Jukolan Mottiin rakennetaan kota kuudellekymmenelle hengelle. Työt aloitettiin suunnitelmien mukaisesti keskiviikkona. Kodan pohjan valumuotti valmistui tänään ja valutyöt suoritetaan huomenna – perjantaina 17.10.2014 alkaen klo 7.00.
Lieksan Nurmijärveltä kotoisin oleva Erkki Kärkkäinen ajoi kodan perustus murskeet ja aloitti samalla myös kodan parkkialueen tasauksen.
Kodan rakentamista johtaa vastaava työnjohtaja Matti Kilpeläinen, jonka isä Eino Kilpeäinen oli Rukajärven veteraani.


Viikonlopun jälkeen maanantaina 20.10.2014 klo 8.00 jatketaan perustuksen harkkojen muurauksella, jonka jälkeen päästään varsinaiseen asiaan eli hirsitöihin.
Tulevalla viikolla työtä on runsaasti ja siksi toivotaan talkoomiehiä sankoin joukoin. Työtä riittää kaikille. Talkoomiehille on varattu asunto ja tarjotaan ruoka.
Lauantaina 26.10. ja sunnuntaina 27.10.2014 suoritetaan katon raakapontti laudoitusta.
Seuraavassa talkookuvia Jukolan motin työmaalta:


