Lappajärven pioneerit koolla 48 kerta

Lappajärvellä vaihtui puheenjohtaja

Pioneerpataljoona 24:n veteraanit kokoontuivat Lappajärvellä 48 kerran. Tilaisuuden avasi puheenjohtaja Seppo Tallbacka toivottaen veteraanit ja juhlavieraat tervetulleeksi tilaisuuteen.

Tilaisuudessa vietettiin hiljainen hetki kuluvana vuonna edesmenneen aseveljen Osmo Korkea-ahon (s. 19.7.1923 – 16.4.2021) muistolle.

Yhteiskuva. Edessä Eila ja Yrjö Savola, Aarre Öörni ja uusi killan puheenjohtaja Mikko Päällysaho. Takana Tenho Tikkanen, Seppo Tallbacka, Mauri Koskela, Seppo Räihä ja Seppo Ryhänen. Kuva Riitta Päällysaho. Juhlaan olivat saapuneet veteraanit Yrjö Savola ja Aarre Öörni. Tältä seudulta heitä lähti sotatielle historiikin mukaan 145. RSHYry:tä juhlassa edusti koko puheenjohtajisto Seppo Räihä ja varapuheenjohtaja Seppo Ryhänen.
Mikko Päällysaho sai entiseltä puheenjohtajalta puheenjohtajan tunnusmerkkinä nuijan. Takana vaihtoa ikuistamassa Riitta Päällysaho.
Prikaatikenraali, Suomen Rauhanturvaliiton puheenjohtaja Mauri Koskela piti juhlapuheen. Taustalla tunnettu valokuvaaja ja sotahistorian tuntija Pekka Viitaniemi.

Juhlapuheen piti prikaatikenraali Mauri Koskela, joka kertoi puheensa aluksi tilaisuuteen tullessaan käyneen setänsä Aalto Koskelan haudalla. Hän taisteli Rukajärven suunnalla 1./PionP 24:ssä, samassa komppaniassa kuin tilaisuudessa mukana ollut Yrjö Savola. Koskelan käsitteli juhlapuheessaan laajasti kansainvälistä turvallisuustilannetta. – ”Yksistään YK:n puitteissa on käynnissä maailmalla 15 rauhanturvaoperaatiota, joista kaksi Euroopassa. Pelkästään Suomi on mukana 9 operaatiossa. Ukrainan jäätynyt kriisi ja Krimin valtaus on haavoittanut Euroopan turvallisuutta.

Jos vertaamme Suomen asemaa tänään ja ennen sotia, voidaan nähdä kuitenkin yksi merkittävä positiivinen ero. Sotien jälkeisten vuosikymmenten aikana Suomessa on tehty paljon työtä itsenäisyyden turvamiseksi rauhanomaisin keinoin ja varmistamalla, ettemme enää ole yksin: siis aktiivisella kansainvälisellä osallistumisella, hakeutumaisella eurooppalaisiin ja kansainvälisiin päätöksentekopöytiin sekä diplomatilla. Pohjoismaisella yhteistyölläkin on oma arvonsa. Erityisesti syvenevä yhteistyö Ruotsin kanssa tuo vakautta Itämeren alueelle. Näyttää kuitenkin siltä, että Eruoopan on otettava itse enemmän vastuuta alueensa puolustuksesta ja Puolustusjärjestelmällä on tänä päivänä vastattava hyvin toisenlaiseen toimintaympäristöön kuin viime soteien alla. NATO:oon en Suomea olisi ohjaamassa. Tilanne olisi toinen, jos voisin uskoa poliittisten päättäjien pitävän liittoutuneenakin huolta maamme riittävästä itsenäisestä puolustuskyvystä. Pelkään kuitenkin niiden toimijoiden vaikutusvallan lisääntyvän, jotka toteavat NATO:n tuovan riittävän suojan ja siksi vähentävän puolustusmenoja sekä lupuvan yleisestä asevelvollisuudesta. Tällöin menetetään monta tärkeää elementtiä ja ehkä tärkeimpänä niistä kansalaistemme kosketus maanpuolustukseen sekä puolustusvoimiin ja tietä veteraanien merkityksestä itsenäisyyden säilyttämisessä. Se olisi tuhon tie näin pienelle kansakunnalle.

Koskela ilmoitti luottavansa nykynuorisoon, jota hän piti valveutuneena ja äärimmäisen fiksuna.

Koskelan puheeseen kokonaisuudessaan voi tutustua TÄÄLTÄ:

Yrjö Savola esitteli uunituoreen Pioneerikillan historiikin

Savola esitti killan puolesta parhaat kiitoksensa kenraali Koskelalle, että hän on voinut saapua killan tilaisuuksiin.

Veteraani Yrjö Savola esitteli uunituoreen historiikin, minkä hän oli kirjoittanut. Se käsitteli Pioneeripataljoona 24 veteraanien vuosien 2015 – 2020 toimintaa. Esitelmässään hän kertoi historiatyön käynnistymisen alkuvuosista, jolloin se oli järjestäytymätöntä. Vähitellen toiminta järjestäytyi Pioneeripataljoona 24 killan nimen alle, jolle valittiin puheenjohtaja ja toimikunnan jäsenet. Savola kertoi kirjoitelleensa muistiin veteraanikillan historiatietoja ja lopulta päätettiin myös kukkaisrahaston perustamisesta.

Savola esitti kiitoksensa myös Rukajärven suunnan historiayhdistykselle sen antamasta merkittävästä tuesta eri tilaisuuksien ja näyttelyitten järjestämisessä ja myös kirjallisen historiikin kokoamisessa. Savola jakoi historiikin lopuksi kokousväelle. Siihen voi tutustua TÄÄLTÄ:

Yrjö Savola esitteli PionP 24:n veteraanityön historiikin. Seppo Tallbacka toimi kokouksen puheenjohtajana ja Yrjö Savola kokouksen sihteerinä.

Puheenjohtaja Seppo Räihä – yhdistyksemme on perustettu Marskin Majalla

Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtaja Seppo Räihä esitti yhdistyksen puolesta kiitoksen kutsusta saapua jo perinteeksi muodostuneeseen Lappajärven juhlatilaisuuteen. Hän kertoi yhdistyksensä perustamisen tapahtuneen v. 2009 Lopella Punelia-Järven rannalla sijaitsevalla Marskin Majalla. Perustamisensa jälkeen yhdistys on järjestänyt useita näyttelyitä ja seminaareja, julkaissut useita teoksia ja sen aloitteesta on nimetty Rukajärven tie, mitä käytettiin Rukajärven suunnan joukkojen huoltotienä. Yhdistyksellä on kaksi Rukajärvi.keskusta, toinen Lieksassa omissa tiloissa ja toinen nykyisin Kiuruvedellä.

Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtaja Seppo Räihä.

Kiuruvedellä keskus sijoittuu erinomaiselle paikalle. Aivan sen vierellä sijainneessa Elokuvateatteri Väreessä perustettiin Rukajärven tie elokuvan komppania.

Kuluva vuosi on ollut työntäyteinen, koska uuden Kiuruvedellä olevan keskuksen näyttelyt on pystytetty ja lisäksi olemme uusineet myös Lieksan näyttelyitä. Lieksassa on täysin uutena näyttelynä suuret partioretket näyttely.

Kuluvan kesänä olimme järjestämässä kentälle jääneen veteraani Juho Henrik Huttusen hautajaisia. Huttusen sotatie alkoi Kiuruvedeltä tarkalleen 80 vuotta sitten. Kiuruveden uudessa täpötäydessä uudessa kirkossa hänelle jaettiin ehtoollinen ja seuraavana päivänä hän matkusti junalla Lieksaan. Suoritettuaan Rukajärven tien varrella Pankajärvellä pari viikkoa harjoituksia hän ylitti rajan 7.7.1941. Juho Huttunen kaatui Karjalan-Kannaksella 28.6.1944 Tali-Ihantalan Jatkosodan rajuimmissa taisteluissa. Hänen ruumiinsa jäi kentälle ja se löydettiin etsinnöissä 27.5.2019 ja nyt hänen 18.6.2021 tarkalleen 80 vuoden kuluttua siunattiin kotiseurakuntansa sankarihautaan.

Yhdistyksemme toimintaan liittyy myös seminaareja. Viimeksi järjestimme Lieksan Rukajärvi-keskuksessa E.J. Raappanan muistoseminaarin. Se oli samalla kesäkauden näyttelyitten avajaistilaisuus.

Räihä päätti esityksensä toivottaen veteraaneille terveyttä ja menestystä tulevan vuoden toimintaan. Samalla hän toivotti juhlavieraat tervetulleiksi tutustumaan Rukajärvi-keskusten uusittuihin näyttelyihin Kiuruvedelle ja Lieksan.

Tenho Tikkasen esitelmän aiheena juhlassa oli ”Jotos” -muistomerkki

Aivan aluksi Tikkanen kiitteli kenraali Koskelaa juhlapuheen sisällöstä. Erityisesti hänen mieltään lämmitti se puheen kohta, minkä mukaan maamme puolustuksen tulee perustua omien puolustusvoimien kehittämiseen, emme voi luottaa vieraan apuun. Tästä meitä varoitti jo v. 1754 Augustin Ehrensvärd Suomenlinnan Kuninkaanportin tekstillään: ”Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun”.

Tikkanen käsitteli esitelmänsä aluksi asevelihenkeä, jota lainaamme tässä seuraavaksi.

Puhun Jotos-muistomerkistä. Tähän muistomerkkiin kiteytyy lyhyessä muodossa Rukajärven suunnan sotahistoriatyötä koskeva tarina. Se on samalla hieno kuvaus asevelihengestä. Jotos-muistomerkki kätkee sisälleen totuuden siitä, mistä aseveljeydessä ja asevelihengessä on lopulta kysymys.

Olen aiemmin lähestynyt ”aseveljeyttä” esitelmien ja esimerkkien avulla.   Rukajärven veteraani Paavo Lonkila kiteytti käsitteen osuvasti vaatiessaan kunnan virkailijalta tietoa siitä, miten isäni, hänen aseveljensä voi.: ”Me olemme Taunon kanssa enemmän kuin veljeksiä, me olemme aseveljiä. Voit heti lopettaa salailun ja kertoa miten Tauno voi.”

Kirjallisuuden mukaan: ”Aseveljeys on ihmissuhde ja siihen liittyvä yhteenkuuluvuuden tunne, asevelihenki, joka syntyy ja vallitsee osapuolten välillä eri tavoin jaetun sotakokemuksen, erityisesti rintamakokemuksen, perusteella. Aseveljeyden osapuolet ovat siis pääsääntöisesti sotilaita. Heitä kutsutaan aseveljiksi.”

Meillä ihmisillä paineensietokyky on erilainen ja todellisuudessa se mitataan vasta sodassa, tilanteissa missä aseveljeä ei jätetä. Sanonta ”sodassa totuus kuolee ensin, sitten kuolevat muut” pätee. Johtajalla pitäisi olla sotaa johtaessaan kaikki tieto siksi, että hän voi arvioida päätöksiään kaikkien hyväksi. Komentaja E.J. Raappanan muistoseminaarissa käsittelin aihetta, miksi Raappanan alaiset salasivat ja jopa vääristelivät tappioita. Siihen on monta syytä, ne olen kertonut esitelmässäni.

Minulla on aseveljeydestä omakohtaistakin kokemusta sodan ajoilta ja myös virkauraltani sotien jälkeen taistelussa ns. ”huumeyrittäjiä” vastaan. Sillä rintamalla ihmishenki ei ole minkään arvoinen, sodassakin arvokkaampi. Vaimoni isä kaatui 4.6.1943 puolitoista kuukautta ennen tyttärensä syntymää. Kaatumista edeltävänä päivänä hänen naapurinsa leppävirtalainen talonpoika stm. Sulo Laitinen oli haavoittunut vaikeasti linjojen välissä. Vaimoni isä Varma Tiitinen kuuli avunhuudot ja kun muut eivät uskaltaneet mennä apuun hän kävi hakemassa vaikeasti haavoittuneen turvaan. Olen tavannut Sulo Laitisen ja kuullut tarinan häneltä itseltään. Kirjoittamattoman säännön mukaan Varma Tiitisen olisi pitänyt saada välittömästi kuntoisuusloma. Näin ei tapahtunut vaan palvelu jatkui ja seuraava päivä oli hänen osaltaan kohtalokas. Esimiehen häväistys oli täydellinen, mikä paljastuu sotapäiväkirjasta. Pyyhityn tekstin alla lukee: ”Tiitinen haki vaikeasti haavoittuneen sotilaan linjojen välistä (lainaus on epätarkka päällekirjoituksen vuoksi).” Päälle kirjoitetussa tekstissä lukee: ”Sotamies Friman sai yhden varman kaadon.” Ja 4.6.1943 teksti on koruton: ”Klo 15.30 haavoittui stm. Tiitinen Varma vihollisen tarkka-ampujan luodista. Kuoli kss. 18.30.” Kuntoisuusloma vaihtui ikiuneen.

Isäni kohdalle osui vastaavanlaisia tapauksia niin sodassa kuin vielä siviilissäkin, missä hän joutui naapurinsa pettämäksi. Isäni ei voinut ymmärtää, että sodassa alaisen henki oli pelkkä kynnysmatto esimiehelle hänen tavoitellessaan omia kunniamerkkejä. 

Raappana suojeli sotilaitaan, siinä tehtävässä mihin hänet oli määrätty. Paradoksaalista, että juuri Raappana joutui alaistensa komentajien suoranaisen ajojahdin kohteeksi, menetti virkansa, terveytensä ja lopulta henkensä. Raappana kuoli vain 69-vuotiaana.

Aseveljeys ei ole rikkomaton em. esimerkkienkin valossa. Menestyneen Rooman keisarin sanoin. Me olemme vain ihmisiä.

Aseveljeys on myös uskomaton tunne siitä, että jokainen on yhteisölleen tärkeä ”kaveria ei jätetä”. Se oppi kantaa ja näkyy myös suomalaisessa yhteiskunnassa näin korona-aikanakin. Poikkeuksiakin on.

Edellä puhuin komentaja Raappanasta, jonka asemaa vertaan nykyhallituksen toimintaan. Mikään ei riitä ja kaikki on yhden ihmisen syytä. Valtioneuvostossa ministeri Krista Kiuru on suorittamansa virkatyön vuoksi ajojahdin kohde – kaikkeen syypää. Pidän Kiurua nykyhallituksen ”ainoana miehenä”. Joskus tuntuu kuin hän olisi hallituksen ainut ministeri, johon voi luottaa ja joka hoitaa tehtäväänsä pyyteettömästi, rohkaisee kansalaisia ja rohkenee puolustaa heidän terveyttä ja henkeä.

Perustuslaissa säädetään kansalaisten perusoikeuksista, ”jokaisella on oikeus elämään … turvallisuuteen”. Tätä lainkohtaa aseveljet ovat sodanaikaisissa toimissaan luvanneet noudattaa myös sotilasvalassaan.

Mitä se aseveljeys oikeasti on?  Sitä olen puinut mielessäni ja kirjannut ajatukseni monelta kannalta Rukajärven suunnan historiayhdistyksen tilaisuuksissa pitämiini esitelmiin, ne on julkaistu (Aseveljeys  [1], [2], [3], [4]). Meille nuoremmille aseveljeyden esille nostaminen on ollut tärkeää juuri siitä syystä, että nämä ”aseveljet” – Suomen suurin sukupolvi, ei katkeroitunut sodan jälkeen, vaan rakensi maan vaurauden. Aseveljeyteen ei liity voitontavoittelu, kaikki voittavat. Yhdessä olemme vahvempia piispa Jari Jolkkosen sanoin. Mikäli pystyisimme luomaan sivistyneen keskusteluympäristön ja oikean rintamamiehille tutun asevelihengen koko yhteiskuntaan ja työpaikoille, se koituisi varsinaiseksi menestystarinaksi koko maalle.

Halusin puhua Teille PionP 24 killan veteraaneille aseveljeydestä. Te olette järjestäneet eniten yhteisiä tilaisuuksia Rukajärven suunnan joukoista. Tämä osoittaa kirjaimellista aseveljeyttä. Kokoontumisia on kertynyt yhteensä 47, kun taas koko Rukajärven suunnan veteraanitapaamisia on järjestetty sodan jälkeen 34. Lappajärvellä olen voinut olla mukana 11 kertaa.

Nämä Lappajärven tilaisuudet jäävät pysyvästi mieleeni, yhdessä täällä järjestämämme seminaarit ja näyttelyt. Täällä Lappajärven Kivitipussa vuonna 2012 teimme päätöksen ensimmäisen Rukajärven suunnan joukko-osastohistoriateoksen kirjoittamisesta. Sitä päätöstä olivat tekemässä Rukajärven suunnan ikoni Pentti Perttuli ja koko Rukajärven suunnan historiikkitoimikunta. Näin sai alkunsa Kev.Os. 2:n historiateos, Raappanan Nyrkki. Historiateoksen aloitteen teki Ari Komulainen.

Sitten varsinaiseen esitelmän aiheeseen ”Jotos”. (Ks. Historiikki) TÄÄLTÄ:

Päätän tämän esitykseni Lapinlahden miehen, Jatkosodassa Rukajärven suunnalla taistelleen Halosen taiteilijasuvun jäsenen lääkintämies taiteilija Kalle Halosen (6.12.1899 – 13.2.1947) veljelleen Eemilille 14.10.1941 lähettämän kirjeen tekstiin: ”Ja tämä kansa ei ansaitse elää, jos se nyt unohtaa nämä miehet.”


[1] Tenho Tikkanen – itsenäisyyspäivän puhe Lapinlahdella 6.12.2018, julkaistu.

[2] Tenho Tikkanen – puhe 5.6.2019 Lappajärvellä, julkaistu

[3] Tenho Tikkanen – esitelmä: ”Asevelitalot ja aseveljeys”. Vaiettua, mutta arvokasta historia”, Pidetty Rukajärvi-keskuksissa v. 2019, julkaistu

[4] Tenho Tikkanen – esitelmä: ”Jotos” E.J. Raappanan muistoseminaari Lieksan Rukajärvi-keskus 12.6.2021 

Varsinaisen esityksensä hän perusti kuluvana vuonna kirjoittamaansa Jotos-muistomerkistä kirjoittamaansa historiikkiin TÄÄLTÄ:

Vuosikokous valitsi uudeksi puheenjohtajaksi Mikko päällysahon

Pioneerikillan puheenjohtajana pitkään toimineen Toivo Pekkalan jälkeen killan puheenjohtajana on toiminut Seppo Tallbacka. Jo aiemmin oli sovittu, että puheenjohtajan tehtävä vaihtuisi. Tämän sopimuksen mukaisesti uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mikko Päällysaho, joka asuu Vaasassa.

Killan vuosikokous valitsi muiksi toimihenkilöiksi hallitukseen veteraanit Yrjö Savolan Vaasasta ja Aarre Öörnin Lappajärveltä hallituksessa jatkaa myös Seppo Tallbacka Vimpelistä.

Mikko Päällysaho esitti parhaat kiitoksensa luottamuksesta ja ilmoitti, että jäsenyys killan hallituksessa ja sen puheenjohtajuus on kunniatehtävä mistä ei voi kieltäytyä.

Juhla pidettiin Lappajärvellä Kylpylä Kivitipussa. Kokousväkeä erinomaisella tavalla palveli killan pitkäaikaisen puheenjohtaja Toivo Pekkalan tyttären tytäs Virpi Toppinen. Seppo Tallbackan puoliso on Toivo Pekkalan tytär. Hänelle luovutettiin muistoksi Jotos-muistomerkin historiikki. Seppo Tallbackan puoliso on Toivo Pekkalan tytär.

Killan pitkäaikaisen puheenjohtajan Toivo Pekkalan muisto elää

Seppo Tallbacka oli asettanut kokouspöydälle Suomen lipun, Rukajärven suunnan historiayhdistyksen standaarin sekä Toivo Pekkalan Ruotsissa v. 1984 perustaman veteraanijärjestön standaarin. Standaari SKARABORIN SUOMALAISET SOTATETERAANIT, FINSKA KRIGSVETERANER I SKARABORG 31.3.1984. Lisätietoa Toivo Pekkalasta voi lukea muistokirjoituksesta TÄÄLTÄ:

Myös kenraali Koskelaa kiinnosti Toivo Pekkalan työ veteraanien hyväksi. Sitä esitteli hänelle Seppo Tallbacka.
Toivo Pekkalan Ruotsiin perustaman yhdistyksen standaari. SKARABORIN SUOMALAISET SOTATETERAANIT, FINSKA KRIGSVETERANER I SKARABORG 31.3.1984. Toivo Pekkalan työn tuloksena Ruotsissa asuvat sotaveteraanit saivat ”Tammenlehvätunnukset” ja siihen kuuluvan veteraanieläkkeen.
Juhlaan olivat saapuneet veteraanit Yrjö Savola ja Aarre Öörni. Tältä seudulta heitä lähti sotatielle historiikin mukaan 145.

Juhlaruuan tälläkin kertaa veteraaneille tarjosi Kylpylä Kivitippu, josta puheenjohtajat eisttivät kiitoksensa. Juhlan lämminhenkistä tunnelmaa tiivisti lämmin sää. Lämpötila juhlapaikalla kohosi 30 asteeseen, mikä karsi veteraanien osallistumista. Rukajärven suunnan historiayhdistystä juhlassa edustivat koko puheenjohtajisto, puheenjohtaja Seppo Räihä ja varapuheenjohtaja Seppo Ryhänen.