Kaksi ja puoli tuntia sotahistoriaa – eikä kuulijoiden mielenkiinto herpaantunut!
Lieksan Rukajärvi-keskuksen Raappana Salissa saatiin jälleen kokea poikkeuksellisen antoisa sotahistoriallinen tilaisuus. Sotakamreeri Rauno Suhosen esitelmä ”Hakaristejä ja punatähtiä Pohjois-Karjalan taivaalla” tarjosi perusteellisen katsauksen talvi- ja jatkosodan ilmataisteluihin, lentokalustoon ja Pohjois-Karjalan pommituksiin.
Rauno Suhonen tunnetaan laajalti arvostettuna sotahistorian tuntijana, erityisesti Ilomantsin ja Rukajärven suunnan taisteluiden asiantuntijana sekä suosittuna matkaoppaana. Tällä kertaa hänen aiheensa ulottui koko Pohjois-Karjalan sotavuosien ilmailuhistoriaan.
Historiantutkimuksessa lähteet ratkaisevat – eivät tarinat!
Heti esitelmänsä alussa Suhonen korosti historiantutkimuksen keskeistä periaatetta: tietojen tulee perustua luotettaviin lähteisiin. Ilman niitä kertomukset alkavat helposti elää omaa elämäänsä ja muuttuvat vuosikymmenten kuluessa aivan toisensisältöisiksi.
Tämä periaate näkyi koko esitelmässä. Suhonen hallitsi hämmästyttävän tarkasti lentokoneiden tyypit, niiden valmistusmaat, sotatoimihistorian sekä Pohjois-Karjalan pommitusten tapahtumat ja henkilöt.
Erityisen kiinnostavia olivat Lieksan pommituksiin liittyvät kertomukset. Esille nousivat muun muassa Mönkkösen matkustajakodin pommitus ja siihen liittyvä tarina ”Pomminkestävästä Ponkilaisesta”. Hänen myöhempi kohtalonsa liittyi Rukajärven suunnan traagisiin tapahtumiin Laiston suolla 7.8.1941.
Aiheesta tarkemmin yhdistyksemme muistiossa ”Mistä Laiston suo sai nimensä?” TÄÄLTÄ:
Hävittäjä-ässän syntymähuone antoi esitelmälle aivan erityisen merkityksen.
Esitelmäpaikka ei ollut sattuma. Lieksan rautatieasemalla on syntynyt kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari, hävittäjä-ässä Ilmari Juutilainen.
Suhonen käsitteli perusteellisesti Juutilaisen saavutuksia ja hänen käyttämiään hävittäjäkoneita. Tilaisuudessa nähtiin myös Helsingistä saapuneen Markku Mutasen valmistama lentokoneen pienoismalli.
Monet kuulijoista tutustuivat samalla Juutilaisen kunnostettuun syntymähuoneeseen, joka on osa Lieksan Rukajärvi-keskuksen historiallisesti arvokasta kokonaisuutta.
Asiantuntemus on arvokasta – mutta taito jakaa sitä ymmärrettävästi on vieläkin arvokkaampaa.
Esitelmän jälkeen kuulimme yleisöltä runsaasti kiitosta. Eräs kuulija kiteytti kokemuksensa osuvasti:
”Kyllä sitä Raunon puhetta ymmärtää jokainen!”
Suhosen erityinen vahvuus onkin hänen kykynsä kertoa vaikeistakin historiallisista tapahtumista selkeästi, kiinnostavasti ja ymmärrettävästi. Yleisö sai esittää kysymyksiä ja sai heti niihin asiantuntevat, perustellut vastaukset.
Rauno Suhosen arvostus ei perustu yksinomaan hänen sotahistorialliseen tietämykseensä. Hän on myös käytännön veteraanityön tekijä, jonka sanaan luotetaan.
Tästä on merkittävänä osoituksena hänen yhdessä Sotaveteraaniliiton entisen toiminnanjohtajan Markku Sepän kanssa tekemänsä varainhankintatyö. Käsitykseni mukaan nämä kaksi arvostamaani henkilöä ovat onnistuneet keräämään veteraanityön hyväksi lähes miljoona euroa.
Se on poikkeuksellisen hieno saavutus. Veteraanien perinnön kunnioittaminen ei ole heille jäänyt pelkiksi juhlapuheiksi, vaan se näkyy konkreettisina tekoina.
Tilaisuuden päätteeksi en malttanut olla kysymättä Raunolta:
”Mistä ihmeestä Sinä olet ehtinyt kaikki nämä tiedot kerätä – ja miten ihmeessä vielä muistat ulkoa kaikki yksityiskohdat?”
Vastaukseksi sain hienotunteisen hymyn. Se kertoi mielestäni paljon tästä vaatimattomasta, poikkeuksellisen osaavasta sotahistorian tuntijasta.
Lämmin kiitos, sotakamreeri Rauno Suhonen!
Kiitämme myös kaikkia tilaisuuteen osallistuneita. Kuulijoita saapui Helsingistä saakka, ja tiedusteluja esitelmän seuraamisesta verkossa tuli runsaasti. Esitelmä tallennettiin, mutta sitä ei julkaista kokonaisuudessaan yhdistyksemme verkkosivuilla.
Kaikki kiinnostuneet eivät tällä kertaa päässeet paikalle esimerkiksi sääolosuhteiden, metsästyksen tai terveydellisten syiden vuoksi. Toivottavasti saamme vielä mahdollisuuden palata näihin historiallisiin tapahtumiin.
Tällaiset tilaisuudet osoittavat, miksi Rukajärvi-keskuksia tarvitaan. Historia ei saa jäädä pelkästään arkistoihin. Se on tuotava ihmisten kuultavaksi, nähtäväksi ja ymmärrettäväksi.
Tilaisuuden avasi Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtaja Tenho Tikkanen. Julkaisemme hänen avauspuheensa kokonaisuudessaan erikseen.
Tenho Tikkanen tilaisuuden ”Hakaristejä ja punatähtiä Pohjois-Karjalan taivaalla – Sotakamreeri Rauno Suhonen esitelmä TT avaussanat.
Tervetuloa – Uskon, että kuulemme jälleen erityisen mielenkiintoinen luennon.
Ennen Rauno Suhosen luentoa käytän kuitenkin tilaisuutta hyväkseni kiittääkseni monia talkoolaisia siitä, millä olemme onnistuneet tekemään mahdottomasta mahdollisen.
Nostan esille vanhan sanaparren sanat: ”Jos ajattelemme vain itseämme, emme paljoakaan ajattele.” Siinä johdantoni käsitteeseen oma-aloitteisuus. Iloitsen suunnattomasti täällä paikallakin olevien henkilöitten osoittamasta oma-aloitteellisuudesta yhdistyksemme toimintaan kiinteästi liittyvän historiatyön alalla. Tuon esille heistä joitakin.
Atk-suunnittelija Seppo Sirola Vuonislahdesta, minulle täysin tuntematon henkilö osoitti esimerkkiä. Hän oli täysin oma-aloitteisesti lähtenyt käsittelemään ”Wanhoja kuvia Lieksasta ja Pielisjärweltä” Facebook-alustan kuvia, väritti ja terävöitti niitä. Otin yhteyttä ja lähetin muutamia tämän aseman valokuvista ja kas kummaa. Seppo Sirolan ammattitaitoinen työ paljasti sen täysin pimennossa olleen tosiasian, että Lieksan rautatieasemaa oli pommitettu kahteen kertaan aiemmin tiedossa olleen yhden sijasta.
En usko, että Suomesta löytyy toista autenttista sotahistoriakohdetta, mikä on saanut viime sodissa osuman. Aivan tästä syystä haluamme luovuttaa Sinulle Seppo Sirola yhdistyksemme Talkoomerkin ja lisäksi Ystävän Glögi-juomapullon tunnustuksena historiatyöllemme antamastasi tuesta.
Team historian vuosikymmenet, ryhmä Jatta ja Teuvo Kettunen, Ritva Kilpeläinen, Ritva Malinen sekä Pertti ja Marita Ohtonen. Kuluvana vuonna he ovat järjestäneet kymmenkunta loppuunmyytyä konserttia Lieksan rautatieaseman tiloissa. Sellaista ei tapahdu missään muussa kaupungissa maassamme. Ei, koska aseman ovet muualla ovat suljettu.
Lieksan Tukipiste, joka pitää Aseman kahvilaa avoimena ja on järjestänyt, jos jonkinlaista kulttuuritapahtumaa Aseman kahvilassa ja pelkästään puistossa Kesätorin tilaisuuksissa kävi viime kesänä yli neljätuhatta vierasta. Siksipä luovutamme Rauni Hietaselle talkoomerkin lisäksi Ystävän Glögi-juomaa siitä työstä millä tämän kulttuurihistoriallisesti arvokkaan rakennuksen raput saataisiin pysymään avoimena tulevaisuudessakin ja että tämä rakennus palvelisi Lieksaan saapuvien matkailijoiden lisäksi myös itse lieksalaisia.
Lieksa on maan lumisimpia pitäjiä, sen tiedämme. Yhteistyön voimin, niin uskomme raput pysyvät avoimena ja onnistumme tehtävässämme, mutta täysin varmaa on se, etteivät raput itsestään ole matkailijoiden turvallisesti käytettävissä.
Samat sanat haluan lausua täällä paikalla oleville yhdistyksemme hallituksen jäsen Pertti Mularille ja Matti Saarelaiselle ja Tatu Poimala, joiden työ aseman kunnostamisessa on ollut mittava.
Sotakamreeri Rauno Suhonen on henkilö, joka on tuonut Lieksaan matkailijoita viime vuosien aikana enemmän kuin kukaan muu henkilö maassamme.
Sotakamreeri Rauno Suhonen ei ole unohtanut meitä, vaan ryhmän toisensa perään hän ohjaa matkailijoita Lieksaan ja myös meidän Rukajärven suunnan kohteisiimme. Rauno on poikkeus historiatyön alalla. Hän ei ole kateellinen naapureilleen, eikä naapurikunnilleen, vaan näkee aivan samoin kuin yhdistyksemme, että yhteistyö on se tekijä millä maata rakennetaan ja tietysti ns. asevelihengessä.
Olemme olleet koko toimintamme ajan ainut yhdistys, joka on ns. mainostanut muita saman alan yhdistyksiä Via Karelian varrella ja esimerkiksi Lieksassa monia kulttuurin alalla toimivia yhdistyksiä.
Valitettavasti paikalle ei päässyt Sari Ikonen, jonka olisin toivonut tuovan arvokkaan täydentävän näkökulman sotakamreeri Rauno Suhosen esitelmään kertomalla sen, mitä hän tietää lähisukulaisensa järkyttävästä kohtalosta. Siitä mikä liittyy Lieksan rautatieasemaan ja toisaalta sankarivainajan menehtymiseen 7.8.1941. Jo se, että Sari Ikonen on toimittanut meille sankarivainajan valokuvan on suurenmoinen asia.
Erityisen kiitollisia olemme siitä, että kansalaiset täällä Lieksassa ovat tukeneet toimintamme. Siitä esimerkkinä tuomme esille tämän Lieksan Rukajärvi-keskuksen, yli 200 talkoolaista on uurastanut reilun parinvuoden ajan yli 10.000 tuntia ja tämä monella tavalla kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus on nyt pelastettu.
Olemme kovin huolestuneina seuranneet julkista keskustelua, missä yhteistyölle ei näytetä annettavan sille kuuluvaa arvoa. Rautatieasema avattiin yleisölle Rukajärven suunnan historiayhdistyksen ja Lieksan Tukipiste ry:n yhteistyön tuloksena Valtakunnallisen kansalaisjuhlan 80-vuotta sodan päättymisestä 5.9.2024. Tämä juhla oli toinen valtakunnallinen juuri sen päivän kunniaksi järjestetty juhla, mitä veteraanit itse halusivat erityisesti muistaa viime sodista.
Totean, etteivät aseman rappuset pysy avoimena, jos sitä työtä ei arvosteta mitä Tukipiste on nuorten työllistämiseksi tehnyt nämä vuosikymmenet. Totean varmuuden vuoksi; ikiliikkujaa ei ole vielä keksitty.
Hyvin huolestuneena seurasin eilen illalla sitä, kun jo muutenkin ylityöllistetty Rauni Kivinen puski pihaa auki lumisateessa ja kun hän sieltä irtaantui, iltamyöhällä siirtyi hän hymyssä suin keittiölle ja touhusi leivonnan parissa. Aseman kahvion seinälle kiinnitetyn Wifi-tiedotteen mukaan asiakkaat voivat saada palvelua salasanan ”aina tuoretta” avulla.
Rukajärven suunnan historiayhdistys ry:n perustamisvaiheessa 2009 käytiin kovaa taistelua siitä, mitä meidän tulisi tehdä, vai luovutammeko kuten kävi Lappeenrannassa Tali-Ihantala-Keskukselle ja kuten kävi myös 14. Divisioonan perinneyhdistykselle.
Emme luovuttaneet, kuuntelimme veteraanien ohjetta ja mitä olemme saaneet aikaan:
- ensinnäkin olemme tuon jälkeen lyhyessä ajassa koonneet maan laajimman veteraanien haastatteluaineiston.
- nimenneet auktorisoidun Jatkosodan taistelutien Rukajärven tien 2.11.2011
- perustaneet kolme Rukajärvi-keskusta, Lieksa, Kiuruvesi ja Raatteentie
- Julkaisseet yli sata kirjallista julkaisua ym. ym.
Kaiken edellä lausumani perusteella älkäämme unohtako yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevia. Siitä on nyt pohjimmiltaan kysymys.
Paras tuki on se, käyttäkää näitä Lieksan aseman palveluita, kertokaa kohteesta ystävillenne. Juuri sillä osoitamme valtakunnan ääriin – Itä-Suomeen ja erityisesti Lieksaan kannattaa tulla, Lieksa on matkailijan paratiisi, tarjonta on laaja, korkeatasoinen ja monipuolinen.
Olin kovin otettu siitä, että tri Asko Saarelainen toi HS:n toimittajan tutustumaan Lieksan rautatieasemalle. Toimittaja teki juttua HS:n 10.11.2026 otsikolla: ” Aallon taloja Lieksassa”. Eilen tapasin Askon ja Lieksan sivistysjohtaja Jarkko Riepon täällä Rukajärvi-keskuksessa ja esittelin yhdistyksemme ja vastasin heidän kysymykseensä: Mikä on Rukajärven suunnan historiayhdistyksen tulevaisuus? Yhdellä sanalla – hyvä!
Kerroin heille oman näkemykseni. Sanoin, että historiayhdistyksemme menestyy. Toivomme, että meitä kuitenkin kuultaisiin nykyistä paremmin. Rohkenen lausua sen, että uskomme sen kannattavan. Yhteistyöllä on voimaa, sen me olemme osoittaneet jo monella rintamalla ja tämän työn tuloksia kannattaisi hyödyntää nykyistä laajemmin.
Suomessa on avoimena yleisölle neljä rautatieasemaa palveluineen, Vaasa, Salo, Helsinki ja Lieksa. Lieksassa monipuolisemmat, laajimmat ja puolta halvemmat palvelut kuin Helsingissä. Lisäksi Lieksan rautatieasema työllistää juuri nyt 30 lieksalaista hyväkäytöksistä nuorta. Jo se tässä ajassa on suunnattoman arvokas asia. Toivon, että päätöksentekijät eivät unohda itse pääasiaa eli sitä, mitä varten me elämme ja rakennamme tätä maata.
Näillä sanoilla avaan tämän tilaisuuden, mutta sitä ennen haluan lausua pari sanaa yhdistyksemme työn tuloksista historiatyöstä. Olen samaa mieltä historiatyön käsitteestä kuin VTT Esko Vuorisjärvi. Hänen mielipiteensä on julkaistu Sotaveteraanilehdessä 17.9.2014. En kuitenkaan käy siinä esitettyä läpi nyt, vaan jätän asian tutkimisen Teidän huoleksenne. Juttu on näet julkaistu yhdistyksemme kotisivulla, mihin voi tutustua myöhemmin.
Tenho Tikkanen
Liitteenä Sotaveteraanilehden 17.9.20214 VTT Esko Vuorisjärven artikkeli ”Onko soteien ja sotahistorian tutkimus perinnetyötä”:
