Veteraanin matka päättyi
Otto Aaprami Kemppainen kuoli 99 vuoden iässä.
Suomussalmelainen talvi- ja jatkosodan veteraani Otto Aaprami Kemppainen kuoli Hoitokoti Jalonkoskessa 15. huhtikuuta. Hän oli syntynyt Selkoskylän Paukuttajan talossa 14. lokakuuta 1920. Lokakuussa hän olisi täyttänyt 100 vuotta.
Kemppainen osallistui talvisotaan toimimalla siltavartiossa Haaponivan sillalla Suomussalmella. Talvisodan jälkeen hän suoritti asevelvollisuuden Nurmeksen Porokylässä.
Varusmiespalveluksesta hän siirtyi suoraan rintamalle jalkaväkirykmentti 52:n mukana. Tästä yksiköstä Kemppainen siirtyi rajapataljoona 6:een, jossa hän palveli sodan loppuun saakka. Pataljoona toimi Rukajärven suunnalla.
Kemppainen oli mukana majuri Arnold Majewskin johtamassa osastossa, joka hyökkäsi Muurmannin radalle tuhoten Mai Guban aseman ja katkaisi Muurmannin radan useasta eri kohdasta.
Tälle vaikealle retkelle osallistui noin 1 900 miestä ja 250 hevosta. Hiihtomatkaa pitkin metsiä kertyi yhteen suuntaan 75 kilometriä.
Otto Kemppainen piti tuohon aikaan päiväkirjaa ja hän kuvaa tehtyä iskua seuraavasti:
16. tammikuuta: Läksimme Lintuvuoren kanssa kärkijoukkueen mukaan majoitustiedusteluun.
17. tammikuuta: Marssimme ahkiot perässä kaksi päivämarssia edellä muusta osastosta. Oli aika jännää. Löysimme jääkärijoukkueen nuotion, jolla yövyimme. Äänet radalta jo kuuluivat.
18. tammikuuta: Siirryimme hiukan eteenpäin. Kuormasto saapui illalla luoksemme.
19. tammikuuta: Kello 10 lähdemme etenemään rataa kohden. Tarkoitus oli olla kolme vuorokautta radalla, mutta tehtävä hiukan muuttui. Pimeässä lähestymme rataa, ja jaamme useampaan osastoon. Ylitämme jään radan läheisyydessä. Katkaisemme puhelin- ja sähköjohdot. Joukot ovat kerenneet radalle järven takaa, salamoita näkyy ja jyrähdyksiä kuuluu. Asemarakennukset alkavat palaa. Olemme kerenneet radalle. Konekiväärit odottavat vihollisen vastaiskua, rotuli tekee työtä, rataa särkyy kilometrien alalta. Varastot ovat syttyneet täyteen liekkiin. Vihollisen lentokone lentää tulen hohteen yläpuolella. Tehtävä on suoritettu, vetäydymme järven taa kaikki. Vihollisen 30-miehinen partio jälkeemme, eivät avaa tulta. Teemme nuotiot ja keitämme korviketta. Monella on nenä jäässä, toisilla varpaat kylmänyt. Olen aivan väsynyt, kun saavumme ahkiot perässä teltoille.
Osasto marssi takaisin länteen päin viholliskoneiden seuratessa ja tulittaessa. Tappiot jäivät silti vähäisiksi.
Kemppaisen päiväkirjassa on muitakin realistisia kuvauksia taistelutilanteista, mutta asemasotavaiheen aikana Rukajärven ”kauppalan” laidalla jäi aikaa myös puhdetöille. Otto Kemppainen oli hyvä käsistään. Hän oli käynyt mieskotiteollisuuskoulun 1930-luvulla, eikä puusta veistäminen ollut hänelle vierasta.
Kemppainen teki ja myi kalavadin siviiliin siirtyneelle komppanian päällikölle. Myöhemmin hän lahjoitti saksalaiselle majurille pahkamotin ja sen jälkeen puiset kahvikalustot marsalkka Mannerheimille ja kenraali Raappanalle. Hän sai näistä ansioistaan kahden viikon loman.
Viimeinen päiväkirjamerkintä on joulukuun 13. päivältä vuonna 1942: ”Partiossa. Kalivo kankaalla. Ei sattunut erikoisempaa.”
Otto Kemppainen palasi kotikylälleen sodan jälkeen. Hän pysyi poikamiehenä ja asui veljensä Urhon perheen kanssa samassa ruokakunnassa talon töitä tehden. Harrastuksista tärkein oli kalastus. Elämänsä viimeiset puolitoista vuotta hän vietti Hoitokoti Jalonkoskessa.
Juhani Mustonen, Kirjoittaja on toimittaja Suomussalmelta