Erkki Ylisippola: ”Legendaarinen Majewski” -teoksesta

E.J. Raappanan muistoseminaarissa Lieksan Rukajärvi-keskuksessa 9.6.2018

Erkki Ylisippola tietojen keruumatkalla Kiuruvedellä.

 

 

Erkki Ylisippola, esitelmä Lieksassa 9.6.2018.

Kiitos minulle annetusta puheenvuorosta !

ARVOISAT RUKAJÄRVEN SUUNNAN SOTAHISTORIAN YSTÄVÄT !

Winston Churchill on sanonut: ”Yksikään hevosen selässä vietetty hetki ei ole hukkaan heitetty. Olen tuntenut miehiä, jotka ovat menneet perikatoon omistamalla hevosia tai pelaamalla hevosista. –  En ole tuntenut yhtään, joka olisi joutunut perikatoon ratsastamalla. Paitsi jos on pudonnut laukassa ja taittanut niskansa. Se taas on huono tapa kuolla.”

Minun osaltani kirjamme Majewski-asiat liittyvät suurelta osin ratsuväkeen. Majewski oli ratsuväen upseeri, mutta välirauhan ja jatkosodan aikana hän ei enää täällä Pohjois-Karjalassa ja Rukajärven suunnalla palvellut ratsuväessä, vaan jalkaväessä. Ratsuväkikaskujen ja -juttujen lisäksi olen luovuttanut kirjaa varten hänestä myös jalkaväkipalvelusajalta kerrotut ja kirjoitetut kaskut ja muut jutut.

Heti alkuun totean Teille, että minulle oli ilo ja kunnia saada osallistua Legendaarinen Majewski -kirjan tekemiseen.

Olen syntynyt ja kasvanut Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla ja siellä asun nykyäänkin eläkkeelle siirryttyäni.  Elämäntyöni olen tehnyt muualla kuin kotiseudullani. Kirjan päätekijän Tenho Tikkasen olen tuntenut yli 40 vuoden ajan. Alkuaan tutustuimme ollessamme samassa työpaikassa pääkaupunkiseudulla.

Ikäluokkamme miehet, ja nykyään ehkä monet naisetkin, näyttävät kiinnostuvan sotahistoriasta yleensä noin 50 vuoden iässä, kuten itselleni työkaverini innoittamana tapahtui, tai sitten eläkkeelle päästyään. Kun olen suorittanut varusmiespalvelukseni Uudenmaan Rakuunapataljoonassa eli Lappeenrannan polkupyörärakuunoissa, niin suurin kiinnostukseni sotaväenhistoriassa on kohdistunut suomalaiseen ratsuväkeen.

Ratsuväkeä tutkiessani olen kerännyt aselajiin liittyvää kirjallisuutta yli sadan vuoden ajalta. Lisäksi olen kerännyt muutakin ratsuväkiaineistoa ja -materiaalia. Heti harrastuksen aloittaessani aloin kerätä ja kirjoittaa ylös, lähteet mainiten, ratsuväen kaskuja ja muita juttuja, lyhyitä muistelmakertomuksia ja pakinoita sekä ratsuväkeen liittyviä sotilasmuistoja, lauluja ja runoja.

Mistään muusta ammattikunnasta ja laitoksesta kuin sotaväestä ei liene Suomessa kerrottu ja koottu niin paljon kaskuja. Sotaväen kaskuista on painettu omia kaskukirjoja ja lisäksi näitä juttuja on muissa julkaisuissa, kuten sotilaselämää koskevissa kirjoissa ja lehdissä.  Sotilaskomedioilla ja -farsseilla on ollut merkittävä osansa myös näyttämö- ja elokuvataiteessa.

Sotilaskaskujen taustana on useimmiten tositarina. Ne ovat suurelta osin aikalaistensa kertomia ja heidän itsensä kokemia. Uudelleen kerrottuna kasku on usein muuttunut, joskus runsaastikin, mutta useimmiten sisällön keskeinen osa on kuitenkin seurannut mukana. Kirjojen tekijät ovat myös kaskujen sisältöä muuttamatta pyrkineet tarkentamaan kaskujen sanomaa.

Kokosin 2-3 vuotta sitten keräämistäni ratsuväen jutuista yli 300-sivuisen kirjan, josta olen painattanut vain yhden kappaleen, itseäni varten. Olen tarjonnut kirjaa julkaistavaksi eri kustantajille, mutta saamieni vastausten perusteella on todettavissa, että aika on ainakin toistaiseksi ajanut tällaisten kevyempien sotilastarinoiden ohitse. Niiden kulta-aika oli 1960-1970 -luvuilla, jolloin lähinnä sotaveteraanit niitä lukivat. Valitettavaa on, että ei edes Rakuunakilta, johon itse kuulun, osoittanut minkäänlaista kiinnostusta kokoamaani kirjaa kohtaan.

Otin kirjaan mukaan sellaisia aktiiviupseereita koskevat kaskut ja jutut, jotka upseerit ovat jossakin sotilasuransa vaiheessa palvelleet ratsuväessä tai sen perinteitä myöhemmin vaalineissa jalkaväen joukko-osastoissa. Heidän osaltaan otin mukaan sellaisetkin kaskut ja jutut, jotka eivät liity ratsuväkipalvelukseen. Eniten kaskuja on kertynyt marsalkka Gustaf Mannerheimista, everstiluutnantti Arnold Majewskista, jalkaväenkenraali, Mannerheim-ristin ritari Adolf Ehrnroothista, jääkärikenraalimajuri, Mannerheim-ristin ritari Erkki Raappanasta, eversti Viljo Forssellista, everstiluutnantti Carl von Haartmanista, everstiluutnantti, kirjailija Martti Santavuoresta, ratsumestari Henrik Wrede af Elimästä ja everstiluutnantti Olle Harjapäästä.

Suomen marsalkka, ratsuväenkenraali C.G.E. Mannerheimistä on julkaistu myös omia kaskukirjoja. Mannerheim-kaskujen runsaudesta johtuen olen ottanut kirjaani mukaan vain sellaiset häntä koskevat kaskut, jotka liittyvät suoranaisesti ratsuväkeen, ratsastukseen ja hevosiin. Eniten kaskuja ja juttuja on siis kertynyt Mannerheimista, kaiken kaikkiaan, ja myös ratsuväkeen liittyen.

Toiseksi eniten kaskuja ja juttuja olen löytänyt everstiluutnantti Arnold Majewskista. Hänestä on joitakin juttuja jo vapaus-/kansalaissodan ajalta. Rauhan vuosilta 1918-1939, jona aikana hän palveli upseerina Hämeen Ratsurykmentissä Lappeenrannassa, kaskuja on runsaasti.  Häntä koskevia kaskuja ja juttuja on runsaasti myös ylimääräisten harjoitusten ja talvisodan ajalta Laatokan Karjalan rintamalta, välirauhan ajalta Pohjois-Karjalasta sekä jatkosodan ajalta Itä-Karjalan Rukajärven suunnalta.

Kaskujen ja juttujen valossa Majewski on, ainakin omasta mielestäni, Suomen armeijan legendaarisin upseeri. Mannerheim ei tietenkään kuulu hänen kanssaan tähän samaan arvostelukategoriaan. Majewski on ollut legenda heti sotilasuransa alusta saakka ja hänestä on puhuttu ja kirjoitettu jatkuvasti sotien jälkeenkin. Monet muut tunnetut upseerit, nimiä tässä mainitsematta, ovat tulleet legendoiksi vasta sotien jälkeen.

Tenho Tikkanen on ollut koko ajan tietoinen harrastuksistani ja kaskujen sekä juttujen keräämisestänikin. Viime joulun alla hän soitti minulle ja kertoi Rukajärven suunnan historiayhdistyksen saamasta Majewski-aineiston lahjoituksesta. Hän kertoi myös yhdistyksen suunnitelmasta tehdä Majewski-näyttelyn esittelykirja, johon oli ajateltu ottaa mukaan Majewskia koskevia tietoja laajemminkin. Tenho kysyi minulta, että voisinko minä luovuttaa heidän yhdistykselleen kirjan tekemistä varten keräämäni Majewski-kaskut ja -jutut. Tämä pyyntö oli minulle tietenkin varsin mieluinen, koska kokoamaani kirjaa kohtaan ei oltu miltään muulta taholta osoitettu mielenkiintoa. Heti saman päivän iltana lähetin Majewski-materiaalini Tenholle ja jäin odottamaan mitä yhdistyksessänne saadaan aikaan.

Ja nopeastihan täällä sitten alettiinkin toimimaan kirjan aikaansaamiseksi. Olette saaneet kootuksi kirjaan paljon tosiasiatietoa Majewskista ja hänen Helga-puolisostaan, sekä Majewskin Rukajärven suunnan sotatiestä, joista tiedoista suurin osa on ennen julkaisematonta. Kirjan muun osan muodostavat sitten keräämäni Majewski-kaskut ja -jutut. Kirjan tekovaiheessa olen lähettänyt yhdistyksellenne myös keräämiäni Majewskiin, ratsuväkeen sekä Lappeenrantaan liittyviä valokuvia ja sotilaspostikortteja.

Kirjan kirjoittamisvaiheessa olen osallistunut mielipiteenvaihtoon kirjoituksista sekä tekstin oikolukuun. Tämä työ on tapahtunut hyvässä yhteisymmärryksessä ja sanoisinko ratsuväen termiä käyttäen ”hakkaa päälle” -hengessä.

Olen tyytyväinen nyt painamista vailla olevan kirjan sisältöön ja ulkoasuun, josta esitän omalta osaltani kiitokset kaikille muille kirjan tekemiseen osallistuneille henkilöille. Kiitän myös kirjan taittajaa kirjan asiallisesta ja asianmukaisesta ulkoasusta sekä nopeasta ja tarkasta työskentelystä.

Uskon, että kirja tulee kiinnostamaan asian harrastajia täällä Pohjois-Karjalassa, Ylä-Savossa, Kainuussa sekä myös muualla Suomessa. Majewskin persoona on niin tunnettu ja mielenkiintoinen, että markkinoinnin oikein kohdennettuna ja kanavoituna luulisi tuottavan tulosta. Uskon myös, että kirja tulee tarjoamaan lukijoilleen mielenkiintoisia ja hauskojakin lukuhetkiä.

Toivon, että kirja omalta osaltaan on avuksi myös Rukajärven suunnan historiatyössä, ja että se auttaa myös ratsuväkiperinteemme säilyttämisessä.

Huumorista ja sen viljelemisestä armeijassa voidaan todeta seuraavaa:

Varusmiespalvelus on usein ollut vaikeaakin ja sota on pahimpia asioita, joiden eteen ihminen ja sotilas voi joutua. Kuitenkin sodassakin huumorilla on tärkeä sijansa. ”Hurtti huumori” on hyvä lääke silloinkin, kun pelko ahdistaa.

Päätän puheenvuoroni Korsuperinteen keruukilpailun palkintolautakunnan puheenjohtajan professori Matti Kuusen 1970-luvulla lausumiin sanoihin: ”Sotia on monenlaisia, tuntuu että niitä on yhtä monenlaisia kuin muistelijoitakin. Joku tuntuu muistavan sodastaan vain naisjuttuja ja viinajuttuja. Jollekin toiselle on jäänyt mieleen vain tietty hankala esimies. Joku muistaa tarkasti korsunsa kaikki yksityiskohdat, joku toinen pystyy toistamaan sanasta sanaan mitä eversti Kemppi sanoi Kaljalanjärven eteläpuolella joulukuussa 1941. Sanotaan, että sodassa on 99 % odottelemista ja 1 % sotimista. Minä luulisin, että tästä yhdestä prosentista on melko riittävä historiakirjallisuus olemassa. Tämä on muistitietoa, jollaista luultavasti – ja toivottavasti – mikään myöhempi sukupolvi ei pysty keräämään keskuudestaan.”

Hyvä Yleisö – kiitokseni Teille osallistumisestanne tähän arvokkaaseen perinnetilaisuuteen !