Vierailu Jukolan Motissa
Lunta oli satanut edellisenä iltana ja yönä muutama sentti, aurinkokin pilkisti pilvien lomasta välillä ja ilma oli nollan tuntumassa pysähtyessäni Jukolan Motin kodan kohdalle. Tietojärjestelmän laitteita (PC, tabletti, älykännykkä) viritellessäni toimintaan paikalle saapui pariskunta naapurustosta. He tutustuivat kotaan ulkoa ja sisältä, ihaillen kodan isoa kokoa ja hienoa näköä. Kävimme tietokoneen avulla katsomassa RSHY:n sivuja ja kodan varausjärjestelmää, he kysyivät myös käytön maksullisuudesta. No, ehdothan näkyivät myös varaussivuilla, ilmaista käyttö on. Puut itseltä ja paikka pidetään siistinä.
Pian parikunnan jälkeen, ennen puolta päivää saapuivat Reeta Rönkkö, Lasse Nirhamo ja Heikki Turunen. Keskusteltiin Jukolan Motin historiasta ja käytöstä jatkosotaan liityvänä osana. Sivuttiin alueen laajuutta ja rakennuksia sekä mainittiin urheilukenttä.


HeiJoe-järjestelmä oli Reetalle pääpiirteissään ja periaatteeltaan tuttu. Oli myös mukava nähdä, että järjestelmä kiinnosti Heikki Turusta. Häneltä tuli monia uusia ideoita tallentaa Nurmijärven paikallista historiaa järjestelmään, hän jo alustavasti näytti kartalta tärkeitä paikkoja.
Käytiin myös yhdistyksemme käyttämän HeiJoe-järjestelmän käyttötavoitteisiin kuuluvan sotahistorian tallentamisen lisäksi tallentaa turismia tukevia alueita, kuten Rukajärven tien ostopalvelut, Erästelyn koskimelonnan reitit ja esim. harvojen tiedossa olevia kohteita, kuten kraateri.
Alustavasti puhuttiin Maurin Mönkkösen kanssa, että pyydämme Heikki Turuselta tapaamista asioiden sijoittamiseksi kartalle ja niihin liittyvien tarinoiden tallentamista kohteiden taustatiedoksi.
HeiJoen tunnetuksi tekemiseksi yksi hyvä keino olisi varmaan Karelia Expertin henkilöstön opastaminen ja sivun esitteen tekeminen HeiJoe-ohjelman lataamisesta älykännykkään sovellutuspalvelusta ja sen jälkeen haluttujen reittien lataaminen kännykän muistiin.
Hyvää Itsenäisyyspäivää
Toivoo – Hannu Huuskonen, Rukajärven Tiellä ry:n hallituksen jäsen
Kiuruveden Kivivaarassa juhlittiin arkisesti
Kiuruvedellä veteraani Tauno Tikkasen (s.10.3.1916) kodin pihapiirissä on Rukajärven perinnepolku, joka nimettiin Kivivaaraksi v. 2009. Tarkalleen 70 vuotta sitten veteraani vietti ensimmäistä sodan jälkeistä itsenäisyyspäivää kotonaan.

Tänään Suomen 97 itsenäisyyspäivään valmistauduttiin lipunnostolla ja odotettiin vieraita, joiden kanssa käväistiin tavanomaiseen tapaan Rukajärven perinnepolulla jutustelemassa nuotiolla.
Itsenäisyyspäivänä veteraanit ottavat vastaan vieraitaan. Jo perinteeksi muodostuneen tavan mukaan Tauno Tikkasen vieraana on ollut Seppo Kettunen, joka auttoi veteraania myös höyryjunamatkalla viime syyskuussa, jolloin matkattiin Kiuruvedeltä Lieksan kansalaisjuhlaan 4,-5.9.2014 (Videolinkki:YLE TV 2 Ajankohtainen kakkonen: ”Rukajärven veteraanien rauhanjuna”: http://areena.yle.fi/tv/2380168).

