Tarja Hallman on Manskin ritari Timo Jukka Puustisen (19.6.1906 – 13.2.1962) tytär. Hän tuli Lieksaan ensikerran alle 2-vuotiaana. Isä oli koko tuon ajan rintamalla. Tarja muistaa hyvin, että isä kävi kotona, koti oli Märäjälahden varuskunta-alueella. Asunto on edelleen pystyssä.
Tarja Hallmanin lapsuudenmuistot velvoittivat hänet matkustamaan Lieksaan. Matkan tarkoitus: Lieksan Rukajärvi-keskuksen seinälle asetettiin hänen isänsä muotokuva, jonka hän paljasti yhdessä Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttäsen ja Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtaja Seppo Räihän kanssa.
Pienimuotoisessa tilaisuudessa Tarja Hallmania oli vastaanottamassa myös mestarihiihtäjä Risto Kiiskinen. Hänet oli kutsuttu tilaisuuteen syystä, että hän on yksi Ryhmä Pieningän hiihtäjistä, joka hiihti tarkalleen 70-vuotta myöhemmin kaikki Suomen armeijan Jatkosodan aikaiset kolme pisintä partioretkeä. Ensin Muurmannin radan partioretken 14.-23.1.1942 reitin – vastaavina päivinä v. 2012, (yhteensä 1924 miestä ja 268 hevosta), Jeljärven partioretken 14. – 17.3.1943 reitin (yhteensä 581 miestä) – vastaava Ryhmä Pieningän retki v. 2013 ja Taisteluosasto Kalevan Suopassalmen retken reitin maalis- huhtikuun vaihteessa 1944 (yhteensä 189 miestä) ja vastaava Ryhmä Pieningän retki tarkalleen 70 vuotta myöhemmin eli v. 2014. Jukka Puustinen osallistui Muurmannin radan retkelle komppanianpäällikkönä ja Jeljärven partioretkeä hän johti itse.
Jeljärven partioretken jälkeen suomalaiset joukot kokoontuivat Ontajärven länsirannalle suremaan kaatuneita aseveljiään. Tuossa yhteydessä he tekivät ”herrasmiessopimuksen”, päättivät perustaa sodan jälkeen Suomeen urheilukasvatuslaitoksen. Näin tapahtuikin, tehtävä annettiin retkelle osallistuneelle kirjailija Onni Bovellanille ja näin oli Rukajärvellä 17.3.1943 lausutuista Vuokatin Urheiluopiston syntysanoista tullut tosi.
Lieksan Rukajärvi-keskuksen tilaisuuteen oli kutsuttu mestarihiihtäjä Risto Kiiskinen juuri edellä mainituista syistä. Hän oli hiihtänyt samaa Muurmannin partioretkeä kuin Jukka Puustinen ja hän oli saanut hiihtoharjoitusta myös Vuokatin urheiluopistolla. Tilaisuuteen osallistui myös Lieksan Rajan päällikkö kapteeni Kimmo Vitri.
Lieksan Rukajärvi-keskuksen muotokuvan paljastustilaisuuden ohjelma oli laadittu siten, että tilaisuudessa kuultiin juuri Jukka Puustisen toimintaan liittyviä kuvauksia ja veteraanihaastatteluja. Tarja Hallmanille luovutettiin mm. mestarihiihtäjä olympiavoittaja Paavo Lonkilan Jeljärven partioretkeä koskeva videohaastattelu. Tilaisuus alkoi Lieksan Matkailuoppaitten Jatta Kettusen koskettavalla esityksellä ”Telttasauna”. Se on veteraani Mooses Huovisen kirjoittama. Runo pitää sisällään kohdan, mikä kuvaa aseveljien käytöstä, asevelihenkeä parhaimmillaan ja toistensa huomioon ottamista: ”saunan löylykin jaettiin tasan.”
Puheenjohtaja Seppo Räihä ja kaupunginjohtaja Jarmo Määttänen kiittelivät Tarja Hallmania hänen arvokkaasta lahjoituksestaan Lieksan Rukajärvi-keskukselle. Määttänen toivoi, että hyvä yhteistyö toiminnan kehittämiseksi jatkuisi edelleen. Räihä esitteli vieraille keskuksen toimintaa.
Kiitospuheessaan Tarja Hallman toi esille, että hän on toivonut vierailevansa Lieksassa läpi elämänsä ja erityisesti Lieksan Märäjälahden lapsuudenkodissaan. Tämä toivomus toteutettiin heti, kun se häneltä kuultiin. Vieraiden saavuttua Märäjälahteen, esille nousivat muistot lapsuudenkodin pihapiiristä. Tarja Hallman istahti lapsenlapsensa Lauri Hallmanin kanssa kotinsa rappusille. Siinä hän kertoi: ”Täällä näin ja kuulin metson soidinääniä, tuossa olivat äidin kukkapenkit ja nämä puut olivat lapsen silmin katsottuna yhtä suuria kuin ne ovat tänäkin päivänä.” Hän totesi liikuttuneena.
Vierailu Märäjälahden varuskunnan muistomerkillä ja Lieksan keskustassa Rukajärven suunnan taistelujen Jotos-muistomerkillä olivat yhtä koskettavat. Takaisin Rukajärvi-keskukseen palattuamme kuulimme Tarja Hallmanin kertovan sodan jälkeisestä tukalasta ajasta. Sota Puustisen perheen kohdalla ei loppunut aselepoon. Ikävät tapahtumat ja kokemukset tulivat eteen asekätkentäjutun kuulusteluissa. Kuulustelumenetelmät olivat poikkeuksellisen kovat. Siitä Tarja Hallman kuuli vasta myöhemmin. Kuulustelua suorittavat poliisit kyyditsivät Jukka Puustisen Porkkalan rajapaalulle ja käskivät kävelemään vihollisen puolelle yksin, missä oli luvattoman rajanylityksen vuoksi tulla ammutuksi. Puustisen pelasti se, että hän kieltäytyi ylittämästä rajapuomia. Hän vaati mukaansa saattajaa, sitä ei lopulta löytynyt. Näin henki säästyi.
Sodan kielletyt asiat
Sodan ja sen jälkeisistä asioista ei puhuttu Puustisen perheessä kotona dramatisoiden, vaikka aihetta toki olisi ollut. Isä näki tapahtuneissa asioista monia humoristisia piirteitä. Hänen kokemuksensa olivat esillä kotona. Kuopiossa varuskunta-alueella asiat nähtiin aivan toisin kuin aidan takana.
Vasta myöhemmin asia on tullut kiinnostavaksi monin tavoin. Maamme yhteiskunnallista ilmapiiriä ja isäni sodanjälkeistä aikaa kuvannee sekin, että isän jäämistöstä löytyi passi, mikä oli kirjoitettu toiselle nimelle. Ammatiksi oli merkitty metsätyönjohtaja. Äidin ankaran kiellon jälkeen isä lopulta peräytyi suunnitelmasta poistua maasta asekätkentäjutun tultua loppuun käsitellyksi.
Tarja Hallman kertoi, että hänellä oli sellainen käsitys, että isä ja komentaja Raappana olivat hyviä ystäviä, mikä ilmeni isän puheissa. Isäni osallistui sotien jälkeiseen sotahistoriatyöhän ja piti useita esitelmiä, joiden karttapiirrosten tekemiseen Tarja Hallman kertoi osallistuneensa.
Lieksan tutustumiseen varattu marraskuinen päivä kului kuin siivillä, tuli pimeä, joten matka Rukajärven tielle tällä erää peruuntui. Sinne päätettiin tehdä uusi matka tulevan kesän aikana.
TJT/14.11.2020