Marskin ritari yliopistomiehenä – kirja-arvio

Marskin ritari yliopistomiehenä – kirja-arvio:                                    Pertti Vuorela

Matti Parjanen: Mister Koli, oletteko kommunisti? Yliopistobarrikadien räjäyttäjän elämä.

Tampere University Press 2018. 377 sivua.

Hätkähdyttävä kirjan nimi Mister Koli, oletteko kommunisti? pohjautuu Kolin stipendiaattikokemuksiin Yhdysvalloissa 1949–1951. Eräällä taloustieteen luennolla Paavo Koli kysyi taloustieteen luennoitsijalta, miksi hän ei käsitellyt ollenkaan Karl Marxia. Tämän kysymyksen takia Koli joutui Liittovaltion poliisin FBI kuulusteluun kommunistiksi epäiltynä. Uhkana oli stipendikauden loppuminen ja passitus kotimaahan.  FBI pyysi kuitenkin Suomesta Suojelupoliisilta lausunnon, josta kävi ilmi, että epäilty oli ansainnut Mannerheim-ristin tuhoamalla jatkosodassa Kiestingin taisteluissa pienen ryhmänsä kanssa neuvostopataljoonan viimeiseen mieheen. Marshall Collegen rehtori pyysi opiskelijalta anteeksi ja antoi hyvitykseksi tuhat dollaria.

Jatkosodan aikana 1942–43 Koli kävi kadettikoulun ja taisteli sitten rintamalla sodan loppuun saakka. Sodan jälkeen hän työskenteli pioneerien kouluttajana Korealla.

Keväällä 1945 Koli yllättäen erosi puolustusvoimien palveluksesta ja kirjoittautui Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan sosiologiaa. Samanaikaisesti hän aloitti myös voimistelunopettajakoulutuksen.  Opiskelu oli tehokasta ja molemmat tutkinnot valmistuivat kahdessa ja puolessa vuodessa. Koli kehitti tehokkaan pikalukutekniikan. Sitoipa hän välillä itsensä tuoliin kiinni, jotta ei olisi karannut nukkumaan. Sodasta kulkeutunut piristävän aineen pervetiinin käyttö tehosti lukemista.

Nuorena 28-vuotiaana maisterina Koli lähti stipendin saatuaan Amerikkaan West Wirginiaan Huntingtonin Marshall Collegeen opiskelemaan. Siellä ollessaan hän sai Suomen ensimmäisen ASLA-stipendin ja opiskeli sen turvin Chicagon yliopistossa Illinoisissa. Englannin kieleltä stipendiaatti ei osannut lainkaan, mutta oppi sen nopeasti. Noihin vuosiin kuului myös pitkä automatka USA:n länsirannikolle ystävien kanssa ja peukalokyyti takaisin itään. Tiedonjanoinen opiskelija tutustui amerikkalaiseen sosiologiaan ja yliopistoihin. Näillä kokemuksilla ja opeilla oli ratkaiseva merkitys Kolin myöhemmälle uralle.

Palattuaan Suomeen 1951 Koli jatkoi sosiologian opintoja ja väitteli tohtoriksi vuonna 1955 Ennakkoluuloista teollisessa organisaatiossa. (Olen opiskeluaikoinani tehnyt seminaariesitelmän tästä väitöskirjasta).  Myös väitöskirjan tekoa samoin kuin Kolin muitakin tekemisiä leimasi tehokkuus ja ankarat vaatimukset itseään kohtaan.  Matti Parjasen kirjoittaman Kolin elämäkerran ensimmäisen osan nimenä on ”Marskin ritari Paavo Koli, Itseään käskevä mies”(2009) Kirjan alaotsikko pätee niin sotasankarin opiskeluun kuin muuhun tekemiseen.

Amerikan matkan jälkeen 1951 Koli avioitui Ilse Laitisen kanssa. Avioliitosta syntyi kaikkiaan viisi lasta. Tarmokas Ilse Koli tuki miestään, mutta loi myös uran. Hän suomensi oppikirjoja, työskenteli toimittajana ja jäi eläkkeelle työvoimaministeriöstä 1993.

Tampereen yliopiston perustaja

Yhteiskunnallinen korkeakoulu (YKK) muutti Helsingistä Franzeniasta Tampereelle vuonna 1960. Koli nimitettiin tämän pienen korkeakoulun sosiologian professoriksi 1959 ja perhe muutti Tampereelle. Syksyllä 1961 nuori tohtori nimitettiin ensin vararehtoriksi ja sitten vuoden päästä rehtoriksi, jota tehtävää hän hoiti vuoden 1968 loppuun saakka.

Paavo Koli kävi rehtorikautenaan vielä pari kertaa Amerikassa hakemassa oppeja ja innovaatioita. Yhden matkan hän teki kollegoittensa Jyväskylän Martti Takalan ja Oulun Erkki Koiso-Kanttilan kanssa 1967.  Matkoilta tuli mukana runsaasti uudistavia ajatuksia ja näkemyksiä yliopistomaailmaan sekä kymmenittäin alan oppikirjoja.

Paavo Kolin rehtorikaudella YKK kasvoi voimakkaasti.  Opiskelijamäärä viisinkertaistui.  Vuonna 1964 yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta lohkaistiin humanistinen tiedekunta ja vuotta myöhemmin perustettiin taloudellis-hallinnollinen tiedekunta.  Yliopiston statuksen YKK sai vuonna 1966. Kolin visiot käsittivät myös lääketieteellisen ja teknilliset tiedekunnat.  Amerikan peruja oli myös ajatus yliopistollisesta teatterikoulutuksesta. Se toteutui Draamastudion ja Teatterimontun nimellä.  Rehtori näki myös tietokoneiden tulon ja 1966 Tampereen yliopisto sai ensimmäisen tietokoneensa.  Lisäksi perustettiin mm. opintotoimisto ja kielikeskus, kohennettiin opetusta ja terveydenhoitoa.  Yliopistoelämä oli rehtorin mielestä vanhoillista ja paikalleen seisahtunutta. Paikalleen jämähtäneitä professoreita Koli nimitti ”liimaperseprofessoreiksi”. Ylioppilaille hän halusi antaa enemmän valtaa ja piti ylioppilaskuntaa joustavana organisaationa.

Teollisuussosiologina Koli korosti työntekijöiden ottamista mukaan päätöksentekoon.  Nykyisin tämä osallistuminen tunnetaan yritysdemokratiana.  Hän näki myös pätkätyön tulon ja korosti koulutuksen merkitystä.

Kahtena viimeisenä elinvuotenaan Koli keskittyi kuningasideaansa kansainvälisen tutkimuskeskuksen Unicityn perustamiseksi Tampereelle. Keskuksen sijaintipaikaksi hän oli valinnut pienen Aitolahden pitäjän, joka oli juuri liitetty Tampereeseen. Keskuksessa idän ja lännen tutkijat voisivat tehdä yhdessä työtään ja se verkottuisi myös kansainvälisesti. Koli perusteli keskusta Suomen puolueettomuudella ja maantieteellisellä sijainnilla.  Myös itse rakennuksesta oli määrä tulla erikoinen. Suuren lasikuvun alle rakennettaisiin erilaisia pienilmastoja trooppisesta kylmään. Tutkijat sukkuloisivat helikopterilla Helsingin ja Tampereen väliä

Suorasukaisen rehtorin avajaispuhe 1966 ravisteli korkeakoulumaailmaa. Ns. oligarkia-puheessaan Koli moitti ankarasti Suomen tuon hetkistä akateemista maailmaa ja erityisesti korkeakoululaitoksen ylintä hallintoa, joka käytännössä tarkoitti opetusministeriötä.  Urho Kekkonen otti puheesta myös itseensä ja myllykirje lähti. Presidenttiä ei myöskään valittu yliopiston kunniatohtoriksi ensimmäisessä promootiossa, minkä hän sitten myöhemmin hyvin muisti. 

Tietorikas elämänkerta

Fyysisestä kunnostaan Koli piti huolta koko elämänsä ajan.  Hyvä kunto auttoi kestämään vaativan työn ja paikkasi uniongelmia, joista hän kärsi koko elämänsä.  Koli näki painajaisia sodasta, vaikka ei sotakokemuksistaan puhunut. Luennoillaan hän käytti havaintoja sodasta, mutta ei ihannoivassa merkityksessä.

Sota oli merkittävä kokemus Kolin koko elämälle. Taistelut loivat hänestä rohkean tilannejohtajan. Tämä taito tuli sitten esiin yliopiston johtamisessa.  Visionäärisyys yhdistyneenä vakuuttavaan puhumiseen teki hänestä karismaattiseen yliopistojohtajan, vaikka tuota sanaa ei silloin juuri käytetty. Toisaalta hän oli itsepäinen käskijä, joka herätti ristiriitaisia tunteita erityisesti vanhoillisissa professoreissa.

Kirjoittaja kamarineuvos Matti Parjanen toimi Kolin assistenttina ja mm. yliopiston vararehtorina. Hänestä tuli rehtorin luottomies, joka sai usein toteutettavakseen jonkin uuden tehtävän kuten opintotoimiston päällikkyyden. Elämäntyönsä Tampereen yliopistossa tehnyt Parjanen on kirjoittanut itsensä elävästi mukaan moniin tapahtumiin.  Eräiltä osin kirja on ”osallistuvaa havainnointia” tuon ajan yliopistomaailmasta.

Elämäkertaa varten Matti Parjanen on haastatellut yli 200 henkilöä, sotaveteraaneita, työtovereita ja sukulaisia. Kaikki haastattelut eivät ole edes mahtuneet kirjaan mukaan. Ilse Kolilta kirjoittaja sai lainaksi puolisoiden runsaan kirjeenvaihdon. Kirjeenvaihto toi esiin puolisoiden lämpimän ja huolehtivan suhteen, sekä Kolin herkän puolen ja ajoittaisen epävarmuuden.

Kirjan henkilögalleria on monipuolinen ja runsas. Yliopistoväen lisäksi kuvassa on mukana Tampereen aseveliakseli ja kaupungin johtoa alkaen apulaiskaupunginjohtaja Erkki Napoleon Lindforsista. Näiden kanssa Koli vei hankkeitaan tehokkaasti läpi. Matti Parjanen viipyy joissakin henkilöissä pitkäänkin. Elämäkerrassa on myös runsaasti yksityiskohtia, jotka ovat kiinnostavia, mutta vievät lukijaa sivupoluille.

Kirja vie lukijansa 1950- ja 1960-luvun yliopisto- ja opiskeluaikaan, jonka taustalla on sodasta toipuva Suomi. Vauhdikas yliopistomies ei viihtynyt tasaisessa puurtamisessa eikä kestänyt suunnitelmien pysähtymistä ja perumista. Unicityn vesittymisen hän koki erityisen raskaana. Kolin itsemurha maaliskuussa 1969 tuli kuitenkin kaikille yllätyksenä. Hän oli tosin saanut silloin sairaslomaa, mutta hoiti silti hallintotehtäviä.  Kun läheiset olivat tottuneet rehtorin vauhtiin, ei epäilyksiä itsemurhasta herännyt etukäteen. Paavo Koli on haudattu Tampereen Vatialan hautausmaalle.

Pertti Vuorela

Sosiologian dosentti