen kansan itsenäisyysrintama, 1994.
• Meidän on uudesta luotava maa. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13493-0.
• Sattumakorpraali: Korhonen Kekkosen komennossa. Helsinki: Otava, 1999. ISBN 951-1-15315-3.
• Poika: Kertomus kylästä joka kerran oli. Helsinki: WSOY. ISBN 951-0-26470-9.
• Haavoitettu jättiläinen: Yhdysvallat syyskuun 2001 jälkeen. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18172-6.
• Koulukas. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28455-6.
• Ruotumies. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 951-1-20580-3.
• Itsenäisyyden lyhyt historia ja EU-Suomen koko kuva. Alajärvi: VS-kustannus, 2007. ISBN 978-952-92-1736-6.
• Pax Americana: George W. Bushin pelon perintö. Pamfletti. Barrikadi-sarja no 4. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34969-4.
• Obaman oppivuosi: Amerikan idoli putosi maanpinnalle. Barrikadi-sarja no 15. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35972-3.
• Mahtimiehistä maan matosiin: Kuvia tien varrelta. Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-7040-0.
• Goljatit: Kuka niitä tarvitsee?. Auditorium Kustannus, 2015. ISBN 978-952-7043-56-1.
• Korhonen, Keijo, Pesonen, Antti & Söyring, Riikka: Näin Suomea viedään. VS-kustannus, 2015. ISBN 9789526739137.
• Viimeisin kirja ilmestyy postuumisti vielä kuluvan vuoden aikana. Kirja on nimeltään ”HULLUUDESTA  JOLLA  MAAILMAA  HALLITAAN”.

Tietoa Keijo Korhosesta:

SKS:n/Kansallisbiografia TÄÄLTÄ: