Muistan Rukajärven veteraani Toivo Turkan lukuisista tapaamisistamme pääosin yhteisiltä Rukajärven matkoiltamme. Kerran pääsin häntä rauhassa haastattelemaan videolle 28.8.2010, kun hänen veteraaniveljensä Veikko Pursiainen (17.7.1921 – 2.9.2013) kutsui isäni Tauno Tikkasen (10.3.1916 – 9.2.2020) ja minut kylpemään Pielavedelle savusaunaan. Halusin tavata Toivon siksikin, kun tapaamista oli pitkään suunniteltu ja isäni oli tykästynyt Toivon kanssa käymiinsä keskusteluihin.

Toivo oli vaatimaton, mutta aina valmis tarinoitten kertoja. Tässäkin kuvassa oli heti jotain kielen päällä tulossa. Kuva 28.8.2010 – juhla aseveljen Veikko Pursiaisen (17.7.1921 – 2.9.2013) savusaunalla.

Ensin juotiin kahvit, ja sitten ihasteltiin veteraanien kanssa Veikon itsensä rakentamaa savusaunan kiuasta, mikä heidän mukaansa oli parasta mahdollista laatua. Saunan kiuas oli muurattu juukalaisesta tulikivestä ja Veikon mukaan siinä ei ollut mitään muuta vikaa kuin, että se piti lämmön vielä seuraavaan päivään saakka.

Tällä kertaa Veikko Pursiainen oli uskonut saunansa lämmityksen tyttärelleen Sirkalle ja hänen puolisolleen Matti Kekkoselle. Kyllä veteraaneilla riitti juttua saunan lauteilta aina saunan pihapiirin penkeillä kerrottavaksi monen tunnin ajaksi. Juttua riitti, niin että saunominen jäi selvästi toiselle sijalle.

Toivo Turkka muisteli Rukajärven Kiimasjärven tienvarren Sämpylä-tukikohdan saunomistaan viimeisenä sotakesänä. Sauna oli rakennettu jyrkkään rinteeseen, osin maan alle. Siinä ei ollut muuta vikaa kuin, että löylyä heitettäessä sai katosta niskaansa kuuman höyryn lisäksi kuumaa hiekkaa. Saunan katon tiivisteet vuotivat ja näin saunomisesta palautui mieleen ripaus erämaasodan yksi erikoisimmista kokemuksista.

Toivo kertoi toimineensa Ontrosenvaarasta luoteeseen 70 kilometriä ulottuvalla kenttävartiolinjalla, missä vastuu oli tuolloin Rajapataljoonalla. Toivon mukaan missään muualla ei ollut uskottu niin pienen porukan vastuulle näin laajaa aluetta.

Kuten edellä kerroin, muistan Toivon lukuisilta Rukajärven rintamalle suuntautuvilta matkoiltamme. Toivo yleensä istuskeli itsekseen taaemmalla, mutta kun häntä lähestyi juttua kyllä riitti. Hänen vaatimattomia luonteenpiirteitään kuvannee eräs saunareissu. Asuimme Rukajärven kylällä tutussa paikassa ”Annan” Sidorova luona. Anna oli syntynyt 1943, hän oli kotoisin Aunuksen kaupungista Tuksan kylästä. Anna palveli meitä tosi hyvin, suorastaan herroiksi. Puhtaat pyyhkeet olalla kävelimme kyläraittia pitkin rinnakkain Toivon kanssa saunalle. Tien oikealla puolella tuli vastaan tyhjä tontti mihin oli kasattu paljon roskia. Tämä hämmensi Toivoa. Kesken askelen, toinen jalka ilmassa hän vilkaisi roskakasaa ja tokaisi: ”Ohoh.” Muuta ei puhuttu ennen kuin saunalla.

Anna Sidorovan lahja, joutsenpari koristaa Rukajärven veteraanien kotien pöytiä. Anna Sidorova palvelvi kaikkia matkalaisia niin, että se muistetaan. Hiukan syntyi kilpailua, kuka pääsee asumaan Annan luokse.

Veikko ja Anna Pursiainen yhdessä Sirkka ja Matti Kekkosen kanssa oli valmistanut meille saunan jälkeen kunnon veteraanijuhlan. Se jäi yhtenä kohokohtana mieliimme, mihin tunnelmiin palasimme aika ajoin. Tätä reissua oli pitkään suunniteltu ja odotettu.

Veikko Pursiaisen saunalta vein Toivon kotiin. Autossa hän esitteli omaa kyläänsä ja kertoili kylän kuulumisista. Mieleeni jäi pari tarinaa. Naapurin isännän testamentti pojalleen, minkä hän oli antanut kuolinvuoteeltaan: ”Et saa ennen levätä, ennen kuin olet saanut omistukseesi tämän koko järven niemen ympäristöineen.”

Ja toinen juttu rintamalta, jossa kelloon katsomatta ympäri vuorokauden tehtiin milloin mitäkin töitä – pitkää päivää. Myös sotien jälkeiset ajat palautuivat hänelle yksityiskohtia myöten mieleen, joita Toivo kuvasi seuraavasti. ”Kuuman kesäpäivän jälkeen Toivo oli komennettu niittopuuhiin. Viikatteet olalla polkua pitkin illan suussa kävellessään kuu oli noussut taivaalle, jota hän kertoi kavereilleen ihmetelleensä: ”Tästä päivästä taitaa tulla tosi kuuma, kun jo toinen aurinko nousee saman päivän aikana.” Tämäkin tarina kuvaa Toivon valoisaa, sarkastista huumoria mieleen painuvalla tavalla.

Rintamalta Toivon muistiin oli jäänyt erityisesti saunominen. Yhden viikon aikana saunaa lämmitettiin jokainen päivä. Nautinnot erämaassa olivat niukat, saunomisen lisäksi omin käsin tehty ruoka. Se oli aina maukasta. – Erään kerran jouduin kantamaan erämaasta kaadetun hirven ruhosta kokonaisen takajalan lihoinen. Kalaa pyydettiin suoraan saunarannasta kranaateilla, kotivoin kanssa paistettuna, se kyllä maistui.

Toivo Turkka 99 vuotta. Pohjois-Savon Perinneyhdistyksen järjestämästä tilaisuudesta 17.8.2023. Kuva Paavo Leppänen.

Saunominen oli Toivolle merkityksellistä aivan viime vuosiin saakka. Paavo Leppänen kertoi, että hän käväisi alkukesästä Toivoa tapaamassa. Ovet oli auki, muttei miestä näkynyt missään. Seuraavalla kerralla Paavo kertoi käynnistään ja ettei hän ollut kotosalla, mihin Toivo vastasi: Kyllä hän oli kotona. Täällä kävi saunottaja ja kun se lähti pois, hän meni takaisin kylpyyn, kun se tuntuu niin virkistävältä.

Toivo Turkka 28.8.2010, aseveljen Veikko Pursiaisen savusaunan pihapiirissä.

Autosta poislähtöä tehdessään Toivolle palautuivat mieleen sodan jälkeen yhteiset Rukajärven suunnan veteraanitapaamiset eri paikkakunnilta ja veteraanien kohtelu ylipäätään. Tätä hän kuvasi, ettei heitä- siis nuorinta ikäluokkaa pidetty ”kuvan ihmisinä”. Ensimmäisissä veteraanijuhlissa Kajaanissakin siellähän hulinoi se ylioppilastason nuoriso, ei me oltu mitään sankareita, vähän niin kuin lajittelua se oli.”

Hyvästejä autosta jättäessään Toivo totesi, että olen tottunut tekemään työtä, siitä ei ole ollut mitään haittoja, työnteko pitää miehen virkeänä. Toivo kiitti saunakutsusta. Kertoi vielä lähtiessään auton oven raosta, että pitkään suunniteltu reissu toteutui sittenkin, minkä hän oli arvellut tapahtuneen ilman hänen läsnäoloaan. Kiitos, minkä jälkeen ovi sulkeutui. Palasimme isäni kanssa moneen kertaan tähän Pielavedellä kokemaamme kolmen veteraanin kesken viettämään veteraanijuhlaan savusaunan lauteilla ja Veikon kotona katetun juhlapöydän antimiin.

Toivon haastatteluun on tosi mielenkiintoista tutustua näin 14 vuoden jälkeen. Kaikesta tulivat esille rehellisyys, miehen hyvät käytöstavat ja hyvä huumorintaju, mikä oli myös rintamalla nuorelle miehelle tarpeellinen elämänlanka.

Toivon kohtaloksi koitui tapaturma, kaatuminen, mistä hän oli jo toipunut, mutta sairaalassa tarttui korona, mihin hän lopulta menehtyi.

Toivon hautaan siunaaminen on pidetty Nilakan seurakunnassa 31.8.2024 läheisten läsnä ollessa.

Esitämme osanottomme omaisille

Rukajärven suunnan veteraaniveljet, Rukajärven suunnan historiikkitoimikunta, Rukajärven suunnan historiayhdistys ry. ja Rukajärven Tiellä ry.

Esitän parhaat kiitoksemme Toivon veljen pojalle Artolle, Paavo Leppäselle, Timo Laukkaselle ja Pentti Kärkkäiselle.

Puheenjohtaja Tenho Tikkanen.