Tauno Oksanen: TERVEHDYS KANSALLISENA VETERAANIPÄIVÄNÄ 2016

Kunnioitetut sotiemme veteraanit! Nykyiset ja tulevat maanpuolustajat!

Kansallisena veteraanipäivänä on mielestämme syytä tehdä katsaus veteraanien perinnön hoidon tilaan sekä kansalaisten suhtautumiseen asiaan. Tämä on sotahistorian merkityksen ymmärtäjien ja Suomen turvallisuuden tulevaisuudesta huolestuneiden puheenvuoro. Erityisen huolestuneita olemme sotahistoriaa harrastavana ja julkistavana järjestönä oikean tiedon ja hengen siirtymisestä tuleville sukupolville. Tässä katsauksessa käsitellään aluksi sotahistorian yleistä- ja esilletuonnin tilaa ja toisessa osassa muutamia näkemyksiämme tämän hetken Suomen turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksen tilasta. Jos sanoma tuntuu uuspatrioottiselta, siihen on syynsä.

Varsinkin veteraanipäivänä meidän tulee erityisesti muistaa sotiemme tapahtumat ja taistelujen oikean merkityksen Suomelle ja suomalaisille. Tämä ei tarkoita sitä, että unohtaisimme veteraanisukupolvien muut saavutukset Suomen hyväksi.

Rajakapteeni Tauno Oksanen kenraaliluutnantti E.J. Raappanan muistotilaisuudessa 14.9.2012
Rajakapteeni Tauno Oksanen kenraaliluutnantti E.J. Raappanan muistotilaisuudessa 14.9.2012

Suomi ei ole koskaan halunnut sotaa. Salaisen sopimuksen jälkeen Neuvostoliiton oikeudeton hyökkäys käynnisti talvisodan ja jatkosota oli sen aiheuttama seuraus. Kolmas, Lapin sota, oli käytävä Neuvostoliiton pakottamana. Suomella ei silloin ollut muita mahdollisuuksia suurvaltojen puristuksessa. Myös se, että jouduimme pakon edessä taistelemaan ”väärällä puolella”, ei ollut suomalaisten valittavissa. Se oli ainoa vaihtoehto siinä tilanteessa. Taistelun vaihtoehtona olisi ollut antautuminen ja tuho. Suomi selviytyi toisesta maailmansodasta rajusti taistellen, ja vain taistellen, itsenäisyytensä säilyttäen ja miehittämättömänä koko kansan voimin ja viisaan valtiojohdon ohjauksessa. Tämä oli valtava suoritus, josta nykyiset ja tulevat suomalaiset sukupolvet ovat ikuisessa kiitollisuudenvelassa sotiemme veteraaneille ja sodanajan veteraanisukupolville.

Tämä on tiivistettynä veteraanien perintö nykyisille ja tuleville sukupolville. Kaikki muu on jälkiviisautta tai vahingollista tarkoituksenhakuisuutta.

Viime vuosina on ilmennyt outoa suhtautumista ja arvostelua Suomen kohtalon vuosiin ja samalla sotiemme veteraanien sankarityöhön. Samoin Suomen poliittiset ratkaisut turvallisuusasioissa ja maanpuolustuksessa ovat päämäärättömiä ja linjattomia. Näiden tekijöiden seurauksena suomalaisten 1990-luvulla alkanut koko kansan ymmärrys ja ehdoton kunnioitus myös sotiemme veteraanien työlle on valitettavasti osittain hämärtynyt. Valtaosa suomalaisista ymmärtää kuitenkin asiat oikein. Mistä tämä ”hämärtyminen” johtuu?

Viimeisetkin veteraanit ovat poistumassa ja vastuu sotahistorian jatkumosta ja perinnetoiminnasta on ollut jo pitkään seuraavalla sukupolvella. Meillä on vakava vastuu kannettavana. Perustehtävämme on sotahistorian perinteen säilyttäminen ja oikean tiedon siirtäminen seuraaville sukupolville. Sotahistoria kiinnostaa kansalaisia ja erilaisia tutkijoita. Valitettavasti selkeää linjaa ja sanomaa sotketaan populistisilla tutkimuksilla ja julkaisuilla. Näiden tarkoituksena on ilmeisesti tuoda esiin uusia raflaavia näkemyksiä suurimpana tarkoituksena tutkijanimen saavuttaminen tai julkaisujen myynnin kasvattaminen. Myös poliittisia näkemyksiä käytetään ainakin ”härnäykseen”. Kun tällaista tapahtuu varsinkin ammattitutkijoiden toimesta, on tilanne huolestuttava. Arvioidaan sotien tapahtumia ja johtajien päätöksiä nykyajan käsityksen mukaisesti. Näihin spekulointeihin on osallistunut myös entisiä korkea-arvoisia sotilaita. Sama tilanne koskee myös elokuvia. Parhaimmillaan dokumenttielokuvassa kerrotaan suomalaisten erehtyneen erityisesti jatkosotaan ja pidetään johtajia ja kansalaisia erehdytettyinä.

Rajakapteerni, sotahistorioitsija Tauno Oksanen Lieksan tilaisuudessa.
Rajakapteerni, sotahistorioitsija Tauno Oksanen Lieksan tilaisuudessa.

Miksi tänä aamuna kerrottiin YLE:n uutisissa monta kertaa reserviläisten siirtymisestä taistelijoista siviilipalvelukseen? Miksi tämä piti kertoa juuri kansallisen veteraanipäivän aattona? Eikö tämä ole kuin sivallus kaikkensa antaneille sotiemme veteraaneille?

Mitä hyötyä on tällaisista kannanotoista? Onko tarkoitus väittää, että taistelut ja uhrit olivat turhia? Jos niin on, tällaiset tahot ovat survomassa lokaan meidän pyhimpiä arvojamme. Sotiemme yksityiskohtia voidaan, ja pitääkin käsitellä erikoistuneissa, suppeissa tutkijayhteisöissä ja sotilaspiireissä, mutta yleisellä tasolla ne aiheuttavat epävarmuutta ja tarpeetonta erilaisten ”kuppikuntien” välistä spekulointia. Mitä tällainen vaikuttaa juuri nuorten mielipidemuodostukselle?

Muistakaamme jälleen, että sotiin liittyviä tapahtumia ja tekijöitä on katsottava ja arvioitava vain sen ajan ehdoilla. Kaikki muu on hurskastelua, jälkiviisautta tai mielipidemuokkausta. Sotien tapahtumat on esitettävä sellaisenaan ja oikeina varsinkin tuleville sukupolville. Vain siten me luomme maanpuolustushenkeä ja isänmaanrakkautta. Näistä asioista poliitikot eivät juuri puhu, joten hengen luominen kuuluu valitettavasti lähinnä alan järjestöjen ja yhdistyksien tehtäviin.

Mitkä ovat Suomen turvallisuuspoliittiset ja maanpuolustukseen liittyvät linjaukset tällä hetkellä? Onko kerrottavaa vain supistuksista ja taas supistuksista? Niin on, kuten tietenkin muillakin sektoreilla. Viimeisinä kymmeninä vuosina päättäjät ovat tuudittautuneet ikuisen rauhan utopiaan ja panostukset varsinkin maanpuolustukseen ovat koko ajan pienentyneet. Vauhti vaan kiihtyi, kunnes taas todettiin, että kylmä sota ja voimapolitiikka ovat palanneet. Emme ole enää Suomessakaan ”lintukodossa”. Ehdittiin vähentää varuskuntia ja esimerkiksi Suomelle niin tärkeistä ja halvoista aseista, jalkaväkimiinoista, luovuttiin ymmärtämättömien johtajien toimesta. Reservien määrä on jouduttu laskemaan niin pieneksi, että koko Suomen alueen puolustaminen tehokkaasti niillä joukoilla on epärealistista. Ja nyt ollaan jo toinen jalka Natossa ilman selkeää linjausta Suomen parhaista puolustusratkaisuista. Tarvittaisiin isännän otteita, tai olemme kohta nykypäivään suhteutettuna samanlaisessa tilanteessa kuin ennen talvisotaa varsinkin varustuksen, kaluston ja hyväuskoisuuden osilta. Olemmeko tilanteessa, josta entinen tärkeä sodan ajan päämajan vaikuttaja, eversti Valo Nihtilä kirjoitti vuonna 1957 seuraavasti:

”Vaikka valtiovalta onkin laiminlyönyt puolustusvoimia, niin puolustustahto elää yhä kansamme keskuudessa. Vanhojen rintamamiesten keskuudessa ymmärretään edelleen karu totuus puolustusvoimien merkityksestä maamme kohtalolle. Ei vaan menneinä ratkaisevina vuosina, vaan myös tulevaisuudessa. Ymmärtääkö sen nuorempi polvi, jolle sota henkilökohtaisesti on vieras, ja ymmärtääkö sitä koskaan puoluepolitiikan tiimellyksessä kähisevä eduskuntamme ja alituisesti vaihtuvat hallituksemme? Heistä kuitenkin ensisijassa riippuu, minkälainen tulee olemaan henki ja materiaalitilanne armeijassa, joka joskus taas saattaa saada valtakuntamme kohtalon kannettavakseen, ja miten se vaativasta tehtävästään selviytyy”?

Tauno Oksanen laski Mikko Kallionpään haudalle Rukajärven suunnan historiayhdistyksen seppeleen ja piti muistotilaisuudessa tässä julkaistun muistopuheen.
Tauno Oksanen Lieksan Rukajärvi-keskuksen avajaisissa 1.7.2013.

Puolustusratkaisu hyökkäyssotaa vastaan on selkeä. Meidän on myönnettävä, että Suomi sijaitsee paikassa, jossa sen on aina otettava Venäjä huomioon. Meidän tulee siis pysyä liittoutumattomana, ettemme menetä suurvallan luottamusta sen luoteisena rajanaapurina. Tiedämme aivan varmasti, että Venäjä reagoi voimakkaasti jos Suomi liittyisi Natoon. Suomi joutuisi kärsimään pahasti näistä toimenpiteistä. Venäjällä on mahdollisuus kuristaa meitä ilman sotilaallista toimintaakin. Tätäkö me haluamme? Suomella tulee olla omat, hyvin koulutetut ja riittävän hyvin varustetut puolustusvoimat, jotka pystyvät pitämään puolustuskynnyksen niin korkealla, ettei Suomeen kannata kenenkään hyökätä. Silloin emme tarvitse vieraita voimia alueellemme ja pidämme tilanteemme kaikkien kannalta vakaana ja luotettavana. Veteraanimme ovat taisteluillaan ansainneet entisen vastustajan kunnioituksen ja meidän, sekä tulevien sukupolvien tulee jatkaa tarvittaessa samalla periaatteella. Meidän tulee löytää uusia ratkaisuja koko valtakunnan puolustusta varten. Jos meidän varsinaisen reservimme vahvuus tulee olemaan myös tulevaisuudessa vain vähän yli 200.000 miestä, miten hyödynnämme muun koulutetun reservin? Meillä tulee olemaan monta sataa tuhatta yli 35-vuotiasta sotilaskoulutuksen saanutta ja hyvin olosuhteet tuntevaa miestä kaikkialla Suomessa. Esimerkiksi tämä olisi meille hyvin organisoidusti valtava ja kynnystä nostava lisävoima, mutta se tulee aina olla puolustusvoimien johdossa ja hallinnassa.

Tässä oli muutamia ajatuksia pohdittaviksi. Kaikki ratkaisut riippuvat lopulta valtiovallan ja kansalaisten hengestä sekä arvomaailmoista. Suomen turvallisuuden ja puolustuksen hyvä hoitaminen ja historian merkityksen ymmärtäminen nyt ja tulevaisuudessa ovat parasta veteraanien perinnön hoitoa.

Toivotamme sotiemme veteraanitaistelijoille, lotille ja kotirintaman veteraanisukupolville sekä kaikille suomalaisille hyvää kansallista veteraanipäivää.

Lieksassa 25.4.2016

Tauno Oksanen