Puheenvuoro kenraaliluutnantti Ermei Kannisen muistoseminaarissa Helsingin Suomalaisella Klubilla 21.10.2017.
ERMEI KANNINEN TYÖTOVERINA JA SOTILAANA.
1. Tutustuimme Ermei Kannisen kanssa toisiimme lähes seitsemänkymmentä vuotta sitten 1950-luvun alussa aloittaessamme opintomme samalla yleisesikuntaupseerikurssilla Sotakorkeakoulussa. Olimme kurssimme nuorimpia. Ermei on minua vain puolitoista vuotta vanhempi, mutta hän oli kurssille tullessaan jo viisi vuotta vanha kapteeni ja minä vain kuukauden ikäinen yliluutnantti. Istuimme luokkahuoneessa kaksi vuotta vierekkäisissä pulpeteissa. Aika pian meille kaikille kurssitovereille selvisi, miksi Ermei oli ollut jo korkeakoulun sisäänpääsykokeiden ykkönen. Hän oli opintojemme alusta alkaen hyvin tietävä ja varma sekä toimissaan erittäin nopea. Siinä missä me muut tuhrasimme vastauksemme koulutöiden kysymyksiin lyijykynän ja pyyhekumin kanssa ja tavallisesti annetun ajan loppuminuuteille saakka, Ermei kirjoitti tehtävänsä tavallisesti suoraan mustetäytekynällä ja luovutti paperinsa aina vähintään kymmeniä minuutteja ennen meitä muita. Asetettuihin työryhmiin Ermei osallistui vastahakoisesti ja oli sitä mieltä, että yhden miehen työryhmä on paras ja nopein tapa päästä tuloksiin. Taktillisten tehtävien suulliset tilanteen arvioinnit ja hänen muut esityksensä olivat aina suoraviivaisen johdonmukaisia ja ratkaisukeskeisiä. Hän oli meistä selvästi paras ja opintojemme päättyessä opettajakollegion hyväksymien arvosanojen mukaan kurssimme itseoikeutettu priimus. Ermei kyllä myös itse tiesi kykynsä. Hänen olikin joskus vaikea olla näyttämättä sitä. Hän poikkesi muutoinkin meistä muista. Hänellä oli mm vielä siihen aikaan harvinainen oma auto, jolla hän joskus aamuisin ajoi Liisankadulle Töölöstä, koska hänellä oli usein työpäivän jälkeen mm autourheiluun liittyviä luottamustehtäviä.
2. Ermei Kannisen sotilasuran pari ensimmäistä vuosikymmentä eivät sotilasarvoissa ylenemisessä juuri poikenneet hänen ikätovereistaan, mutta everstiluutnantista ylöspäin, arvomerkit alkoivat vaihtua kolmen vuoden välein.
Puolustusvoimien johto oli kyllä havainnut Ermein suunnittelutaidot ja tehokkuuden aikaisemminkin, sillä hän oli jo palvellut Pääesikunnan operatiivisessa osastossa kapteenina ja nuorena majurina. Mutta kun hänet everstiluutnanttina vuonna 1967 määrättiin operatiivisen osaston päälliköksi, siitä alkoi Ermei Kannisen vaikuttavin ammatillinen elämäntyö; puolustusjärjestelmämme rakentaminen ja kehittäminen vuosikymmeniä kestäneen suurvaltojen välisen kylmän sodan ja ydinsodan uhkien aikana, mutta erityisesti YYA- sopimuksen voimakkaiden ja ristiriitaisten vaikutusten alaisena.
Sotiemme ankarat olosuhteet sekä Karjalan kannaksen ja Rukajärven suunnan taistelutilanteet ja tappiot kokeneena, Ermei Kanninen ymmärsi, että vähäväkisen maan ja kansan tuli tehdä kaikkensa, jotta se voisi välttyä joutumasta uudelleen sotien koettelemuksiin. Turvallisuuspolitiikkamme tärkeänä osatekijänä puolustusvoimiamme tuli hänen mielestään rakentaa siten, että ne mahdollisimman tehokkaasti viestittäisivät ulospäin sanomaa siitä, että Suomen sotilaallinen uhkaaminen tai maahan tunkeutuminen tulisivat sitä yrittävälle liian kalliiksi saavutettaviin tuloksiin nähden. Yleisen asevelvollisuuden muodostaman suuren reservin mahdollisimman täysimittaisesta hyväksikäytöstä muodostui sen tähden koko puolustusfilosofiamme perusta. Sen toteuttamiseen Ermei paneutui Pääesikunnan operatiivisen osaston päällikkönä, Päämajamestarina ja Yleisesikuntapäällikkönä koko älyllään, tarmollaan ja taidoillaan lähes viidentoista vuoden ajan. Alalla sotilasasiamiehenä toimineena hän piti tiedustelulla hankittavien ennakkotietojen merkitystä ratkaisevan tärkeinä. Suorastaan alueellisen puolustuksemme runkona Ermei Kanninen piti hyvin organisoituja ja koulutettuja paikallisjoukkoja. Niiden tuli kattaa maa siten, että torjuntatoimenpiteet voidaan aina aloittaa välittömästi kaikissa suojattavissa ja puolustettavissa kohteissa etäisyyksistä ja vuoden tai vuorokauden ajoista riippumatta. Paikallisjoukkojen tuli myös nauttia alueen väestön luottamusta. Sen tähden oli tärkeää. että niiden johtajiksi määräämisissä otettiin huomioon eri kansalaispiirien edustus. Tässä vaatimuksessa näkyivät Ermein käsitykset entisten suojeluskuntien ja vapaaehtoisen maanpuolustustyön merkityksestä. Ermein jäädessä eläkkeelle paikallisjoukkojen vahvuus oli yli 250000 miestä. Ne olivat monilta osin hyvinkin puutteellisesti varustettuja, mutta tehtäviinsä nähden kuitenkin toimintakykyisiä. Vaatimattoman sissikoulutuksen aloittaminen kaikille sotilaille puolustushaarasta ja aselajista riippumatta, oli erityisen vahva viesti ulospäin puolustuksemme tavoitteiden ehdottomuudesta.
Järjestelmämme oli niin kiistattomasti vain oman maan puolustukseen tarkoitettu ja vain siihen kykenevä, että Neuvostoliiton sotilasjohtokin sen selvästi ymmärsi. Sen tähden alueellisen järjestelmämme aikaansaaminen helpotti osittain sitä piilossa olevaa mutta merkittävää ristiriitaongelmaa, jonka vaikutusten piirissä sotilasjohtomme eli koko kylmän sodan ajan. Toisaalta piti osoittaa itsestään selvää lojaalisuutta valtakuntamme johtoa ja puolueettomuuteen pyrkivää turvallisuuspolitiikkaamme kohtaan, mutta toisaalta sotilasjohdon yhtä itsestään selvä velvollisuus oli suunnitella isänmaan puolustamista kaikki arvioitavissa olevat uhkatilanteet huomioon ottaen. Ei tarvittu suurta tilanteenarviointikykyä, ymmärtääkseen, että todennäköisin uhkaaja saattoi niissä oloissa olla vain Neuvostoliitto. Mutta asian tästä puolesta ei luonnollisesti ollut mitään mahdollisuutta puhua siitä julkisesti. Se olisi vaarantanut koko ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme uskottavuuden. Puolustusneuvoston pääsihteerinä ja jäsenenä Ermei Kanninen esitteli taitavasti järjestelmämme rakennetta ja ominaisuuksia poliittiselle johdollemme sekä kansanedustajille, mutta myös yhteiskuntamme eri alojen johtohenkilöille Valtakunnallisilla maanpuolustuskursseilla. Vaikka siis puolustusjärjestelmämme vahvistuminen kevensi mainitsemaani ristiriitaongelmaa, niin vasta Neuvostoliiton sortuminen ja YYA-sopimuksen raukeaminen ratkaisivat sen kokonaan.
3. Kaikkien kuluneiden vuosikymmenien ajan tulimme Ermein kanssa hyvin toimeen keskenämme. Siihen varmaan vaikutti osaltaan se, että yhteisen kaksivuotisen Sotakorkeakoulun kurssin lisäksi olimme Helsingin Norssin kasvatteja ja sotilasuramme alkuajatkin olivat samantapaisia. Talvisodassa olimme vapaaehtoisia suojeluskuntapoikia kotirintamalla. Palvelimme myös joitakin aikoja Ahvenanmaan rannikkolinnakkeilla – emme kuitenkaan samanaikaisesti. Meidät oli niin ikään alaikäisinä koulupoikina jo komennettu aliupseerikouluun, josta palasimme alikersantteina koulunpenkille – opettajiemme ihmeteltäviksi! Olimme luonnollisesti lisäksi ns perhetuttuja ja vierailimme toistemme luona usein. Virkauriemme myöhemmissä vaiheissa tiemme monissa kohdin kyllä sivusivat toisiaan, mutta hänen alaisensa ja lähin työtoverinsa olin vuosien ajan vasta Pääesikunnassa Komento- (henkilöstö) päällikkönä ja Yleisesikuntapäällikkönä. Puolustusjärjestelmämme perustekijöiden kehittämisestä olimme samaa mieltä.
Esimiehenä Ermei oli rakentavan asiallinen, mutta esikuntatyön muotoseikoissa hyvin vaativa. Tiesin jo etukäteen, että kaikissa käsiteltävissä asiakirjoissa piti olla tarkka päiväys ja tekijän tunnusmerkintä. Jos ne puuttuivat, papereita ei edes alustavasti otettu käsiteltäviksi. Hänen vaatimansa muistiot saivat olla enintään kahden sivun mittaisia ja sellaista hyvää suomen kieltä, ettei ”rivien välistä” tarvinnut mitään lukea. Ermei osasi nimittäin sen taidon mestarillisesti. Asiakirjoihin muutoksia vaatiessaan hän saattoi olla teräväsanainen, mutta ei milloinkaan loukkaava. Suhtautumisessaan työyhteisöönsä Ermei oli mielestäni rehti ja oikeudenmukainen. Työtoverina hän oli lojaali ja ehdottoman luotettava. Upseerin ammatin eettiset ja isänmaalliset arvot Ermei Kanninen oli myös sisäistänyt esimerkiksi kelpaavalla tavalla. Virkatoimissaan hän kyllä varjeli joskus etäiseltä vaikuttavaa rooliasuaan, mutta työtehtävien ulkopuolella hän oli hyväntuulinen ja vapaasti osallistuva. Ermei Kanninen ei ollut mikään perinteinen karski komentaja, mutta hän oli päätöksensä hyvin perusteleva tahdonvoimainen ja tarvittaessa kovasanainen johtaja.
Ermei Kannisessa oli myös – niin kuin meissä kaikissa – myös pehmeämpi inhimillinen puolensa. Minulla on mm kokemus siitä, miten YK-joukon harrastunnelmainen ehtoollisjumalanpalvelus Siinain erämaassa sai hänet herkistymään lähes kyyneliin. Liisi-vaimon poismeno oli hänelle myös syviä tunteita pinnalle purkava elämän vaihe.
Ja lopuksi: Sotilaana ja Puolustusvoimiemme ylimpään johtoon kuuluvana kenraalina Ermei Kanninen oli toimissaan viisas ajattelija sekä pitkäjänteinen suunnittelija ja organisoija. Hänen pitkäaikainen ja perusteellinen työnsä johti merkittäviin tuloksiin. Sen tähden kenraaliluutnantti Ermei Kanninen jää sotilaalliseen historiaamme puolustuksemme taitavana ja tarmokkaana kehittäjänä ja ratkaisujen toteuttajana. Muistelen usein etevää kurssi- ja työtoveriani, vahvaa esimiestäni, ja luotettavaa upseeriystävääni arvostavin ja lämpimin ajatuksin.