Seppo Ryhänen Lieksan 4.9.2019 Kansalaisjuhlassa: ”Juhlakonsertin myötä haluamme kunnioittaa niitä valtavia ponnistuksia, joita tehtiin sodassa raunioituneen Suomen jaloilleen saattamiseksi.”

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, lotat, herra kaupungin johtaja, arvoisat juhlavieraat, naiset ja miehet. Tervetuloa tähän Evakon laulu konserttiin, joka järjestetään jatkosodan päättymisen kunniaksi. Tänään on kulunut 75- vuotta siitä kun Suomen sotilaat 4.9.1944 klo 7.00 lopettivat vihollisuudet Neuvostoliiton sotilaita kohtaan ja aloittivat aselevon sovitun mukaisesti. Neuvostojoukot sen sijaan jatkoivat vihollisuuksia seuraavaan aamuun saakka. Muun muassa Rukajärvellä Peukaloniemen tukikohdassa sotapäivänkirjoihin on merkitty vihollisuuksien lopettamisen  ajankohdaksi  klo 8.32.

Rukajärven suunnan historiayhdistyksen varapuheenjohtaja Seppo Ryhänen avasi 4.9.2019 Lieksassa järjestetyn Kansalaisjuhlan 75 vuotta Jatkosodan päättymisestä.

Välirauha solmittiin 19.9.44, jonka raskaisiin ehtoihin kuului mm. saksalaisjoukkojen karkottaminen Suomesta. Alkoi sota, joka tunnetaan Suomessa Lapin sotana. Lapin sodan viimeinen päivä oli 27.4.1945 jolloin viimeiset saksalaiset poistuivat Suomen maaperältä ja toinen maailman sota Suomen osalta päättyi. Kyseinen päivä tullut suomalaisille tutuksi Kansallisena Veteraanipäivänä, jota on vietetty vuodesta 1986 lähtien valtioneuvoston päätöksellä.

Käytyjen sotien menetykset olivat raskaat, yhteensä käydyissä kolmessa sodassa kaatuneita oli noin  93 500, haavoittuneita noin 200 000.

Rauhan ehtoihin kuului myös alueluovutukset Neuvostoliitolle, noin 10 prosenttia Suomen pinta-alasta jouduttiin luovuttamaan raskaitten sotakorvausten lisäksi. Runsaat 400 000 karjalaista joutui jättämään kotinsa uuden rajan taakse ja aloittamaan elämän uudella paikkakunnalla Suomessa. Konsertti kertoo sävelten siivin evakoitten elämästä uudessa ympäristössä ja kunnioittaa niitä valtavia ponnistuksia, joita tehtiin sodassa raunioituneen Suomen jaloilleen saattamiseksi. Me sodan jälkeen syntyneet saamme olla kiitollisia veteraanisukupolvelle isänmaamme jälleen rakentamisesta. Olemme nyt monilla mittareilla yksi maailman johtavia maita.

Tänään juhlallisuudet aloitettiin perinteiseen tapaan laskemalla seppele Rukajärven suunnan taisteluiden muistomerkille klo 7.00 aikaan. Aamukahvit nautittiin Rukajärvikeskuksessa. Opastettu retki Rukajärven tielle alkaen klo 9.00 ja nokipannukahvit korppujen kera Jukolan Motti-pirtillä puolelta päivin kruunasi retken.

Olemme nyt aloittamassa Evakon laulu konserttia, joka kertoo sanoin ja sävelin Suomen sodan jälkeisestä asuttamisesta. Sinne meidät johdattavat Aleksi Kilpeläinen, Emma Kärki, Pentti Ohtonen, Ritva Kilpeläinen, Teuvo Kettunen ja Jatta Kettunen.

Konsertin jälkeen Tenho Tikkanen  pitää mielenkiintoisen esitelmän Asevelitalojen historiasta.

Päivä huipentuu Rukajärven tie elokuvaan Rukajärvi keskuksessa klo 22.00 alkaen.

Näytäntö on ilmainen.

Olkaa lämpimästi tervetulleita ja nauttikaa illasta.