Kaste Vansjärven vedellä
Rukajärven maisemiin ja taistelupaikoille 10.-13.7.2013 suuntautuneen matkan erääksi kohokohdaksi muodostui uinti Vansjärvessä. Se oli kuin toinen kaste ko. järven vedellä.
Ensimmäinen ja varsinainen kaste tapahtui sotakesällä 1943, jolloin isäni, III/KTR 18:ssa palvellut majuri Erkki Hartikainen, toi Iisalmelle kastetilaisuuteeni veden Vansjärvestä.
Matka seuduille, joista olen lapsuudestani asti ollut jossain määrin tietoinen, oli erittäin antoisa. Se oli jopa niin antoisa, että uutta matkaa ryhdyttiin valmistelemaan jo ensi kesäksi.
Rukajärven Mesikkä-karhu
Rukajärvellä ammuttiin sotakeväällä 1944 karhu pesäänsä. Emokarhulla oli 2 pentua, jotka miehet toivat mukanaan komentopaikalle. Divisioonan komentaja nimesi toisen pennuista Mesikäksi. Pentu alkoi toimia komentopaikan vartiomiehenä, eikä kellään ollut asiaa komentopaikalle, ellei lähetti ollut paikalla ja antanut lupaa.
Kun joukot lähtivät Rukajärveltä syyskuussa 1944, Mesikkä yritettiin jättää sinne metsään. Joukkoonsa kiintynyt karhu seurasi miehiä maitse ja jopa vesistön yli. Lopulta komentajan auton etupenkille kuljettajan viereen tehtiin laatikko, missä Mesikkä matkasi Suomeen.
Sotatoimien päätyttyä rintamalla ja joukkojen palattua valtakunnan rajan tälle puolelle isäni siirtyi suojeluskuntapiirin käyttöön Iisalmelle valmistelemaan sotilaiden kotiuttamista. Kun työ oli suoritettu, läksi hän ilmoittautumaan kenraali Raappanalle. Mukana olivat äitini Ella Hartikainen, 2 vuotta vanhempi veljeni Vesa ja minä.
Saavuttuamme kenraalin komentopaikalle Mesikkä, joko katsoi minut tunkeilijaksi tai muuten vaan tahtoi kellistää kokoisensa. Se kaatoi minut maahan ja murisi päälläni. Isäni hillitsi itsensä ennen pelastamistani ja nappasi tilanteesta kuvan. Tätä kuvaa olen lapsuudessani paljon katsellut ja valitettavasti en sitä toistaiseksi ole löytänyt. Vieraan henkilön ottama kuva heti tapahtuman jälkeen on kyllä tallella. Tässä kuvassa Mesikkää ihmettelemässä ovat äitini Ella, veljeni Vesa ja minä vasemmalla. Oikealla seisova (päästä näkyy vain puolet) on todennäköisesti isäni.
Mesikälle löytyi koti Korkeasaaresta. Kenraali ei pystynyt enää tapaamaan karhua, koska oli niin pahoillaan lemmikkinsä loppuelämän vankeudesta. Toisin kuin kenraali, perheemme kävi vuosittain tervehtimässä Mesikkää Korkeasaaressa. Se oli helppo tunnistaa kaulassa olevasta leveää pantaa muistuttavasta valkeasta karvasta.
Karhun kohtaloksi koitui iskias, minkä seurauksena se tuli niin äkäiseksi, että se jouduttiin lopettamaan.
Kenraali Raappana oli tutkintavankeudessa asekätkennästä Sörkän vankilassa. Sellin seinällä oli ainoastaan Mesikän kuvia, mikä kertonee kenraalin kiintymyksestä karhuun.
Lähteenä Mesikkä-juttuun on käytetty Eero Kivelän kenraali Raappanan kanssa käymää keskustelua Sörkän vankilassa ja Marjut Vainiolle antamiani tietoja ”Käsky on käynyt” kirjaa varten.
Aila Elo
J.K. Marjut Vainion toimittamaan ja Rantasalmen Rotaryklubin julkaisemaan v. 2012 kirjaan ”Käsky on käynyt 2” voi tutustua Rukajärvikeskuksessa. Kirjassa on em. Aila Elon kertoman jutun lisäksi tietoa hänen isästään Erkki Hartikaisesta, joka toimi Jatkosodassa Rukajärvellä III/KTR 18:n komentajana.