Säveltäjämestari Kassu Halosen taidetalon näyttelyt avattu 22.6.2023

Tilaisuuden avasi Kassun puoliso toiminnanjohtaja Miia Hämäläinen. Avauksessaan Miia Hämäläinen kertoi Taidetalon tulevan kesän tapahtumista. Hän ilmaisi tyytyväisyytensä siitä, että koronavuoden jälkeen kuluvana kesänä näyttelyihin on tutustunut jo reilut 800 näyttelyvierasta, vaikka varsinaisia avajaisia ei ole vielä pidetty. Taidetalossa on suuri määrä erilaisia taidealan tapahtumia jokaiselle viikolle. Näyttely on avoinna 23.6. – 13.8.2023 välisen ajan.

Varsinaisen avauspuheen piti Vaalan kunnan vt. hyvinvointijohtaja Anne Huotari. Taidetalo toimii kulttuurin ja musiikin kohtaamispaikkana ja sen näyttelyitiloissa pidetään vuosittain vaihtuvia korkeatasoisia taidenäyttelyitä. Manamasalon musiikki- ja taideyhdisty ry hallinnoi toimintaa ja on voittoatavoittelematon yhdistys, jonka tuotto käytetään lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Kiinteistön omistaa Vaalan kunta.

Toiminnanjohtaja Miia Hämäläinen juonsi avajaisesittelyn ja esitteli näyttelyn taiteilijat. Ritva Oksanen tyttärinen ja tekstiilitaiteilija Helena Vaari.

Vaalan kunnan hyvinvointijohtaja Anne Huotarin avauspuhe.

Huotarin avauspuheen jälkeen Ritva Oksanen esitteli tyttärensä kanssa näytteillä olevat taideteokset. Ritva Oksanen kertoi saaneensa Kassu Haloselta yllättävän kutsun. Näyttely on hänen ensimmäisensä. Oksasten jälkeen tekstiilitaiteilija Helena Vaari kertoi urastaan tekstiilitaiteen parissa, mikä pääosin on suuntautunut kirkon ja seurakuntien tekstiileihin. Hän kertoi, että hän on suunnitellut ja valmistanut mm. kuuden piispan kirkkovaatetus. Taidetalosta voi hankkia näyttelystä esillä olevien taideteosten lisäksi Säveltäjämestari Kassu Halosen elämäkertateoksen ”Maailma on kaunis” sekä kirjan ”Neula siveltimenä – Helena Vaarin kirkkotekstiilit”. Tekstiilitaiteilija Helena Vaarin tuotantoon pääsee tutustumaan linkin kautta TÄÄLTÄ:

Rukajärven rintamataiteen aitojen teosten näyttelyn esitteli paltamolainen Ossi Laine, jonka puheenvuoron julkaisemme kokonaisuudessaan oheisena. Mainittakoon, että Ossi Laineen suku on peräisin juuri Manamasalosta. Ossi Laineen taidelöytö käynnisti laajan Rukajärven suunnan rintamataiteen kokoamisen.

Ossi Laine: Rukajärven rintaman taidetta, Kassu Halosen taidetalo 22.6 2023

Paltamolainen Ossi Laine esittely Rukajärven rintamataiteen näyttelyn.

Olemme kiitollisia siitä mahdollisuudesta, että olemme saaneet pystyttää rintamataidetta esittävän näyttelyn tänne Manamansaloon. Tämä säveltäjä Kassu Halosen taidetalo kokoaa tänä kesänä tiloihinsa harvinaisen kokoelman Rukajärven suunnalla taistelleiden sotilaiden rintamalla tekemää taidetta. Rukajärven suunnalla toimi useita kuvataiteilijoita, joista täällä on esillä Pentti Lehtisen, Kalle Halosen, Erkki Matilaisen, Toivo Jutilan, V. Lindströmin, Niilo Latvan ja tuntemattomaksi jääneen muonituslotan töitä, yhteensä 30 teosta. Nämä teokset eivät ole aiemmin olleet esillä tässä mittakaavassa.

Asemasodan aikana Rukajärvelle syntyi hyvin laaja kulttuuri- ja vapaa-ajan toiminta. Siihen sisältyi kuvataiteen ohella musiikki, teatteri, kirjallisuus, rintamaradio, urheilu sekä lähes jokaista sotilasta koskettanut erilaisten puhdetöiden tekeminen. Viihteellä ja mielialan huollolla oli hyvin tärkeä merkitys joukkojen hyvinvoinnille. Kaikkea tätä toimintaa johti 14. divisioonan esikunnassa Valistustoimisto. Taideharrastukset saivat harrastustoiminnassa pian jalan sijaa joukkojen keskuudessa. Rintamajoukoista löytyi monen eri alan esiintyjiä ja taiteilijoita. Niinpä myös kuvataiteilijoita löytyi etenkin Ylä-Savosta, mutta myös muualta Suomesta.

Näiden miesten kädenjälki näkyy tänä päivänä ympäri Suomea tiedossa olevissa noin neljässä sadassa taideteoksessa, jotka syntyivät sodan lomassa. Olosuhteet maalaamiselle olivat hankalat. Sota-ajan niukkuus näkyi etenkin rintamalla, puutetta oli kaikesta. Tarvikkeita saatiin kuitenkin ja vähän heikommatkin materiaalit kelpasivat. Maalauksia tehtiin monenlaisille alustoille, kuten esimerkiksi telttakankaille. Vaikeista olosuhteista huolimatta he kykenivät luomaan merkittävän määrän taidetta.

Monen rintamataiteilijan töissä itse sota ei kuitenkaan paljon välttämättä näkynyt. Luonto ja maisemat ovat teoksissa enemmän läsnä kuin itse sota ja taistelutilanteet. Vaikeiden aikojen keskellä etsittiin ja ilmaistiin jotakin kauniimpaa, kuin käynnissä ollut sota. Rukajärven suunnan taiteilijat halusivat maalatessaan tuoda inhimillistä näkökulmaa esille näiden teosten kautta.

Rintamataiteen keräys- ja selvitystyö lähti alkuun vuonna 2007, kun täällä esillä oleva Pentti Lehtisen sodan aikaista Rukajärven kylää kuvaava teos hankittiin. Tämä teos käynnisti Rukajärven rintamataideteosten etsinnän. Eli tämä keräystyö on saanut alkunsa näillä samoilla laajan Oulujärven rantamilla. Varsinainen keräystyö tehtiin pienellä sotahistorian harrastajien porukalla vuodesta 2008 eteenpäin. Löydetyt teokset valokuvattiin ja ensimmäinen valokuvanäyttely oli Iisalmessa vuonna 2009 valtakunnallisen veteraanipäivän yhteydessä.

Rukajärven suunnan historiayhdistyksen puheenjohtaja Tenho Tikkanen esitteli vain joidenkin yksittäisten rintamataiteilijoitten työtä sodan oloissa. Hänen esittelynsä oli käytettävissä olevan ajan vuoksi huomattavasti lyhempi, joten julkaisemme Tikkasen kirjoitetun esittelyn kokonaan oheisena. Siihen voi tutustua TÄÄLTÄ:

Ritva Oksasen esikoisnäyttelyn teos ”Äiti”.

Tekstiilitaiteilijan näyttelyn teokset on sijoitettu alakerran tiloihin.

Rukajärven historiayhdistyksestä avajaistilaisuuteen oli saapunut Seppo ja Kaija Räihä perheineen, Ossi ja Annikki Laine sekä Tenho Tikkanen. Tilaisuuden videokuvauksesta huolehti Kimmo Vitri.

Taidetalon nettisivuille voi tutustua oheisen linkin kautta TÄÄLTÄ: Näyttely on sijoitettu Taidetalon toiseen kerrokseen.

Esitämme parhaat kiitoksemme näyttelyn pystytykseen osallistuneille Kasse Halosen lisäksi hänen puolisolleen Miialle, sekä Kassu Halosen sisarelle sekä Miia Hämäläisen äidille Ullalle. Pystytykseen osallistuivat myös Pyhäjärveltä kaverukset Kimmo Vitri ja Pauli Pesonen.

Ennan näyttelyn avajaisia taiteilijat antoivat haastattelun Radio Sandelsille puhelimen välityksellä. Ritva Oksanen vuorossa.

TJT.