Huomenna 27.9. tapaamme Kiuruveden, sitten 28.9. Iisalmen Rukajärvi-keskuksen esitelmätilaisuudessa ja tulevalla viikolla Rukajärven tiellä.
Tänään tuli kuluneeksi 70 vuotta, kun 98 vuotias isäni ja hänen aseveljensä ylittivät rajan Repolan paraatin jälkeen. Rajan ylitys tapahtui 26.9.1944 klo 14.23. Klo 16.30 saapui 7./JR 10 tavoitteeseensa, eli 11 km. rajasta. Sotapäiväkirjaan on tehty merkintä: ”Saavuttiin tavoitteeseen, Jukolan majoitusalueelle n. 11 km rajan länsipuolelle, johon komppania majoittui entiselle Täyd. P 12:n alueelle. Iltapäivän marssin aikana miehet tavallista väsyneempiä, mm. iltapäivän aikana kaikkiaan 15 marssisairasta. Puhuttelu viikon palveluksesta … Komppanian vahvuus 5+29+165 = 199.”

Näin ovat vuodet vierineet, nuorten miesten aika on kulunut ja vain 27 heistä osallistui ikimuistoiselle höyryjunamatkalle ja viitisenkymmentä Lieksan kirkossa 5.9.2014 pidettyyn kansalaisjuhlaan. Isäni oli juhlassa ja junassa joukon vanhin ja kovin tyytyväinen matkaansa junan myöhästymisistä huolimatta. Hän tapasi siellä kolme saman komppanian aseveljeään, juukalaisen Olavi Tiittasen ja vantaalaisen Maunu Kankaanpään. Se oli hänen omia sanojaan lainaten juhlan ”kohokohta” siis aseveljien tapaaminen. Ne ”veljet” ovat enemmän kuin tavan veljiä, he ovat aseveljiä, jotka kasvoivat yhteen ollessaan vuosikausia kovissa paikoissa silmätysten kuoleman kanssa.


Rukajärven joukot viipyivät Jukolan Motin alueella, rajan tuntumassa aina kotiuttamiseensa saakka.
Nyt me nuoremmat saavumme samalle paikalle, ”Rukajärven tielle” 70 vuotta myöhemmin.Tulevan viikon aikana käynnistämme Jukolan motissa laavun rakentamisen. Pyytäisin kaikkia niitä, jotka tuntevat mielenkiintoa laavun rakentamisesta ottamaan allekirjoittaneeseen yhteyttä.
Tenho Tikkanen, puheenjohtaja puh. 040-5408045.