Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja ry ja Lopen kunta olivat järjestäneet Majan  70-vuotisjuhlan. Marskin Maja oli Rukajärven rintaman lahja ylipäällikölleen hänen 75-vuotispäivänään.

Mielenkiintoisen juhlaesitelmän piti professori Martti Häikiö, joka selvitti mm. maamme puolustusvoimain perustamista sekä Marsalkka Mannerheimin siirtymistä presidentin tehtävästä. Hänen mukaansa :”Vahvin ehdokas itsenäisen Suomen puolustusvoimien perustamispäiväksi on 7. tammikuuta 1918. Silloin Svinhufvudin senaatti teki epävirallisesta Sotilaskomiteasta valtion komitean ja hyväksyi komitean puheenjohtajan, ratsuväen kenraali Claes Charpentierin tulevaksi ylipäälliköksi. Tätä voi pitää hallituksen omien puolustusvoimien rakentamisen ensimmäisenä virallisena askeleena.”

Julkaisemme juhlassa pidetyt puheet lyhentämättöminä seuraavassa niiden esitysjärjestyksessä.

 

Tervehdyspuhe – SMMM ry:n puheenjohtaja Kontra-amiraali Veijo Taipalus

Herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvät naiset ja herrat,

Minulla on Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajayhdistyksen puolesta ilo toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi tähän juhlatilaisuuteen. Olemme tänään kokoontuneet tänne Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmajalle juhlimaan sitä, että Majan pystyttämisestä tänne Lopen Puneliajärven rannalle tulee tänä kesänä kuluneeksi 70 vuotta.

Vuonna 1942 Rukajärven rintaman kenraali Raappanan 14. divisioonan sotilaat rakensivat Majan ja saunan alkuperäiselle paikalleen Repolan Lieksajärven rannalle ja luovuttivat sen Marsalkka Mannerheimille hänen 75-vuotispäivänään. Samana päivänä oli myös Tasavallan Presidentti myöntänyt Mannerheimille arvonimen.

Noustuaan Lieksajärven rannalle Maja oli ehtinyt olla käytössä runsaat kaksi vuotta, kun sodan lopputuloksen alkaessa jo olla näkyvissä päätettiin Maja purkaa ja siirtää Suomen puolelle turvaan.

Niinpä aloitettiin uuden sijoituspaikan etsintä. Alkukartoituksen jälkeen päädyttiin Mannerheimille esittämään kolmea eri vaihtoehtoa ja hän päätyi valitsemaan juur4i tämän paikan jossa nyt olemme. Kun katsomme maisemaa ja luontoa ympärillämme, voimme vain todeta, että hienon paikan ovat etsijät löytäneet.

Rakennuksen pystyttäminen tälle paikalle aloitettiin toukokuussa 1945 ja työ saatiin valmiiksi juuri ennen juhannusta. Marsalkka saapui ottamaan rakennustyön vastaan 21. kesäkuuta 1945. Siitä lähtien Manneheim ehti tietojen mukaan käydä Majalla useita kertoja.

Viimeinen käynti ajoittunee keväälle 1948. Tuolloin Marsalkka oli kuitenkin jo tehnyt Majan lahjoitusta koskevan sopimuksen Suomen Yleisen Metsästäjäliiton kanssa.

Kävi kuitenkin niin, että Metsästäjäliiton ajatukset Majan ja sitä ympäröivien maiden käytöstä eräänlaisena riistanhoidollisena mallialueena osoittautuivat liian haasteellisiksi toteuttaa, samoin myös Majan ylläpito ja huolto alkoivat vaatia enemmän varoja.

Aluksi kaavailtiin Majan myyntiä, sen siirtämistä Seurasaareen ja selviteltiin myös mahdollisia muita yhteisöjä ja tahoja jotka voisivat ottaa Majan haltuunsa.

Marsalkan syntymän 90-vuotispäivänä, 4. kesäkuuta 1957 pidetyssä Upseerijärjestöjen Yhteistoimintaelimen juhlakokouksessa tehtiin esitys, että upseerijärjestöjen eli Jääkäriliiton, Upseeriliiton, Kadettikunnan ja Reserviupseeriliiton, toimesta perustetaan yhdistys, jonka kautta kyseiset järjestöt ottavat yhteisesti vastuun Majasta, sen hoitamisesta ja Majaan liittyvien perinteiden vaalimisesta. Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja r.y. perustettiin Helsingissä 11. joulukuuta 1957.

Siitä lähtien Majayhdistys on kantanut vastuun Majan ylläpidosta ja perinteiden vaalimisesta, luonnollisesti lukuisten eri tahojen tukemana. Toimintaamme tukeviin tahoihin lukeutuvat vapaaehtoiset talkootyöläiset muun muassa täältä Lopelta, useat yritykset ja säätiöt taloudellisen tuen muodossa, puolustusvoimat, Lopen kunta ja monet muut meille niin kovin tärkeät tukijat.

Lausun Majayhdistyksen puolesta parhaat kiitokset kaikille toimintamme tukijoille. Ilman teidän tukeanne Majan ylläpitäminen, siihen liittyvän perinteen vaaliminen ja Mannerheimia koskevan tietouden siirtäminen asiasta kiinnostuneille olisi huomattavasti vaikeampaa.

Työ ei tässä mielessä ole suinkaan valmis eikä loppumassa, vaan kuten arvaatte tällaisessa vanhassa kiinteistössä isompaa tai pienempää laitettavaa riittää jatkuvasti.

Parhaat kiitokset Lopen kunnalle myös tämän tilaisuuden eteen tehdystä työstä ja saadusta arvokkaasta tuesta.

Myös yhdistyksen edellinen puheenjohtaja kenraalimajuri Sihvo pyysi minua välittämään terveisensä ja erityisesti lämpimät kiitokset kaikille Majan toimintaa tukeneille tahoille. Sami Sihvo on ulkomaan matkalla ja siten ei päässyt mukaamme tänään.

Saamme juhlapäivän kunniaksi nauttia Majan Herrojen valmistaman aterian, joka perinteen mukaisesti koostuu Mannerheimin mieliruoista. Lausun Majayhdistyksen puolesta parhaat kiitokset myös Majan Herroille hyvästä yhteistyöstä. Toivotaan museolle ja ravintolalle paljon kävijöitä jo alkaneen sesongin aikana.

Arvoisat juhlavieraat, näillä sanoilla toivotan teidät kaikki lämpimästi tervetulleiksi !

 

Tervetuloa Lopelle – kunnanjohtaja Karoliina Viitanen

Hyvät kutsuvieraat.  On ilo nähdä teidät täällä Lopella, Punelian rannalla, kauniina aurinkoisena kevätpäivänä.

Minulla on ilo edustaa tänäänkin Lopen kuntaa – kuntaa, jonka ehkä kuuluisin vapaa-ajan asukas kautta historian on ollut itse Suomen Marsalkka Mannerheim. Loppi on tunnettu ja vilkas vapaa-ajanvyöhyke. Sen lisäksi, että Loppi tunnetaan kautta maan perunasta, kuntamme tunnetaan myös järvistään, upeasta luonnostaan, tuhansista kesämökeistään ja Räyskälän lentokentästä.

Mannerheimin metsästysmaja on ollut tänä vuonna Lopella 70 vuotta – jo tuolloin vuosikymmeniä sitten Mannerheim näki Punelian rannan kauneuden ja ainutlaatuisuuden – ja siirrätti metsästysmajansa näihin maisemiin. Näiden vuosien aikana majalla on käynyt tuhansia ihmisiä – näkemässä, kuulemassa, kokemassa historiaa mutta myös nykyisyyttä – palan Lopen kaunista luontoa, sinistä järvimaisemaa – Suomalaista perinnemaisemaa parhaimmillaan.

Toivotan teille kaikille mukavaa keväistä iltapäivää, puheiden, musiikin ja hyvä seuran merkeissä sekä tietenkin makuhermoja hivelevää juhlalounasta. Kiitos kun tulitte.

 

Puolustusvoimien tervehdyksen esitti kenraali Jarmo Lindberg

 

Juhlaesitelmä – professori Martti Häikiö

Arvoisa Puolustusvoimien komentaja

Arvoisat juhlavieraat

Suomi on aloittanut valmistautumisen valtiollisen itsenäistymisemme 100-vuotisjuhlaan. Sitä vietetään kahden vuoden kuluttua vuonna 2017. Juhlavuoden teemana on Yhdessä.  Nyt on alkanut monivuotinen tapahtumien sarja, jonka kautta syvennämme ymmärrystämme Suomen itsenäistymiseen ja valtiolliseen vapauteen johtaneesta kehityksestä ja suomalaisen kansanvallan vahvuudesta. Suomen itsenäisyyden saavuttamisen ja säilyttämisen ainutlaatuisen tarinan tunteminen on meidän suomalaisen identiteetin tärkein perusta.

Haluan onnitella ja kiittää Marsin majan ja sen perinteiden ylläpitäjiä tässä juhlatilaisuudessa, jossa muistetaan vuotta 1945. Silloin tämä maja siirrettiin Lopelle.

Aion käsitellä marsalkka Mannerheimin Suomen uran kannalta kahta tärkeää tapahtumaa. Aluksi muutama sana siitä, miten hänestä tuli ensin hallituksen joukkojen ylipäällikkö vuonna 1918. Tuolloin Suomi joutui asein varmistamaan itsenäisyytensä. Ja sitten vuotta vuonna 1945, jolloin marsalkka Mannerheim johdatti ensin ylipäällikkönä ja tasavallan presidenttinä Suomen rauhaan puolustusvoimien pelastettua maan vapauden ja itsenäisyyden.

Siirrymme nyt sadan vuoden takaisiin tapahtumiin. Suomen valtiollisen itsenäistymisen satavuotisjuhlaan liittyy ehkä yllättävänkin avoin kysymys siitä, milloin itsenäisen Suomen puolustusvoimat perustettiin.

Yksi mahdollinen päivämäärä voisi olla 16. toukokuuta. Ei kuitenkaan Mannerheimin voitonparaati vuonna 1918, vaan vuotta aiemmin eli vielä autonomian aikana vuonna 1917. Epäilen, että kaikkien tuntema paraatipäivä lienee valittu juuri tämän tapahtuman ensimmäiseksi vuosipäiväksi.

16. toukokuuta 1917 Tukholmassa pidettiin suomalaisten aktivistien kokous, jossa käsiteltiin suunnitelmaa sotilaallisen järjestön luomisesta Suomeen. On puhuttu ”valkoisen armeijan syntysanojen” lausumisesta. Eversti Matti Lappalaisen kirjoittaman kokouksen keskeisen henkilön ratsumestari Hannes Ignatiuksen elämäkerran mukaan kokouksen pöytäkirjaa voidaan pitää ”Suomen sotaväen ja suojeluskuntien perustamisasiakirjana”.

Tätä edeltävältä ajalta voidaan mainita kaksi päivämäärää, joilla oli suuri merkitys, mutta tuskin aivan perustamisasiakirjan kaltainen painavuus. Puolustusvoimat voi hakea juurensa myös jääkäriliikkeestä. Sen syntyä muistettiin viime marraskuun 20. päivänä, jolloin tuli kuluneeksi sata vuotta siitä kun jääkäriliikkeen syntysanat lausuttiin Helsingissä, Ostrobotnian osakuntatalon Kassahuoneessa – nykyisessä Jääkärikabinetissa.

Seuraavassa helmikuussa 1915 Saksassa, Hohenlockstedtissa, otettiin vastaan ne ensimmäiset 19 suomalaista vapaaehtoista, jotka saapuivat Lockstedt Lageriin koulutettaviksi. He aloittivat neliviikkoisen partiojohtajakurssin, joka kesällä vaihtui musketöörikurssiksi ja sitten muuttui ammattimaiseksi jääkärikoulutukseksi. Jääkäripataljoonan synty on hienoimpia kertomuksia siitä, mitä usko Suomen vapauteen voi saada aikaan. Suomalaisista jääkäreistä tuli myöhemmin liki 50 kenraalia ja monta sataa upseeria. Heistä muodostui Suomen puolustusvoimien runko, sen tärkeimmät kouluttajat ja johtajat.

On todella tärkeää, että puolustusvoimat muisti näkyvästi näitä kahta tapahtumaa, joita voidaan pitää uuden suomalaisen sotilaskoulutuksen alkuna.

Suomen irtautuminen Venäjästä tapahtui kuitenkin poliittisesti. Suomi irrotti muodolliset siteensä entiseen emämaahansa Venäjään kolmella askeleella. Ensimmäinen askel oli, kun Suomen senaatti eli hallitus ei tunnustanut Suomen korkeimman vallan haltijaksi Leninin johtamien bolševikkien sotilaskaappauksella muodostamaa hallitusta 7. marraskuuta 1917.

Toinen ja ratkaiseva askel itsenäisyyteen otettiin viikkoa myöhemmin, 15. marraskuuta 1917, jolloin eduskunta julistautui korkeimman vallan haltijaksi eli otti itselleen ne tehtävät, jotka ennen olivat kuuluneet Venäjän keisarille ja sitten Venäjän väliaikaiselle hallitukselle ja heidän edustajalleen kenraalikuvernöörille. Itsenäisyyspäivää vietämme kuitenkin 6. joulukuuta, jolloin eduskunta hyväksyi Svinhufvudin johtaman senaatin itsenäisyysjulistuksen vuonna 1917.

Tammikuun alussa 1918 Suomi oli siis itsenäinen, mutta se oli sitä vain muodollisesti. Suomen itsenäisyyttä ei yksikään ulkovalta ollut tunnustanut. Maassa oli vielä noin 75 000 entisen emämaan eli Venäjän sotilasta. Eikä itsenäiseksi itseään kutsuvan maan hallituksella ei ollut lainkaan omaa armeijaa, sillä Suomen viimeinenkin oma sotilasosasto oli lakkautettu jo 13 vuotta aikaisemmin. Tilanteen teki äärimmäisen vaaralliseksi se, että Suomen työväenliike oli tehnyt jo marraskuussa 1917 ottanut käytännössä vallan haltuunsa, mutta sitten peruuttanut vallankumouksen. Työväenliikkeen ja maahan muodostuneiden punakaartien johto toimi kiinteässä yhteistoiminnassa Venäjällä vallan kaapanneiden bolševikkien kanssa. Sisäinen anarkia levisi koko ajan laajemmalle.

Helpoimmin ratkesi itsenäisyyden tunnustamiskysymys. Tammikuun 4. päivänä Neuvosto-Venäjän kansankomissaarien neuvosto, Ruotsi ja Ranska tunnustivat virallisesti Suomen itsenäisyyden.

Vahvin ehdokas itsenäisen Suomen puolustusvoimien perustamispäiväksi on 7. tammikuuta. Silloin Svinhufvudin senaatti tekee epävirallisesta Sotilaskomiteasta valtion komitean ja hyväksyi komitean puheenjohtajan, ratsuväen kenraali Claes Charpentierin tulevaksi ylipäälliköksi. Tätä voi pitää hallituksen omien puolustusvoimien rakentamisen ensimmäisenä virallisena askeleena.

Nyt astuu kenraali Mannerheim Suomen historian näyttämölle. Hän oli saapunut takaisin Helsinkiin viimeistään 7. tammikuuta, jolloin hän osallistui ensimmäisen kerran Sotilaskomitean kokoukseen Ritarihuoneella ja hänen nimensä esiintyy Sotilaskomitean jäsenluettelossa, kun komitea samana päivänä saatettiin senaatin alaiseksi. Hänen nostamistaan komitean johtoon epäröitiin ennen kaikkea siksi, että komitea oli rakentanut suunnitelmansa vahvasti Saksan varaan ja Mannerheim tiedettiin etenten-mieliseksi.

Sotilaskomitea oli organisoitunut aseellista toimintaa jo pitkin edellisvuotta yhteistoiminnassa maan hallituksen kanssa. Mutta komitealla ei ollut virallista asemaa. Tohtori Harri Korpisaari on kuvannut erinomaisessa väitöskirjassaan Itsenäisen Suomen puolesta (SKS 2009) Sotilaskomitean tärkeää työtä.

Kenraaliksi Nikolajevin ratsuväkikoulun käynyt kenraali Charpentier oli ylennetty vuonna 1904. Hän oli komentanut kaukasialaista ratsuväkidivisioonaa Puolassa syksyllä 1914. Hänen johtamansa laajennettu divisioona oli osallistunut taisteluihin Kaukasian ja jopa Mesopotamian alueella aina kesään 1916 asti, jolloin Charpentier siirrettiin Kaukasian armeijan komentajan, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitsin esikuntaan, missä hän palvelu maaliskuun vallankumoukseen 1917 saakka.

Tilanteen vakavuutta kuvaa se, että seuraavana päivänä eli 8. tammikuuta Helsingin punakaarti otti haltuunsa entisen kenraalikuvernöörin talon ja nimitti sen Smolnaksi. Tunnemme paikan muun muassa parhaillaan menossa olevien hallitusneuvottelujen näyttämönä.

Edetään vielä yksi päivä. 9. tammikuuta senaattori Arthur Castrén esitti senaatin puolesta eduskunnalle vaatimuksen tehokkaan Suomen valtion järjestyskunnan perustamisesta järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi.

Mannerheim osallistui Sotilaskomitean kokouksiin 12., 13. ja 14. tammikuuta, mutta viimeisessä kokouksessa hän ilmaisi tyytymättömyytensä komitean toimintatapaan ja sen puheenjohtajaan eikä suostunut tekemään komitean pyytämää kirjallista ehdotusta uudesta toimintatavasta, vaan ilmoitti eroavansa, ”sytytti sikarin ja poistui”. Seuraavana päivänä Charpantier erosi ja Mannerheim valittiin hänen tilalleen.

Mannerheim oli ottanut omalla käytöksellään johdon käsiinsä. Mannerheimista tuli hallituksen joukkojen ylipäällikkö, mutta käytännössä se tapahtui vasta sitten, kun hän otti ohjat Pohjanmaan suojeluskunnat ja Vimpelin sotakoulun organisoineelta eversti Paul von Gerichiltä. Loppu on tunnettua historiaa: vapaussodalla karkotettiin venäläinen sotaväki maasta ja kansanvalta pelastettiin kukistamalla punakapina. Suomen itsenäisyys, vapaus ja kansanvalta säilyivät.

Entä Mannerheimin poistuminen Suomen historian näyttämöltä. Mihin ajankohtaan se tulisi sijoittaa? Tarkoitan luonnollisesti tosiasiallista lähtöä, en muodollista.

Marsalkka Mannerheim valittiin Suomen tasavallan presidentiksi elokuun alussa 1944. Hänen tehtävänsä oli johtaa maa irti sodasta. Näin tapahtui, kun raskaat ehdot sisältävä välirauhansopimus solmittiin 19. syyskuuta 1944. Hyppy sodasta rauhaan oli uhkarohkea. Yhden suurvaltavihollisen lisäksi Suomi tieten tahtoen vihollisekseen toisen suurvallan, Saksan. Se tapahtui keskellä maailmansotaa, Saksan ollessa vielä voimissaan ja sen sotavoimien ympäröidessä Suomea pohjoisesta ja etelästä.

Välirauhan ehdot olivat ankarat. Suomi sitoutui vetämään sotajoukkonsa vuoden 1940 Neuvostoliiton ja Suomen välisen rajan taakse ja riisumaan aseista maahan jääneet saksalaisjoukot ja luovuttamaan heidät Neuvostoliitolle. Suomi joutui antamaan etelä- ja lounaisrannikon lentokentät Neuvostoliiton ilmavoimien tukikohdiksi Itämeren sotatoimien ajaksi, katkaisemaan suhteet Saksan vasallivaltioihin. Suomi luovutti Petsamon, vuokrasi Porkkalan alueen laivastotukikohdan perustamista varten ja luovutti neuvosto- ja liittolaissotavangit. Suomi sitoutui maksamaan 300 miljoonan dollarin sotakorvaukset sekä sallimaan sopimuksen ehtojen täytäntöönpanosta huolehtivan valvontakomission muodostamisen.

Mannerheimin arvovallalla oli suuri merkitys siinä, että Suomi säilyi sisäisesti eheänä kohdatessaan nämä ankarat rauhanehdot. J. K. Paasikiven hallituksen muodostaminen marraskuussa 1944 johti kuitenkin siihen, maan tosiasialliseksi johtajaksi nousi määrätietoinen ja tarmokas Paasikivi ja presidentti Mannerheim joutui yhä enemmän syrjään maan asioiden johtamista.

Ratkaisevat tapahtumat Mannerheimin erossa tapahtuivat syksyllä 1945. Maailmansota oli päättynyt Saksan antautumiseen. Pahin uhka oli ohi, vaikka valvontakomission määräily ja välirauhan ehtojen täyttäminen aiheuttivatkin vakavia ongelmia.

Mannerheimin horjuvassa terveydessä oli tapahtunut käänne huonompaan. Pääministeri Paasikivi kävi Mannerheimin luon sairaalassa 16. syyskuuta 1945 uhkaamassa omalla erollaan, minkä tarkoituksena oli saada Mannerheim eroamaan ja Paasikivi valituksi hänen tilalleen presidentiksi. Pari viikkoa myöhemmin Paasikivi toisti uhkauksensa, mutta Mannerheim ei taipunut. Paasikivi merkitsi päiväkirjaansa: ”Mannerheim on kovin passiivinen, ei hän juuri ollenkaan seuraa asioita.” Oikeusministeri Urho Kekkonen oli aktiivinen Mannerheimin syrjään siirtämisessä.

Presidentti Mannerheimin lääkärit antoivat kirjallisen lausunnon 2.10.1945 jossa he suosittelivat keuhkovaivan hoitamiseksi sairaslomaa lämpimässä ilmastossa. Paasikivi puolestaan sairasti ”kylmettymistä”, mitä hänen elämäkertansa kirjoittaja Tuomo Polvinen pitää ”diplomaattisena sairautena”, jonka tarkoituksena oli kypsyttää Mannerheim pyytämään eroa.

Asian vakavuutta lisäsi yllä leijuva uhka Mannerheimin joutumisesta sotasyyllisten listalle. Tässä oikeusministeri Kekkosella taktiikkana oli estää Mannerheimin joutuminen syytteeseen, mutta samalla hänen syrjäyttämisensä presidentin paikalta. Painostusyritykset kuitenkin epäonnistuivat. Lisämutkia toi vielä se, että Neuvostoliiton lähettiläs Orlov ja valvontakomission johtaja kenraalieversti Zhdanov olisivat halunneet estää Mannerheimin suunnitelmat lähteä lomalle Portugaliin ja suunnata hänen matkansa sen sijaan Krimille.

Presidentti Mannerheim palasi Helsinkiin 2. tammikuuta 1946, vuorokauden kuluttua sotasyyllisyyslain säätämän syyteajan umpeutumisesta. Lopulta, hyvin vaikeiden vaiheiden jälkeen, Mannerheim jätti eroilmoituksensa – itse valitsemanaan ajankohtana – 4. maaliskuuta 1946.

Paasikivi piti radiossa puheen, jossa hän lausui: ”Mannerheimin johdolla ja hänen arvovaltansa nojassa maamme irrotettiin sodasta. Kukaan muu ei silloin olisi voinut tätä tehtävää suorittaa, sillä kukaan muu ei nauttinut kansamme suuren enemmistön luottamusta niinkuin hän.”

Suomen itsenäisyyden, vapauden, vaurauden sekä kansanvallan suuressa tarinassa on meillä kaikilla paljon tutkimista ja oppimista. Menneet sukupolvet panivat omat virkansa ja oman omaisuutensa ja perheensä kuolemanvaaraan puolustaessaan ihannettaan vapaasta Suomesta. Matkan varrella on monia vaikeita kipupisteitä, ylitsekäymisiä ja virhearvioita, joita ei tästä inhimillisestä tarinasta tule pyyhkiä pois.

Samalla kun tunnemme kiitollisuutta edellisten sukupolvien työlle ja iloitsemme vapaasta Suomesta, syventykäämme lähivuosina Suomen itsenäistymisen tekijöihin ja vaiheisiin. Näin voimme lujittaa sitä pohjaa, jolle rakennamme parempaa tulevaisuutta.

Tutkin parhaillaan P. E. Svinhufvudin valtiomiestyötä. Olen laatimassa Helsingin Suomalaisen Klubin toimeksiannosta nettisivustoa Svinhufvud ja Suomen itsenäistymisen tekijät ja vaiheet. Se on jatkoa Klubin Mannerheim-, Sibelius- ja Ylppö-sivustoille. P. E. Svinhufvud oli yksikamarisen eduskunnan ensimmäinen puhemies, itsenäisyyden julistaneen ja sille eduskunnan ja ulkovaltojen tunnustuksen hankkineen itsenäisyyssenaatin puheenjohtaja, ja itsenäisen Suomen ensimmäisen oman valtionpäämies, ja myöhemmin vielä tasavallan presidentti.

”Ensin on rajat turvattava, sitten leipä levennettävä.” Tämä Svinhufvudin lausuma tosiasia on syytä tunnustaa tänäänkin. Svinhufvud ja hänen seuraajansa luottivat Mannerheimiin rajojen turvaajana. Itsenäisen valtion tärkein ominaisuus on kyky puolustaa omaa aluettaan ja omaa kansaansa. Muistoksi tästä päivästä haluan lahjoittaa Metsästysmajan kirjastoon näköispainoksen teoksesta Svinhufvudin kertomukset Siperiasta.

Musiikki

Tulomusiikista vastasi Lopen puhallinorkesteri, johtajana Jukka Hanhisalo, laulusta yhdistyksen sihteeri Matti Ahtiainen, häntä säestivät Seppo Lankinen, harmonikkaa ja Jukka Hanhisalo klarinetti.

 

MUUTA MARSKIN MAJAAN LIITTYVÄÄ TIETOA

Yhdistyksen perustajat

Juhlaan osallistuivat SMMM ry:n perustajien edustajat mm. Kadettikunnnan edustajat, jonka puheenjohtajana toimii kontra-amiraali Veijo Taipalus ja varapuheenjohtajana Esa Salminen. Perustajista tarkempi luettelo puheenjohtajan tervehdyspuheessa.

Sää suosi juhlavierailta, heillä oli tilaisuus tutustua Marskin Majan näyttelyyn. Tällä kertaa esillä on Rukajärven suunnan taidetta, jonka aineiston RSHY on koonnut ja luovutti Marskin Majan käyttöön 19.9.2010 pitämänsä vuosikokouksen yhteydessä.

Lopen kunta ja monet yhteisöt käyttävät Marskin Majaa suuressa määrin edustustilaisuuksiinsa sen korkeatasoisten palvelujen vuoksi. Palveluista huolehtivat Majan Herrat. Lopen kuntaa edustivat juhlassa kunnanjohtaja Karoliina Viitasen lisäksi Tuula Pirinen, Pekka Sahari ja Katja Väistö. Lisätietoa saa Marskin Majan nettiosoitteesta (http://www.marskinmaja.fi/ sekä  http://www.marskinmaja.net).

RSHY ry perustava kokous pidettiin Marskin Majalla

Rukajärven suunnan historiayhdistys ry (RSHY) perustettiin Marskin Majalla 19.9.2009. Tämän jälkeen ensimmäinen vuosikokous pidettiin 19.9.2010 Marskin Majalla, jossa yhteydessä yhdistys luovutti Marskin Majalle, majan alkuperäisen peruskiven.

Tämän jälkeen RSHY järjesti 18.10.2012 Majalla Rukajärven luutnantti – kirjan julkistamistilaisuuden. Kirjassa on julkaistu Ermei Kannisen ja hänen puolisonsa sota-aikaista kirjeenvaihtoa. Samassa tilaisuudessa muistettiin täysiä suosia täyttäneitä veteraaneja, Ermei Kannista (90 v.), Ilmari Koppista (95 v.), Olavi Tiittasta (90 v.), Heikki A. Reenpäätä (90 v.).

MARSKIN MAJAN SAUNA LOPELLA

Rukajärvellä käydessään vuonna 1942 Mannerheim tykästyi myös sen saunaan. Samanlainen sauna rakennettiin Mikkelin päämajaan, joka sodan jälkeen siirrettiin Kirkniemen kartanoon. Sauna paloi v. 1968.

Lopella oleva sauna oheispalveluineen on kaikkien käytettävissä. Kannattaa käydä saunomassa. Sen voi tehdä esim. 10.8.2015 Marskin Majalla järjestettävän tilaisuuden yhteydessä, jolloin voi tavata itse Marskin perinneaterialla.