Antti Hyvönen syntyi Kiuruvedellä 20.9.1925. Hän on Jatkosodan nuorimpia veteraaneja. Muita Rukajärven suunnan veteraaneja ei enää ole elossa Kiuruvedellä. Hän on tämän maamme historian – ”Suomen suurimman sukupolven”, yksi neljästä vielä elossa olevasta veteraanijärjestön jäsenestä Kiuruvedellä. Toivo Kurkkio ja Usko Glad taistelivat Kannaksella. Tämä sukupolvi kantoi harteillaan yksin ilman ulkopuolista apua huolta maan hyvinvoinnista. He rakensivat sodan jälkeen katkeroitumatta maan kukoistukseen.
Antti Hyvönen tietää miltä tuntuu, kun vihollisen räjähtävä luoti on lävistänyt kehon. Luoti osui vasempaan kylkeen kylkiluiden alle ja tuli ulos oikean lapaluun alta. Vielä tänä päivänä kehossa on 26 sirpaletta koteloituneena.
Sodan jälkeen eräs eversti nimitteli Anttia epäisänmaalliseksi ja kielsi häneltä sillä perusteella rintamamiestunnuksen. Vuosikymmentä myöhemmin hänen tekonsa hyvitettiin ja julkisuudessa kaikkia veteraaneja alettiin kutsumaan kunniakansalaisiksi. Siinä sitä ihmetystä riitti. Tästä syystä Antti katsoo olevansa – ”epäisänmaallinen läpiammuttu kunniakansalainen”.
Antti Hyvösen perheen sota alkoi heti Talvisodan alettua. Antti hakkasi halkoja ennen sotapalvelustaan 1000 kuutiota, neljä kuutiota päivässä. Antin kotiin saapui siirtolaisia Viipurista. Ruokapöytä katettiin 27:lle, joista talonväkeä oli 9. Koskaan ei talossa riidelty. Antin isä kuoli kesken sotavuosien, vastuu painoi Antin hartioita, vanhinta lapsista. Veli lähti merille sähköttäjän töihin.
Antti Hyvösen sotareissulle tuli mittaa ja kokemuksia, vaikkei eversti sille mitään arvoa antanut. Palvelukseen hän astui 14.10.1943 juuri täytettyään 18 vuotta. Alokaskoulutus tuli suoritetuksi Kuopiossa Jv.Koul.K 12:ta. Kuopiossa hän tapasi myös ylipäällikkö Mannerheimin. Antti kertoi pelänneensä Mannerheimiä enemmän kuin vihollisen sotilaita. Rintamapalvelus alkoi 7.4.1944, jolloin hänet komennettiin Lieksaan, missä hän palveli 3./Täyd.P 12:ta kiväärimiehenä, jonka tehtävä oli Suomen puoleisella alueella partisaanien jäljittäminen. Partisaanitoiminta vilkastui huomattavasti sodan lopulla, jolloin samaan aikaan käytiin kovia taisteluja Rukajärvellä Ontrosenvaarassa ja Ilomantsissa.
Antin tehtäviin kuului Ilomantsin taisteluihin osin osallistuvien partisaanien jäljitys ja juuri tämä yhteenotto Lieksan ja Ilomantsin rajalla koitui Antille kohtalokkaaksi. Syntyneessä taistelussa 7.8.1944 hän haavoittui vaikeasti. Aseveljet peittelivät hänet kuusenhavuilla, missä hän virui vuorokauden, ja vasta seuraavan päivänä hänet toimitettiin Lieksan 38. Sotasairaalaan hoidettavaksi.
Antti Hyvösellä oli hyvä kunto, hän menestyi hyvin 1.500 ja 3.000 metrin juoksukilpailuissa ja ilmeisesti juuri tästä syystä hän toipui niin hyvin, että hänet komennettiin Lapin sotaan 26.2.1945 mistä hän vapautui vasta 16.12.1945.
Sodan jälkeen Antti avioitui kotikylänsä opettajan kanssa, heille syntyi kaksi lasta, poika ja tytär. Antti Hyvösen vastuulle jäi sodan lopulla isän kuoltua maatilan hoito. Hän teki 30 hehtaaria uutta peltoa, myöhemmin lypsykarja vaihtui sikatalouteen. Tilalla kasvatettiin paljon muitakin eläimiä.
Antti Hyvönen tunnetaan paikkakunnalla uutterana kirjoittajana ja erinomaisena sanankäyttäjänä. Hänelle tarjottiinkin Savon Sanomien kolumnistin tehtävää pakinoitsija Aapelin eli Simo Tapio Puupposen jälkeen v. 1953.
Antti kertoi, että hänen kirjoitustensa otsikko oli houkutteleva ja kirjoitukset päättyivät ns. humoristiseen lohkaisuun, mistä syystä ne olivat ilmeisesti lukijoitten mielestä kiinnostavia.
Otetaanpa tähän esimerkki Antti Hyvösen pakinasta, missä hän osoitti sanansa paikalliselle pankinjohtajalle Heikki Pursiaiselle. ”Kun tivaat Enkulta tietoa minulle päivänselvässä asiassa, kysyn, mistä moinen tietämättömyys johtuu? Asia kiinnostaa minua etenkin siksi, kun kuulin nuoruudessani kertomuksen tynnyrissä kasvaneesta tytöstä. Oliko siellä tynnyrissä poikiakin?” Antti Hyvönen luki paljon, mikä näkyi myös hänen julkaisemissaan kirjoituksissa, yleistieto oli valtava. Nykyisin hän ei katso televisiota, hänelle tulee paikallislehti ja hän kuuntelee paikallista Radio Sandelsia.
Antti Hyvönen tunnetaan pakinoittensa perusteella rauhan miehenä, joka ei lapsilleenkaan kertonut sotatapahtumista. Kysymykseen miksi, hän vastaa selvästi: ”Minä en halunnut myrkyttää ja pilata Teidän elämäänne. Jos oisin ruvennut hupattamaan, niin teidän lapsuus olisi mennyt pilalle. Työ olisitta hättäilly ja hohhoillu. Minä kärsin ne omassa mielessäni”.
Antti Hyvösen Kiuruvesi-lehdessä 30.11.2022 julkaistuun haastatteluun voitte tutustua oheisen linkin takaa TÄÄLTÄ ja lyhyeen päätoimittaja Jaana Selanderin kuvaamaan videoituun lausuntoon TÄÄLTÄ. Nauhoitteessa hän kertoo haavoittumisensa jälkeisestä unesta, leikkauksesta, missä hän oli menettää henkensä.
Tätä haastattelua ei olisi tehty, ellei Kiuruvesi-lehti ja sen tomera päätoimittaja Jaana Selander olisi kaivanut esille tietoa pitäjän viimeisestä elossa olevasta ja vieläpä yksin asuvasta Rukajärven veteraanista. Näin voidaan antaa lehdelle tätäkin kautta tunnustus siitä, ettei lehdelle lukuisia kertoja myönnettyä maan parhaan paikallislehden palkintoa ole annettu turhaan.
Haastatteluun liittyi myös kertomus Kiuruveden rautatieaseman tapahtumista heti sodan jälkeen. Antti odotti henkilöjunaa ja ihasteli kahden nuoren ”suutelua”. Yht`äkiä Antti kuuli ja näki, että rautatielle purkautui kokonainen tukkilasti. Muut eivät sitä havainneet. Antin piti toimia salamannopeasti ja hän ajoi heti Ylivieskan suuntaan, kuudenkilometrin päähän ”Porttilan” tasoylikäytävälle, pysäytti junan niin, ettei tavarajuna ajanut tukkikasaan. Antti kertoo, että tavarajunaan kuului bentsiinivaunu ja mikäli onnettomuus olisi sattunut, ja polttoaine räjähtänyt koko asemanseutu olisi varmuudella tuhoutunut ja nuoret rakastavaiset sen mukana. Tätä tapahtumaa Antti piti elämäntyönään, minkä vuoksi hän säästyi sotavuosilta, vaikka sielläkin hän käväisi lähellä tuonpuoleista.
Tähän haastatteluun on koottu aineistoa mihin kuuluu Antin kantakortti ja sotapäiväkirjat ja lisäksi Antin kirjoittamista lehtikirjoituksista tehty lyhennelmä, kooste mikä avautuu pdf-muodossa TÄÄLTÄ: