Rakennustyö etenee Jukolan Motissa suunnitelmien mukaisesti. Pakkanen oli laskenut tänään aamulla -16 C. Lämmittimet pyörivät koko yön ja lämmin ilma tulvahti teltan rakosista kuin savupirtistä aamuvarhaisella. Teltta purettiin Jukolan Motin kodan valujen päältä jo kymmenen maissa ja ensihirret päästiin alkuvalmistelujen jälkeen asentamaan iltapäivällä. Kolme hirsikertaa on paikalleen asennettu ja pian ollaan lasinpenkin tasalla.
Huomisaamuna tulevat Iisalmesta Reijo Pulkkinen ja kumppanit. Huomenna meillä onkin kova tiimi paikalla, Iisalmen poikien lisäksi tulee Jongunjoen kyläseuran miehet ja seinä kohoa kuin entiseen aikaan Rukajärvellä.
Tänään Jongunjoen kyläseurasta oli työvuorossa maanmainio Tuomo Martikainen, jonka humoristiset kertomukset tekivät työskentelystämme todellisen veteraanielämyksen.



Hyviä uutisia on muitakin
Rukajärven miehet 70 vuotta sitten saivat kuulla helpottavan tiedon. Pataljoonan siirto (III/JR 10) pohjoisrintamalle peruutettu. Eilen siis 70 vuotta sitten siirtouhka oli päällä ja satoi rankasti, miehet likomärkiä. Tänään oli pakkanen ja kirkasta ja kylmää aivan kuin nyt 70 vuoden kuluttua Jukolan Motin kodan työmaalla.