Jukolan Motin talkootyöt jatkuivat (la. 25.10.), nyt räntäsateessa, lämpötila nollan vaiheilla. Kattokannakkeen kiinnitys osoittautuikin mutkalliseksi. Sitä varten löytyi ratkaisu Nurmijärven omalta kylältä. Heikki Turunen Jongunjoen kyläseuran puheenjohtaja ja uuttera talkoomies valmistaa kiinnikkeet. Hänen sukunsa on asunut paikkakunnalla 1500-luvulta lähtien. Heikki on taitava metallimies, jolta syntyvät vaativammatkin teokset. Keskipilarin päähän tulee hattu ja kiinnikkeet, jotta kattotuolien kiinnitys on varmistettu kovankin lumikuorman alla.
Keskipaalun muoto on Antero Huttusen käsialaa. Siitä tulee kahdeksankulmainen kuten on itse kota. Antero ideoi kodalle pidemmät keskiseinät, saatiin riittävästi tilaa ja kattokannakkeitten kuormaa kevyemmäksi. Se osoittautui ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi, sillä sorapatja muutoin olisi käynyt liian pieneksi. Nyt kota istuu niin ilmansuuntiin kuin Rukajärven tiehen nähden, siten kuin se olisi syntynyt pitkän harkinnan ja taitavan suunnittelun tuloksena.
Talkootyössä lauantaina ei ollut suurempaa tungosta. Yhdistyksemme hallituksen jäsen, Aila Elo puolisonsa Esan kanssa uutteroi lapion varressa, siisti paikkoja ja nyt paikalla näkyy naisen käden jälki useammaltakin päivältä, olihan perjantaina talkoissa mukana Ailan lisäksi, Maija Riikonen sekä Päivi Putkonen. Lauantaina talkoomiehiin lukeutui Ilkka Tiainen ja yhdistyksen puheenjohtaja.
Lauantaina talkoot aloitettiin jo klo 8.00 ja päätettiin vasta klo 16.00 jälkeen. Työtä paikalla riittää suuremmallekin porukalle. Tulevalla viikolla on rakennustyön vaativimmat koitokset ja rakennustarvikkeita joudutaan kantamaan, joten apu olisi kovin tarpeellista. Lisäksi kota pitää saada valmiiksi ennen lopullisen talven tuloa. Tulevan viikon sää pysyy lämpimän puolella ja katonaluslautojen asentaminenkin näyttäisi pystyttävän tekemään ilman vesisateita.
Lopuksi tietoa 70 vuoden takaisesta Jukolan Motista
Sotapäiväkirjassa (9./JR 10), 70 vuotta sitten tältä päivältä 26.10.1944 todetaan: ”Työteho heikko. Luutnantti Seikola siirtyi (8./JR 10:stä) I joukkueen johtajaksi”. Luutnantti Seikola tunnettiin sodassa kovasta äänestä. Se pelasti monen oman miehen hengen, muutama siinä ehti kaatua, kun Tahkokoskella elokuun kovissa taisteluissa omat joukot avasivat tulen ja tilasivat (9./JR 10) omien niskaan kranaattikeskityksen. Erehtyivät luulemaan pimeässä liikkuvia viholliseksi. Seikolan huudosta etenijät tunnistettiin omiksi ja tuli keskeytettiin, 5 miestä ehti kaatua (kers. Viljo Arosuo, alik. Urho Pelkonen, korpr. Eero Laiho, stm. Veikko Moilanen sekä stm Viljo Ruuskanen) ja 9 haavoittui.
