Muistotilaisuus vietettiin Espoon Tuomiokirkon seurakuntatalolla. Auli Lintunen oli veteraanikuoron perustajia ja kävi kuoron harjoituksissa vielä kuluvan vuoden puolella 4 kertaa. Kuorolaiset järjestivät jäsenensä 99-vuotispäivät harjoitusten yhteydessä.

Veteraanin siunauksen suoritti Maritta Hartikainen ja kanttorina toimi Mikko Niinikoski.

Sotaveteraaniyhdistys laski sinivalkoisin nauhoin varustetun havuseppeleen. Kuoro hyvästeli jäsenensä mm. esityksellä Veteraanin iltahuuto, sen voi kuulla oheisen linkin takaa TÄÄLTÄ. Sotaveteraanikuoron johtaja Jorma Äikää piti tilaisuudessa muistopuheen. Lisäksi kuoron jäsen Pertti Kosonen piti koskettavan muistopuheen. Veli-Jukka Anttilan puhe antoi sellaista tietoa Auliksen nuoruudesta, että jo tulevana kesänä on tungosta Kuokkasten kosken kartanon tienoilla Nurmeksessa. Puheenvuoro sisälsi myös laajan kattauksen tietoa Auliksen urheilu- liikuntatoiminnasta, Oslon vuoden 1952 akateemisten yhdistetyn kilpailuita myöten. Keskusteluissa paljastui, että Aulis Lintusella oli laajan pitkien matkojen hiihtojensa osallistumisen ansiosta mm. Pirkan-hiihdoissa saavutettu ”oma – henkilökohtainen numero”.

Espoon Sotaveraanikuoro esiintyi vielä muistotilaisuudessakin täydessä kokoonpanossa.

***

Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtaja Tenho Tikkanen puhui muistotilaisuudessa. Julkaisemme puheen kokonaisuudessaan oheisena.

Arvoisat Aulis Lintusen omaiset, hyvä saattoväki.

Saatuamme tiedon Aulis Lintusen maallisen matkan päättymisestä juuri yhdistyksemme vuosikokouksen alla vietimme tuossa kokouksessa hiljaisen hetken hänen muistolleen ja muistelimme kaikkea sitä mitä hän ehti tekemään sotahistoriatyön alalla kanssamme. Aulis oli Rukajärven suunnan mies ja kantoi sitä lippua näkyvällä tavalla. Hän oli aina mukana, siellä missä Rukajärven suunnan miehet tapasivat toisiaan.

Hän oli avaamassa Lieksan Rukajärvi-keskusta 1.7.2013, siellä hän istui toisen espoolaisen, kenraali Jaakko Valtasen vierellä etupenkissä ja kun ajoimme höyryjunalla Lieksan veteraanijuhlaan ”70 vuotta Jatkosodan päättymisestä” 4.-5.9.2014 hänen kiusanaan eivät olleet hyttyset vaan lehtimiehet, joille hän jakoi auliisti haastatteluja. Lehtimiehet halusivat puhuttaa sanavalmista, hyvämuistista kielitaitoista veteraania.

Erityisesti hänen sydäntään lähellä oli toiminta Espoon veteraanikuorossa. Kaunis ääni soi Espoon kulttuurikeskuksessa v. 2017 Suomi 100 pääjuhlassa, missä Aulis esitti kuoroineen ”Kiitos Teille veteraanit”. Hän jatkoi veteraanityötä aivan viimeiseen asti, Tiedustellessani hänen vointiaan sain kuulla, että hän oli vielä kuluvan vuoden alkupuolella valmistautumassa Espoon veteraanikuoron harjoituksiin. Kun kerroin hänelle, että hänen sotaveteraanikaverinsa jo 106-vuotias prof. Ilmari Koppinen käy myös jokaisena maanantaina Salon veteraanikuoron harjoituksissa, hän ilmoitti: ”Vie terveisiä – niin täälläkin – on tapana”.

Kaikkien yhteisten kokemustemme jälkeen ehdimme iloita siitä, että Aulis olisi voinut osallistua kanssamme hänestä kirjoitettavan kirjan julkistamistilaisuuteen. Sitä meille ei suotu, kirjan tekijä on tohtori Jaana Laamanen. Olemme kovin otettuja, että tri Laamanen otti tehtäväkseen Aulis Lintusen elämäkertateoksen kirjoittamisen. Tulemme yhdistyksenä antamaan kaiken tukemme hänen työlleen.

Tri Jaana Laamanen on kirjoittanut muistosanat, jotka tällä luki Auliksen tyttären poika Mikko Suoheimo. Esitän hänelle kiitoksemme.

Haluan myös itse lausua muutaman sanan Auliksen muistolle. Olen vaivannut Aulis Lintusta lukemattomia kertoja ensin toimiessani Espoon kaupungin luottamustehtävissä jo 1970-luvulta alkaen ja vasta eläkevuosinamme tiemme yhtyivät sotahistoriatyössä. Aulis toimi ahkerasti Espoon Sotaveteraaneissa ja kun samalla tulin tietämään, että hän jo sotilaspoikavuosinaan lähti Rukajärven rintamalle yhteydenpito tiivistyi entisestään. Auliksen sotamuistot on tallennettu. Olemme kovin kiitollisina kaikesta siitä avusta mihin hän oli aina valmis tukeakseen toimintaamme.

En koskaan unohda niitä pitkiä yhteisiä ajomatkoja, joita teimme Rukajärven suunnan sotahistoriatyön hyväksi, käydessämme Auliksen aseveljien merkkipäivillä, erilaisissa muistotilaisuuksissa kuten esim. kenraali Ermei Kannisen muistoseminaareissa, mihin liittyi seppeleen lasku. Unohtumaton tilaisuus kun Aulis aloittaa yksin laulun kenraaliystävänsä haudalla ”Integer vitae” – luonnollisesti latinaksi. Ehkäpä ymmärrätte sen mitä tarkoittaa sanonta – ”sotahistoriatyö on sellaista, ettei siinä tarvita silmätippoja”.

Veteraanisukupolvesta totean presidentti Sauli Niinistön vuonna 2009 julkaiseman kirjan ”Hiljaisten historia” alkulauseen sanoin: ”Kansojen historia on voittajien historiaa, koska vain he ovat jääneet sitä kirjoittamaan”. Kirjansa ensimmäisen luvun hän on nimennyt ”Hiljainen sotahuuto”. Lukiessani hänen teostaan minun mieleeni nousivat Aulis Lintunen ja hänen aseveljensä, jotka muodostivat sodan jälkeen yhtenäisen joukon. Väinö Linna nimesi heidät osuvasti ”tuntemattomiksi sotilaiksi”, ei rivin riviä sotapäiväkirjoissa. Niin olisi käynyt myös Aulikselle, ellei hän itse olisi antautunut haastateltavaksi ja nyt onneksemme myös suostunut antamaan tietoa muistelmateoksen kirjoittamista varten. Valitettavasti tämä työ jäi Auliksen eläessä meiltä jälkipolvilta hiukan kesken, siksi olemme sopineet tri Jaana Laamasen kanssa, että julkaisemme eräänlaisen etsintäkuulutuksen mahdollisten lisätietojen kokoamiseksi. Tämä tehtävä on yhteinen ja kunnianosoitus Aulis Lintusen elämäntyötä kohtaan.

Hyvää matkaa, Aulis. Olet jättänyt jälkesi historiaan, ja me kaikki seisomme täällä kunnioittaen Sinua, muistaen panoksesi. Sinivalkoiset ajatuksemme on kirjoitettu adressiimme: ”Historia kirkastaa Isänmaalle sykkineen sydämen kilven.”

Otamme osaa omaisten suruun.

Kiitos kaikesta – Tenho Tikkanen